Olemme nyt kuluttaneet kokonaisen luento-tunnin paljaasen järjestämis-työhön. Mutta vastaisen tutkimuksemme menestykselle on järjestys ensimäisenä ehtona, enkä luule siis aikamme hukkaan menneen, vaikka olemme Ristiretki-aikakauden edellä hetkeksi pysähtyneet, luodaksemme yleis-silmäyksen pidempäänkin aian-mittaan eteen käsin.

Kahdeksas-toista Luento.
Ristiretkistä.

Arvattavasti ei kukaan minulta odota varsinaista kertomusta Ristiretkien suuresta näytelmästä. Jo ensimäinen Ristiretki yksistään on aine semmoinen, että se tuskin mahtuisi yhden luennon rajoihin, ja Ristiretkien syyt ja seuraukset saattavat olla niin moninaisia, että niiden tutkimisessa on isoja kirjoja sepitetty. Näin ollessa, minun täytyy tunnustaa, että olen paljon epäillyt, mitä kohtia Ristiretkien ilmiöstä minun pitäisi nimen-omaan esille tuoda. Syiden ja seurausten suhteen on hyvin tavallista, että käsitetään koko edellinen kehitys syiksi ja samalla tavoin kaikki, mikä itse teossa seuraa, Ristiretkien seurauksiksi. Mutta näin laveasta käsitys-tavasta on se haitta, että tapausten aatteellinen johto kokonaan haihtuu ilmiöiden moninaisuuteen, eli, kuten on tapa sanoa, metsä ei nä'y puiden tähden. Täytyy siis eroittaa pois semmoiset syyt ja semmoiset seuraukset, jotka eivät välttämättömästi asiaan kuulu, saadaksemme selvää käsitystä siitä, mitä dramassa kutsutaan toiminnan varsinaiseksi juoneksi. Tahdon selittää ajatukseni siinä kohden parilla esimerkillä.

Epäilemätöntä on, että feodalismin muodostus länsimailla on niitä seikkoja, jotka ovat paljon vaikuttaneet Ristiretkien luonteesen. Länsimaiden yhteiskunta oli, näet, vihdoin asettunut vakinaiseen muotoon ja sen varttunut elämän-voima tunsi tarvetta vaikuttaaksensa ulospäin. Silmin-nähtävää onkin, että pää-asiallisesti tuo nuori, seikkoja etsivä feodali-maailma tässä Ristiretki-liikkeessä astuu esiin; nuo irtaimet laumat, joita Pietari Erakko tai Valter Tyhjä johdattivat, eivät olisi mitään maailman-tapausta toimeen-saaneet, ellei suuret läänitysherrat vassalleinensa, eräs Gotfrid Bouillon'in herra, eräs Balduin tai Raimund, olisi liikkeelle lähteneet. Kun Pyhä-maa on valloitettu, järjestetään tässä kaukaisessa idässä uusi yhteiskunta, jossa feodalismin periaatteet puhtaudessaan toteutetaan, ja näiden periaatteiden mukaan myöskin ensimäinen feodalinen lakikirja tässä Jerusalemin kuningaskunnassa muodostuu. Tämä kaikki todistaa kyllä selvästi, että feodalismin osallisuus Ristiretkissä ei suinkaan ole vähäinen ollut. Mutta emme kuitenkaan saa siihen määrään asti liioitella feodalismin merkitystä siinä kohden, että siitä etsisimme varsinaisen syyn tähän suureen liikkeesen. Muistamista on, että Ristiretkien oikea aate oli hengellinen aate, ja läänitys-maailma oli ainoastaan se käsillä-oleva aineellinen välikappale, jota tämä aate käytti palvelukseensa. Mahdollista kyllä on, että feodalinen maailma kaikessakin tapauksessa olisi käyttänyt nuorta voimaansa johonkin suuremmoiseen yritykseen valloituksen uralla, ja aian tapahtumat antavatkin meidän aavistaa, että sen taipumukset siihen suuntaan kävivät. Niinpä oli vasta muutamia vuosikymmeniä ennen Ristiretkien alkua feodalinen tulva upottanut laineisinsa Anglosaksien valtakunnan Englannissa ja siellä perustanut uuden, läänitys-laitoksen mukaan järjestetyn valtion. Samanlaista valloitusta melkein samaan aikaan tehtiin Etelä-Italiassa ja Sikeliassa, jotka temmattiin Kreikkalaisten ja Saracenien käsistä ja liitettiin feodaliseen länsi-maailmaan. Vihdoin itse Ristiretkien aikakaudella tuo niin-kutsuttu Neljäs ristiretki, jonka kautta Konstantinopoli valloitetaan ja Latinalainen keisarikunta saapi alkunsa, on pelkkä feodalinen yritys, jolta aian hengellinen aate, oikea ristiretki-aate, jo on kadoksissa. Voimme niin-muodoin pitää jokseenkin luultavana, että jos ei aian uskonnollinen henki olisikkaan johtanut länsimaiden kansoja Pyhän-maan valloitukseen, nämä kansat kuitenkin tähän aikaan olisivat levittäneet vaikutustansa kyllä kaukaisille aloille. Mutta aivan varma on, että se nimen-omainen suunta, jonka tämä vaikutus sai Ristiretkissä, ei ollut feodalismista, vaan aian hengellisestä harrastuksesta lähteneenä. Ristiretki-yrityksen menestys epäilemättä suuressa määrässä riippui siitä, että juuri siihen aikaan feodalinen soturi-sääty oli länsimailla järjestynyt; mutta yhtä epäilemätöntä näyttää olevan, että ilmankin tämä yritys olisi tavalla tai toisella alkuun tullut. Ristiretkien ainoana syynä oli siis minun mielestäni se hengellinen herätys, joka, kuten eräässä edellisessä luennossa olen osoittanut, Cluny'stä lähtien oli uudesta synnyttänyt kirkolliset olot ja nyt alkoi mahtavasti vaikuttaa maalliseenkin yhteiskuntaan.

