Tropiikin rakkaus syttyy nopeasti kuin tähdet sen taivaalle. Se on tulista, sydämeen koskevaa ja se ei vaadi odottamista — se ei tunne sitä. Se raivaa tiensä näihin auringon lapsiin silmänräpäyksessä, se vaistoaa oikean hetken ja oikean henkilön silmänräpäyksessä — mutta se voi myöskin yhtä nopeasti sammua.
George palasi iloisena leiriin ja tuhlaili hellää sydänhyvyyttään niin suuressa määrässä Billillekin, että tämä ensimmäisenä selvänä hetkenä rupesi epäilemään toverinsa terveyttä. Mistä olivat tulleet nämä herkut? Mistä kiniini? Jotain merkillistä oli tapahtunut hänen sairautensa aikana.
George läksi joka ilta "muonaa hakemaan", niinkuin hän selitti. George palasi illalla, kun aurinko jo oli laskenut ja tuntui aina olevan räiskyvän iloinen. Hän kuljeskeli ympäri vuorenkukkuloita, lauloi kuin juopunut uusia kummallisia lauluja, joilla ei tuntunut olevan alkua eikä loppua ja tirkisteli kuuta niin makea ilme kasvoillaan, että Billin täytyi heittää häntä kalikalla selkään. Kiusallisinta oli, että George vaikeni kuin kala eikä välittänyt hituistakaan Billin innokkaista kysymyksistä. Sen verran hän kuitenkin selitti, että "muona" tuli erään vanhan kanakan lahjana, jolle hän oli jo ennättänyt syöttää pajunköyttä kokonaisen kopallisen.
Pyh! — ajatteli Bill, mutta oli vielä liian heikko vakoiluun. — Kanaka ei antaisi tuollaiselle makeanaamaiselle haaveilijalle palaakaan. Tunnusta pois vaan, että sinulla on alhaalla joku vinosilmä tyttölapsi odottamassa.
Mabel tuli säännöllisesti. Hän oli aina lapsellisen salaperäinen ja antoi Georgen kolmeen kertaan arvata, ennenkun avasi korinsa sisällön. Sillä oli kuitenkin varsin vähän merkitystä, sillä heillä oli paljon muuta puheltavaa. George suunnitteli tulevaisuuttaan. Hän aikoi jo vakavasti viedä tytön kotimaahansa. Olisi siinä puheenaihetta kotikaupungille! Hän suunnitteli rikastuvansa sokeriruokovainioilla, ostaisi sitten pienen jahdin ja alottaisi postinkuljetuksen Marquesas-saarille. Saatuaan tarpeeksi rahaa kokoon, menisivät he naimisiin ja sitten kotiin…
Mabel kuunteli hänen suunnitelmiaan hymyillen. Hänestä tuntui omituiselta, että hänen oma miehensä lähtisi saarelta pois. Mabel ei ymmärtänyt näitä asioita, kyllähän George tiesi paremmin. Hän solmeili maan tavan mukaan kukista seppeleitä ja koristi niillä Georgen kukkaisruhtinaaksi. Hänellä oli omat haaveelliset laulunsa, joissa sävel oli yhtä tenhoisan surumielinen kuin se Georgen vallattomissa rallatuksissa oli hilpeän huoleton. Mabel huokasi onnellisena Georgen puhuessa. Ruskeakasvoinen poika oli opettanut hänelle paljon, muun muassa suutelemisen taidon ja se tuntui Mabelista oppituntien hauskimmalta osalta.
He nauttivat onnestaan kuin lapset. Mabel oli luotu lapseksi — kenpä ei olisi lapsi näillä iki-ihanilla saarilla, missä leikki on pääasia ja työ vain välttämätön paha — ja George tunsi muuttuvansa uudelleen lapseksi Mabelin pehmeää kuhertelua kuullessaan.
Näin vieri kuukausi ja toverukset uskalsivat lopulta laaksoon. He tulivat sinne reilusti, lakki kallellaan ja kädet syvällä housuntaskuissa. Heidän ryhtinsä oli uljas ja synnit poispyyhityt. Elämä saattoi alkaa nyt uudelleen. He tekivät aluksi töitä ruokovainioilla, pääsivät molemmat pian työnjohtajiksi ja ennen harkitun suunnitelman mukaan ostivat pienen jahdin, jolla aloittivat postinkuljetuksen Marquesas-saaristoon. Matkat olivat pitkiä ja kuolettavan ikäviä, mutta Georgella oli kotiintullessa joku laiturilla, joka sai matkan vaivat unohtumaan jo ensi suutelossa.
Mabel ihmetteli naimisiinmenon viipymistä, mutta George halusi aloittaa kunnollisesti. Hän tarjoaisi kodin, kun taas Mabel olisi ollut jo valmis menemään naimisiin ensi hetkestä alkaen. Mabelin käsitykset laillisesta vihkimisestä olivat hämärät ja George ajatteli usein huolissaan sitä työn paljoutta, mikä hänellä tulisi olemaan Mabelin saattamiseksi länsimaiseen ajatustapaan elämän suurissa ja pienissä seikoissa…
Aurinkoinen sunnuntaiaamu vei heidät kerran kaikki huvipurjehdukselle merelle. George seisoi ruorissa ylpeänä. Hän oli nyt kuningas omassa valtakunnassaan. Mabel makasi hänen jalkojensa juuressa uskollisen koiran tavoin, katseli ja ihmetteli.