Mut tähtiyössä pakkanen sun kummulleni jäädyttää kuin liljankukan valkoisen. Se viime uhriksesi jää.
MUSTAT HELMET.
Pikihelmet te kaulassa rakastetun, jota pyörteenä kohtasi lempeni mun, mua pauloistanne te päästä ette, öin unissa käärmeenä kiemurtelette, ja päivin saatana saanut on mun sydämessäni asunnon.
En usko ma sanoja rakkauden, epäluulo ja viha on surmannut sen, — jos helmet ei murru, kun poikki hakkaan, vedän, kiristän ketjua kaulassa rakkaan ja mustain helmien silmukkaan oman ruumiini ripustan keinumaan.
HÄRKÄTAISTELIJA.
I
Vain muodottoman, villin pään ja huohottavat silmät nään. Sain kuulla juuri: pettänyt mun nainen on — ja siksi nyt taas tyyntä kättä tarvitaan. Se meistä, ken on maltiton, se saaden lopun autuaan jää saalihiksi hietikon.
… Tein työni lailla mestarin, ja kautta Santta Pietarin nyt vannon valan hurjimman: se tyttö, jota rakastan, ei huomispäivää nähdä saa! Ja mieheen, jota halveksin, saa kautta Santta Pietarin! myös säiläni mun sukeltaa.
II
Vyö silkkinen ympäri vain,
ja hän käymähän valmis on
läpi suosionhuutojen raivoavain,
yli hehkuvan hietikon.