Koska niin-muodoin Ristiretkien juuret ovat etsittävät kirkollisesta yhteiskunnasta, eikä maallisesta, saattaisimme tulla siihen käsitykseen, että kirkon nyt valmiiksi järjestynyt hallitus-muoto, Paavikunta, on ollut vaikuttavimpana syynä tähän omituiseen puuhaan. Vaan jos itse tapauksia likemmin tarkastelemme, täytyy heti huomata, että paavillisen vallan osallisuus niissä on ollut jotenkin vähäinen. Tietysti se johtava asema, minkä paavin-virka nyt oli saavuttanut, teki välttämättömäksi, että kirkon ylipaimen asettui Ristiretki-asian etupäähän. Vaan, kuten hyvin tiedämme, itse tuuma ei ollut Vatikanossa syntynyt; päin-vastoin se mahtava aate-virta, jonka tunnus-sanana oli: "Jumala sen tahtoo!" — temmasi paavi Urbanon mukaansa Piacenzaan ja Clermont'iin, missä hänen läsnä-olonsa tosin lisäsi innostusta ja kohotti risti-lupauksen juhlallisuutta. Seuraavina aikoina paavillinen valta hyvin ymmärsi käyttää tätä innostusta hyödyksensä; sillä se suuri yhteis-etu, minkä länsimaiden kristikunta nyt oli saanut valvottavakseen Palestinassa, oli myöskin hyvänä tukena paavillisen yleis-monarkiian pyyteille kotosella. Mutta ei ainoata kertaa tapahtunut, että "Pyhä isä" itse olisi pitänyt velvollisuutenaan ryhtyä tämmöisen retken johtamiseen; toisin sanoin, kirkon kotoinen hallitus katsottiin aina tärkeämmäksi kuin Kristuksen haudan valloitus ja puolustus Palestinassa. Tämmöinen järkevyys tällä innostuksen aikakaudella osoittaa kumminkin, että ristiretki-yritys ei ollut itse Paavikunnan periaatteista lähtenyt. Toinen ristiretki todistaa vielä selvemmin kuin Ensimäinen, että asia ei riippunutkaan paavillisen vallan toimesta. Tapaus on sen puolesta merkillinen, että tällä kertaa sekä kristikunnan maallinen päämies, Konrad III Saksassa, että "kaikkein kristillisin majesteetti", Ranskan kuningas, ottivat ristin ja lähtivät Pyhälle-maalle. Mutta kristikunnan hengellistä päämiestä ei koko toimessa kuulunut eikä näkynyt; sillä satunnaiset häiriöt Roman kaupungissa juuri sillä hetkellä heikonsivat paavien asemaa, ja ristiretki-puuhan varsinaisena toimeen-panijana oli nyt Pyhä Bernhard Bourgogne'ssa, Clunylaisten periaatteiden sen-aikuinen edusmies. Että paavit muutoin virkansa puolesta alituisesti kehoittivat yhä uusiin ristiretki-ponnistuksiin, ja että Ristiretkien aikakausi on sama kuin paavillisen mahtavuuden aika, tämä kaikki ei te'e toista syyksi ja toista seuraukseksi. Molemmat, sekä kirkollisen monarkiian valta kotosella että läntisen kristikunnan valloitus-puuha itäisillä mailla, olivat saman aian-hengen lapsia ja niiden voima sen vuoksi syntyy ja kuolee tämän hengen kanssa.

