Illalla lähdetään Hambergin ja Jannen seurassa Tallskäriin niillä puhein että Fransilja jää sinne ainakin seuraaviin markkinoihin. Palkakseen hän saa kymmenen markkaa kuussa, uuden hameen ja yhdet kengät. —
Aluksi oli kaikki saarella uutta ja toisemmoista kuin kotona, mutta sitten tuli hiukaiseva ikävä ja Fransilja itki monta kyyneltä esiliinaansa milloin navetassa milloin kala-aitassa käydessään. Mari oli aluksi nyreissään hänelle, sillä hän oli lehmän ja porsaan hoitamisesta saanut tähän asti neljä markkaa kuussa, joka tulo nyt loppui; rahalla oli hän kestinnyt itseään kahvilla ja sokerilla. Mutta pian hän huomasi uuden emännöitsijän edullisemmaksi itselleen, hän alkoi miesten poissaollessa pistäytyä Hambergin puolella juoruamassa Fransiljan kanssa ja pian tuli tavaksi että nokinen pannu ja kupit ilmestyivät pöytään.
Fransilja-kulta, liverteli Mari, ukolla on rahaa tuolla kirstussa vaikka kapalla niittäisi, ei joku kahvikilo ja sokuritoppa tee lovea hänen rikkauksiinsa! Haudo sinä huoleti aamusta iltaan pannuasi! Ja hän kertoi kuinka oli silloin ja silloin nähnyt ukon kääntelevän rahojaan ja tuulettavan seteleitään etteivät homehtuisi, näes.
Fransilja kuunteli hörössä korvin. Hänen alahuulensa lerpahti vielä pitemmäksi ja silmät tulivat täyteen ihmetystä. Ja kun Mari oli lähtenyt, meni hän kamariin katselemaan arkkua ja pisti sormensa avaimenreikään. Se oli hirveän raskas, mutta lukossa, ja avainta ei näkynyt. Hän olisi tahtonut nähdä oliko Marin puheissa perää.
Hamberg oli aina hyvällä päällä kotona ollessaan; hän koetti ilmeisesti haihduttaa Fransiljan ikävää lystillisillä jutuilla milloin mistäkin kalastajasta tai tapahtumasta merellä tai kaupungin kalarannassa. Hän kertoi niin hassuja että täytyi väkisinkin nauraa. Ja väliin hän kujeili kuin pojat, kiusasi ja nipisti.
Kerran Hamberg kertoi Boströmistä. Boström oli kalatorppari ja hänen veroonsa kuului kaksi kertaa viikossa käydä kaupungissa talon maitoa ja piimää kaupalla. Eräänä yönä myöhään keväällä, kun Hamberg oli illalla kokenut isotrysät ja lähtenyt kaupunkiin saadakseen hyvän paikan laiturin kyljessä, oli hänen veneensä joutunut rinnan Boströmin kanssa. Kumpikin nukkui purjeteltassa, mutta kun Hamberg heräsi siihen että joukko humalaisia valkolakkeja rallattaen kulki laiturilla, pisti hän päänsä purjeen alta ja näki Boströmin varovasti ammentavan vettä merestä kirnupiimäsaaviin. Yksi ylioppilaista, joka seisoi Koroleffin kulmalla oli huomannut metkun. Hetken päästä tuli hän tahtomaan kaksi kannua kirnupiimää itselleen ja tovereilleen, jotka odottivat kauempana.
— Onkos herralla jotain astiaa sitten, sanoi Boström.
— Ei ole. Pankaa nyt vaikka tuohon säkkiin.
— Säkkiin? Boström katseli epäillen ostajaan, mutta tämä kehoitti vaan kaatamaan säkkiin ja tarjosi rahaa.
No mitäs muuta, Boström mittasi säkkiin ja ylioppilas kumartui veneeseen, ottamaan säkkiä muka, mutta sieppasikin sen käteensä ja alkoi sillä huimia Boströmiä korville.