Saarnan jälkeen, kun muori oli kirkoteltavana sakastissa, näki Johannes vilaukselta Lyydin luotsivanhimman aitan luona. Hän kiersi muiden huomaamatta sinne, pisti tytön kouraan karamellitötterön ja veti hänet kallion alle, jossa saattoi rauhassa puhua. Ja siinä uudistivat he vanhat lupauksensa ja päättivät kuulua toisilleen vanhempien uhallakin. Ensi kesänä veisi Johannes Lyydin Simsöriin ja ellei äitipuoli kääntyisi hyväksi aikoi Johannes iäksi lähteä kotoa ja rakentaa oman tuvan mannermaalle. Siihen ei ukko Efraim kuitenkaan suostuisi, koska hän tarvitsi verkkomiestä ja niin ollen päättyisi asia varmaan hyvin. Luottaen siihen erosivat nuoret toisistaan ja Johannes lupasi viikolla pistäytyä Sörössä Lyydiä tapaamassa.
II.
Johannes oli käynyt Sörössä päivisin ja öin. Päivisin hän kävi lainaamassa työkaluja, kutsumassa kutomatalkoihin tai kyselemässä poikia, jotka olivat kalassa, mutta yöllä riisui hän saappaat eteisessä ja kiipesi Lyydin sänkyyn, joka oli lähempänä kattoa kuin lattiaa. Alisängyssä nukkui Eedla. Siellä ylhäällä he kuiskailivat keskenään, suunnittelivat tulevaisuuttaan ja leikkivät lemmenleikkiään aina aamupuoleen, jolloin ukko Severin käänsi kylkeä ovisängyssä ja varikset alkoivat vaakkua einettä ulkona aitankatolla. Silloin likisti Johannes vielä kerran tyttöään ja pujahti pois yhtä hiljaa kuin oli tullutkin.
Ukko Efraim tiesi näistä poikansa retkistä ja aamulla, kun Johanneksen venyttelemisistä ei tahtonut tulla loppua ja hän haukotteli vielä airoissakin, murahteli ukko jotain yöjalassa käyvistä miehistä ja maitinsa menettäneistä silakoista. Hän oli nuoruudessaan käynyt samoja teitä ja oli selvillä ihmisluonnosta. Kun sentähden Johannes ilmoitti naimatuumistaan, ei ukko pannutkaan vastaan, niinkuin hän oli odottanut, vaikka mieluummin olisikin suonut ettei Johannes olisi nainut Söröstä. Mutta semmoistahan ei voinut auttaa, sen tiesi Efraim, ja sitäpaitse olivat söröläiset varoissaan olevaa väkeä.
Kovempi vastus nousi Sörössä. Ukko Severinillä ei tosin ollut mitään Johannesta vastaan, mutta Efraimin kanssa oli hänellä nuoruuden ajoilta jotain vanhaa hapatusta, josta muut eivät tienneet, ja sitten tuo onneton riita vuohenlaitumesta. Muori taas ei olisi hennonnut laskea tytärtään Kirsan pahasisuisen akan miniäksi. Mutta nuoret eivät ottaneet korviinsa mitään varoituksia eivätkä malttaneet odottaa. He tahtoivat häitä ja uskoivat kaiken kääntyvän hyväksi, kunhan saisivat pysyvästi toinen toisensa.
Juhannuksena vietettiin häät ja sitten Lyydi siirtyi Simsöriin
Johanneksen vaimona. Äiti toivotti eronhetkellä jumalan siunausta ja
ettei hänen koskaan tarvitsisi kaivata takaisin vanhat kotiin. Ukko
Severin näytti vakavalta, Lyydi oli aina ollut hänen lempityttönsä.
Aluksi meni kaikki hyvin. Anoppi tarkasti mielihyvällä vaatemyttyjä ja tavaroita, joita Lyydi toi muassaan. Tosin katsoi Johanneksen sisar, Briita, karsaasti niitä koreita liinoja, joita Johannes osti Lyydille ja alkoi heti alussa työntää raskaimpia töitä kälynsä tehtäväksi, mutta Lyydi oli reipas ja tyytyväinen ja mielikseen näki hänen pyöreät, ruskettuneet käsivarret kyynäspäihin paljaina kiskovan yksinään toista nuotansivua, kun Johannes oli ohjaamassa perää ja ukko Efraim veteli toista puolta.
Mutta seuraavana keväänä, kun Lyydi kiireimmäksi kala-ajaksi joutui lapsivuoteeseen, alkoi ukko Efraim nurista. Johanneksen olisi pitänyt paremmin katsoa eteensä; tällä tavoin he jäisivät pian ilman särvintä. Johannes kuunteli kulmat rypyssä. Hän olisi hänkin tahtonut sanoa sanansa, mutta vaikeni kotisovun tähden. Vaan kun ukko pojan synnyttyä jatkoi tiuskimistaan Lyydin makuulla-olon johdosta, tulistui Johannes ja ukko sai kuulla kunniansa ahneudestaan niin että veneessä syntyi aika meteli ja naapurit käänsivät huomionsa heihin.
Ukko oli pisteliäs — omalla tavallaan.
— Ei kaikki akat näy olevan niin nopsia toimissaan kuin äitivainaasi, joka markkinain ja pääsiäisen välillä kutoi puolen kolmatta verkkoa ja teki siihen lisäksi kaksoset, hän sanoi.