Myrsky vinkuu köysissä, merihiisi itse istuu märssykorissa ja kiikaroi sieltä meitä, nähdäkseen, joko me viimein olemme polvillamme, mutta me vain nauramme tylsää naurua, jonka kaiun tuuli hypityttää pitkin aaltojen harjaa. Ota jos saat! Nurin sinä tämän kyllä saat, mutta koetappas nostaa se jälleen pystyyn!
Näin pilkkaamme ja irvistelemme. Ehkä olisi ollut parempi nöyrtyä, en tiedä. Sellaiselta se vain silloin näytti.
MABEL
George istui sammuneen nuotion ääressä pää käsien välissä. Pää tuntui raskaalta, ja kylmä vuoristoilma karmi selkää. Hän nousi huoaten ja heitti lisää risuja sammuvaan tuleen. Risut leimahtivat pian iloiseen räiskyvään liekkiin, joka valaisi luolan suulle pingoitetun peitteen alaosaa. Yläosa kalliosta jäi pimeyteen, ja ulkonevien kielekkeiden varjot työnsivät pitkät sormensa pensaikkoon, joka piiritti leirivalkean tummaan kehäänsä. Aivan lähellä solisi vuoristopuro, ja luola vastasi tähän kirkkaaseen ääneen kumeasti kaikuen. Puro tuli pimeydestä, syöksyi sitten kiiltävänä käärmeenä leirivalkean valaiseman aukeaman lävitse ja katosi lopuksi tummaan pensaikkokehään.
Luolasta kuului heikkoa valitusta, jonka aika ajoittain katkaisi kova kolina ja tukahtunut huuto. George nousi ja työnsi peitteen syrjään.
Leirivalkean lähettämä valokeila näytti häikäisevän sairaan silmiä. Bill, Georgen ainoa toveri täällä vuoriston yksinäisyydessä, makasi ruohovuoteella hourien. Hän oli ollut jo kaksi päivää kovassa kuumeessa, joka tuntui nousevan hetki hetkeltä ja saattoi Georgen epätoivoiseksi.
Jos olosuhteet olisivat olleet toiset, olisi George rientänyt kiireesti alhaalla olevaan kylään apua hakemaan. Siellä oli kiniiniä, oli lihaa ja maitoa. Täällä kylmillä vuorilla odotti kuolema ja nälkä. Olosuhteet olivat kuitenkin sellaiset, että George mieluummin oli täällä ylhäällä. Vapaus oli parempi kuin kuolema, ja George tiesi, ettei Bill olisi koskaan antanut anteeksi hänen tekoansa.
He olivat karanneet Ahukinissa lepäävästä laivasta. Karkaaminen ei täällä ollut niin suuri synti, mutta matkalla oli kapinoitu ja toveruksia odotti pakkotyö. Lain koura haroi tyhjää ilmaa niin kauan kuin he jaksoivat pysytellä täällä korkeuksissa, mutta jo pieninkin vihjaus alhaalla olevaan kylään olisi lähettänyt sheriffin miesjoukon kanssa ylös.
Laavavirtojen muodostamat kukkulat ja kolot tarjosivat mainion piilopaikan. Kaikki näytti menevän hyvin aina siihen asti, kunnes Bill sai kirotun kuumeensa. Ellei sitä olisi tullut väliin, olisivat he rauhassa voineet täällä odottaa laivan poistumista saarelta. Silloin olisivat he vapaita astumaan kylään ja alhaalla siintäviin palmulehtoihin. Nyt näytti kuitenkin siltä kuin Bill kuolisi ja hän jäisi yksinään odottamaan. Vuoristokuume tappaa nopeasti — George ajatteli sitä kauhistuneena.
Aamun koittaessa oli hänellä uusi päätös tehtynä. Hän menisi kylään.
Hänen täytyi mennä kylään.