Paraati päättyi. Järjestyneet rivit sekaantuivat laumaksi, ja sotamiehet alkoivat siirtyä kasarmejaan kohti. Vain upseerit jäivät jäljelle.
"Minä olisin ampunut hänet seuraavassa silmänräpäyksessä", sanoi eversti.
"Yhtä miestä ei kannata ampua", vakuutti Sorrento, "se vain saattaisi heidän raivostumaan. Minä toimitan huomisaamuksi tänne pari pikatykkiä; saamme sitten nähdä, kuinka käy."
Hän kääntyi äkkiä sotkuisena myrskynä kaikuvien eläköönhuutojen keskeyttämänä. Sotamiehet olivat jo ennättäneet melkein kasarmeihin asti; muuan mies oli nostettu toisten olkapäille, ja heitä ympäröivät muut lakkejaan heilutellen, kiväärejään ravistellen ja hurjasti hurraten.
"Siinä on kersantti", virkkoi eversti.
"Niinpä näen", sanoi Sorrento katkerasti. "Luullakseni erittäin suosittu mies. Onko teillä monta sellaista aliupseeria?" Eversti ei vastannut. "Hyvät herrat", virkkoi sotaministeri upseereille, jotka viivyttelivät aukiolla; "neuvoisin teitä siirtymään asuntoihinne. Täällä te olette varsin viekottelevia maalitauluja, ja luullakseni teidän rykmenttinne on erikoisen taitava ampumaan. Eikö totta, eversti?"
Tämän pistopuheen päästettyään hän ratsasti tiehensä sydän täynnä harmia ja levottomuutta. Mutta Lauranian yhdennentoista jalkaväki-rykmentin upseerit vetäytyivät kotiinsa peittääkseen häpeäänsä ja varustautuakseen vaaraa kohtaamaan.
XV LUKU
Yllätyksiä
Päivä oli ollut Savrolalle työteliäs ja kiihottava. Hän oli tavannut puoluetoverinsa, antanut määräyksiä, hillinnyt malttamattomia, kannustanut heikkoja, rohkaissut arkailevia. Kaiken päivää oli hänelle saapunut viestejä ja tietoja sotamiesten käyttäytymisestä. Kaartin lähtö ja varajoukkojen kieltäytyminen lähtemästä olivat yhtä tervetulleita uutisia. Salaliitto oli nyt niin monen henkilön tiedossa, että hänestä tuntui mahdottomalta pitää sitä salassa hallituksen asiamiehiltä. Kaikesta hän tunsi, että hetki oli koittanut. Koko se huolellisesti laadittu suunnitelma, jonka hän oli rakentanut, oli pantu täytäntöön. Jännitys oli ollut ankara, mutta viimein olivat kaikki valmistelut suoritetut, ja vallankumouksellisen puolueen koko voima oli kerätty lopulliseen kamppailuun. Godoy, Renos ja toiset olivat kokoontuneet raatihuoneelle, mistä väliaikainen hallitus oli julistettava päivän koittaessa. Moret, jonka velvollisuudeksi oli annettu kutsua kansa aseisiin, opasti asiamiehiään kotonaan ja järjesteli toimenpiteitä julistuksen levittämiseksi. Kaikki oli valmiina. Johtaja, josta kaikki riippui, jonka aivot olivat luoneet, jonka sydän oli sytyttänyt tämän suuren salaliiton, lepäsi nyt nojatuolissaan. Hän tarvitsi ja kaipasi hetkisen lepoa ja tyyntä harkintaa tarkastellakseen suunnitelmiaan, etsiäkseen laiminlyöntejä, terästääkseen hermojaan.