Mutta kirje suljettiin ja laitettiin lähtökuntoon. Janne sai palkakseen ryypyn litteästä pullosta ja lupaan Hambergin uuden kaksipiippuisen haulikon, kun hän huomenaamulla aikoi lähteä kuville ulkoluodoille.

* * * * *

On tyyni syyskuun likoilma. Meri on niin seijas ja ilma niin kajea että saaret, jotka lounaisen kohina tavallisesti eroittaa toisistaan, nyt ovat siirtyneet lähekkäin ja toisesta kuuluu toiseen lehmän ammahdus ja lapsen itku.

Ilmanhenki kantaa koneenjyskeen laivaväylältä. Varikset kynivät itseään rantamännyn latvassa. Niiden vaakkuna on käheätä ja katarrista. Selällä muodostavat isonrysän kohot säännöllisen kuvion, koskelopari soutelee rauhallisena siulojen ympäri ja vedenrajasta kuuluu tuon tuosta sävähdys kuin heittäisi joku hiekkaa mereen: siellä parvi kalanpoikia ajaa takaa pinnassa olevia hyönteisiä. Saaristo kareineen, luotoineen leviää päilyvänä ja selvänä silmien eteen kuin karttapinnalla.

Hamberg huopaa hiljoilleen rysää kohti. Hylje on kolmena yönä peräkkäin käynyt siellä kaloja syömässä ja joka kerralla reväissyt mennessään perään suuren aukon. Kalastajille on jäänyt vain päät silakoista. Ja perä on paikattava joka aamu.

Hamberg kiertää varovasti puomin ja siulojen ympäri, kiinnittää peräankkurinuoran toiseen hankatappiin ja alkaa kohottaa perää. Heti kun hän saa nuoran käteensä, tuntee hän siinä vavahduksia ja nykäisyjä ja puomi painuu syvemmälle veteen.

— Ähäs rakkari! Sielläkös sinä mellastat, kalavaras. Taisin tulla oikeaan aikaan!

Kiireen kaupalla hän avaa perän ja vetää kaaren toisensa jälestä veneeseen. Hylje kiitää edes takaisin rysässä kuin riivattu etsien ulospääsyä, sen valkoinen vatsa vilahtelee siellä täällä. Nyt saa Hamberg kiinni takakäpälistä, puristaa sormensa rautapihdiksi, mutta hylje alkaa vimmatusti kiemuroida ja on jo luiskahtamaisillaan käsistä, kun hän iskee tukevat hampaansa sen pyrstöön ja puree leuat yhteen, siksi kun saa uuden otteen. Hylje murisee kuin koira ja yrittää purra, mutta makaa kohta voitettuna veneenpohjalla ja saa antaa henkensä pahoista töistään.

Kun Janne palaa kaupungista suolanhakumatkaltaan, on Hamberg jo nylkenyt hylkeen ja naulaa pareillaan nahkaa navetan seinälle.

— Katsos kun rakkari on paksussa rasvassa! Vähänkös siihen on kaloja mennyt — meidän silakoitamme! Mutta tallukat minä teen sen turkista ensi talveksi!