Jannelta on kirje, joka on tullut kauppamiehen välityksellä. Siinä Apelblom ilmoittaa että he Jumalan kiitos voivat hyvin ja Simsörin muori on kuollut Fredrikin viikolla ja Fransilja on halukas tulemaan setänsä luo. He saapuvat Mattsonin sumpussa, markkinaväen kanssa. —
* * * * *
Toisena markkinapäivänä, kun sumput ja jaalat täyttävät eteläsataman kaupungissa ja kannet ovat täynnä väkeä ja nelikoita ja punaisia kaulaliinoja ja Ahvenan murretta, luovii Hamberg Mattsonin sumppua kohti uusissa pitkävartisissa saappaissaan, kiiltonappisessa takissaan ja kaulassaan kaksi suurta mitalia »ihmishengen pelastamisesta». Tutut ukot ja eukot tulevat kättelemään ja kysymään kuulumisia, mutta tuntemattomat katselevat kunnioittavasti syrjästä ja supattelevat keskenään siitä mikähän esivallan virkamies se on, jolla on semmoiset kunniamerkit ja kaluunit.
Vanha Apelblom on pareillaan avaamassa nelikkoa ja tarjoamassa rommisilakkaa ostavalle rouvalle, kun Hamberg pistää kättä ja suu naurussa kysyy:
— No missä se minun tyttöni nyt on?
Jolloin Apelblom niistää nenäänsä ja huutaa: Silja hoi, mihinkäs sinä hävisit! Pane heti meidän kahvipannumme tulelle siihen Mattsonin pannun viereen!
Fransilja on nähnyt Hambergin tulevan ja lymynnyt maston taakse piiloon. Häntä hävettää. Hän on kankeassa täysvillaisessa hameessa, joka vivahtaa siniseen ja vihreään kuin huhtikuun meri päivänpaisteessa, vatsa on koholla ja huivi silmille työnnettynä. Hänestä on niin hassua että hän tulee emännöimään rikkaan Hambergin talossa, josta isä ja äiti olivat aina ylpeillen puhuneet naapureille siellä kotona Köökarissa.
Kun hän tulee esiin on poskille kohonnut heleä puna ja silmät maahantuotuina tai tavoitellen sinisiä ankkureita Hambergin lakissa, hän ojentaa punaisen hikisen kätensä ja lentää sitten suinpäin kajuuttaan.
— Kyllä se vielä tottuu ja kesyy! ajattelee Hamberg, mielissään tytön punaisista, mehevistä huulista ja kauniista piirteistä.
Ja hän kääntyy Apelblomin puoleen, joka juuri on saanut kaupat tehdyksi ja samalla kun pistää rahat kukkaroon, muuttaa mällin toiseen poskeensa. Hän on pieni ukonkäppänä, silmien välissä nenä kuin ruutisarvi ja renkaat korvissa. Ja nyt alkaa juttu syyskalastuksesta ja markkinamatkasta, joka oli sujunut hyvin ja naapurijaalasta tulee Simsörin vanha Efraim kolmanneksi, housut syltyssä kantapäissä, etupelti auki ja punainen liina tiukkaan kaulaan käärittynä. Mennään pieneen kajuuttaan, joka on täynnä eväsarkkuja, astioita, villasukkia ja toinen toistaan ylempänä olevia vuoteita seinässä ja käryää paistetulle läskille ja muulle. Siellä hörpitään markkinakahvit kuuluvin siemauksin teevadin reunasta, Hamberg tarjoo kasakkaa ja lopuksi kaksi ryyppyä mieheen kolmen markan konjakkia. Mutta Fransilja istuu ääneti nurkassa ja on kutovinaan sukkaa, vaikka vilkun uteliaana vähän päästä Hambergiin, katsoo hänen punaista partaansa ja kiiltäviä nappejaan, mutta enin sentään hopeisia mitaleita punavalkeissa nauhoissaan. Niin koreata hän ei koskaan ole nähnyt.