Aamuun asti en kestäne; räjähdän, jollen ma pakene liekkiä rinnasta hautaamaan kinokseen kylmään ja valkeaan.
MATKALLA.
Pisarat pyörteinä ryöpyten saartavat majaan miehen, joka vain matkalle himoiten tuijottaa ulos tiehen.
Erämaan taivalta kulkenut
aamusta iltaan asti
myrskyä pakoon on poikennut
leväten raukeasti.
Silloin taas hänet yllättää
entinen kaipaus salaa,
hereille nukkuja hätkähtää,
virraten voimansa palaa.
Koholle rintansa riehahtaa, valveilla untaan hän jatkaa. — Ovessa pitkään narahtaa: myrskyssä kulkija matkaa.
KEVÄÄN MANAUS.
Kevät toipuen kolkuttaa
jo portille röyhkeänä.
Sitä sisään ei laskea saa!
Kevät saavu ei ystävänä.
Se ääneensä riemuitsee,
kun sisälle päässyt on kerran,
ja sylissään viettelee
minut, ruumiini ylvään herran.
Kevät täällä jos vallan saa,
minut haudata maahan saatte,
— ja vasta kun jäätyy maa,
taas haudasta vapahtakaatte.