Hamberg oli aamulla ollut lautoja keräämässä Sälskärissä, sillä ylt'ympäri saaristoon oli levinnyt tieto parkkilaiva Elben haaksirikosta, jossa koko lasti oli joutunut tuuliajolle. Sinne oli hän nähnyt Kalle Krokströmin kohottavan takin airon nenään eräällä lintukodolla. Se oli merkki siitä että oli löydetty ruumis. Löfin vene oli ollut kumollaan hiekkasärkällä, masto tuhtoa myöten poikki ja vantterit puukolla katkaistuna. Puukko oli ollut köliin iskettynä, josta päättäen Eerikki oli viimeiseen saakka pysytellyt siinä kiinni. Hänen ruumiinsa tavattiin läheltä venettä, Löfistä itsestään ja toisesta pojasta ei taas ollut näkynyt merkkiäkään.
Vennström kuvasi puolestaan miten hän oli viimeksi tavannut Löfin Skytteskärissä ja miten tämä oli hänestä jäänyt sinne lautoja keräämään. He olivat päättäneet panna saaliin puoliksi. Merenkäynti selällä oli ollut kova ja Löf oli varmaan tapansa mukaan lastannut veneensä liian täyteen.
Vennström kutsui Hambergin ja Kalle Krokströmin pienelle sururyypylle Ison-Aspön puolelle. Samalla saisivat he nähdä hänen uuden nuotanperänsä, jonka hän oli kutonut »konesolmuilla».
III.
Kuolinpesänhuutokaupassa Anselm Löfin jälkeen oli vähän väkeä. Sataa tihuutteli koko päivän. Hamberg oli vasaramiehenä kuten tavallista semmoisissa tilaisuuksissa. Silakkaverkot menivät halvasta ja enimmät niistä joutuivat Vennströmille. Kun tuli veneen vuoro, vallitsi tuvassa hiljaisuus. Löfin suurvene oli jo vanha ja vettynyt; sitäpaitsi oli se upottanut kolme henkeä, minkä seikan katsottiin pilanneen sen iäksi. Vennström, joka tahtoi esiintyä ikäänkuin Löf-vainajan puolenpitäjänä, rykäisi paikallaan ikkunan alla ja tarjosi huudon pohjaksi neljä markkaa. Vene oli hyvä, se oli vanhan Mastin tekoa. Kun kukaan ei hänen jälkeen avannut suutaan, paukahti vasara ja vene oli Vennströmin.
16.
Seuraavana päivänä se vedettiin Ison-Aspön rannalle. Oikeastaan Vennströmiä harmitti ettei koko rohjo oli joutunut hänelle. Hän ajatteli ettei kuuna päivänä siihen astuisi jalallaan. Se saisi lahota rannalla loppuikänsä. Ja joka kerta kun hän kulki sumpulle tai kala-aittaan, harmitti sen näkeminen häntä. Mikä olikin pannut hänet tarjoomaan noita neljää markkaa?
Keväällä katkesi peräsinrauta hänen omasta veneestään; hän tarvitsi toisen sijaan ja meni silmäilemään Löfin hylkyä. Siinä oli tukeva peräsinkoukku. Mutta hän ei ilennyt ruveta sitä ruuvailemaan irti, vaan lohkaisi kirveellä kappaleen emäpuuta. Ja hänestä tuntui kuin olisi hän ollut varkaissa.
Meripelastuslippu oli siirtynyt Ison-Aspön puolelle. Vennström oli saanut vilkkumajakatkin hoitoonsa. Anna-Mari harjoitti tyttärineen vain pikkukalastusta ja verkonkudontaa, mutta Vennström oli ottanut rengin ja veti nuottaa Vähän-Aspön itälahdessa, missä ennen Löf-vainaa oli saanut täysiä lahna-apajia. Biinus vain ei viihtynyt kotona, hän kinasteli usein merellä isänsä kanssa, Eveliinaa hän karttoi ja lopuksi hän lähti merille eikä antanut vuosikausiin tietoja itsestään.
Silloin levisi kumma huhu saaristoon. Pari kaupungin pyssymiestä oli Skytteskärissä löytänyt miehenruumiin. He olivat etsineet tuulensuojaa kaatuneen kuusen juurakon takaa ja pystyttäneet siihen telttansa. Koira oli vainunnut jotain maasta ja alkanut murista ja kaivaa. Sieltä oli ilmestynyt vanttera miehenruumis, jolla oli jalassa pitkävartiset saappaat ja musta kiharainen tukka.