Merkillistä on nähdä tämän aian-hengen vaiheita, niinkuin ne Ristiretkissä ilmaantuvat. Ensimäisessä ristiretkessä tämä henki puhkee yleiseen kansojen sotahuutoon: "Jumala sen tahtoo!" — Inhimillistä johtausta ja järjestystä tuskin katsotaan tarpeelliseksi; itse matka on enemmin jonkun kansain-vaelluksen kuin sotaretken kaltainen. Mutta ritarisuuden ihanimmat kukat puhkeavat tällä vaivaloisella, verellä kastetulla tiellä. Retken varjopuolet — ja niitä ei suinkaan puutu — himmenevät kahden kirkkaan nimen valossa: Gotfrid ja Tankred. ovat kristillisen ritarin ihanne-kuvat, joissa voima ja urous yhdistyivät vilpittömyyteen ja uskonhartauteen. Tätä uskon-soturin ihannetta koetetaan nimen-omaan toteuttaa hengellisten ritarikuntain muodossa, liittämällä taistelu-velvollisuudet ja munkki-lupaukset yhteen. Näin syntyvät Johanniittain ja Temppeli-herrain veljistöt, myöhemmin myöskin Saksalaiset Maarian-ritarit ja nuo Viron historiasta tunnetut Kalpa-veljet. Cluny'n hartauden-henki käypi koko tämän ilmiön läpitse; tuon aikoinaan puuhatun "Jumalan rauhan" perästä on nyt todellakin seurannut "Jumalan sota", taistelu uskon palveluksessa taivaallisten aarteiden tähden. Vielä Toinenkin ristiretki osoittaa samaa puhtaasti uskonnollista luonnetta; kuitenkin on siinä eroituksena, että maallinen komento ja johto käsitetään välttämättömän tarpeelliseksi, ja kansojen hallitsijat asettuvat vassalliensa ja alamaisten etupäähän. Kolmannessa ristiretkessä on jo hengellinen innostus paljon vähentynyt. Pyhän-maan puolustus on tullut länsimaiden ruhtinaille ja ritareille enemmin kunnian kuin hartauden asiaksi. Fredrik Barbarossa arvaa tässäkin kohden keisariuden kunnian korkealle ja lähtee ensimäiseksi liikkeelle; Rikhard Leijonamieli taas on aian ritarillisen kunnian-tunnon edusmies, ja Filippo Augusto häpee yksin jäädä kotia. Mutta uskonnollinen innostus on paljon vähentynyt, ja itse ritarisuus ei enää yksistään tarkoita voiman ja miehuuden pyhittämistä Jumalan kunniaksi, vaan alkaa muuttua maalliseksi kunnia-laitokseksi, jossa miehuus ja hienot tavat yhdistetään. Koska Jerusalem nyt on kadotettu ja kokemus osoittaa, ett'ei enää voida sitä takaisin saada, alkaa ristiretki-into laimistua. Niin-kutsuttu Neljäs ristiretki tuskin enää ansaitsee tätä nimeä. Kuitenkin näin mahtava liekki ei kerrassaan sammu, vaan leimahtaa tuon-tuostakin jälleen ilmi-tuleen; niinpä entisen aian hurskaus saapi uuden edusmiehen Ludovik Pyhässä, monta muuta jaloa yksityis-henkilöä mainitsematta. Vaan oikeastaan länsimaiden ritarisuus jo etsii vaikutus-alaansa omista kotoisista oloista ja Ristiretkien aikakausi kallistuu lopulle. Tällä välin muutamat muutkin, oikeastaan valtiolliset yritykset ovat liittyneet ristiretki-aatteesen; sitä laatua ovat esm. valloitus-sodat Slavilaisten ja Suomalaisten kansain alalla sekä Albigensi-sodat Etelä-Ranskassa. Mutta näissäkin uskonnollinen vaikutin yhä enemmin astuu syrjälle ja valtiolliset tarkoitukset anastavat etusijan. Clunylainen henki on lakannut olemasta aian-henkenä ja toisia aatteita on jo tapausten johdossa.

Tämä Clunylainen henki, tämä Ristiretkien harrastus, keskiaikaisen ajatus-tavan sisällisin ydin — kykenemmekö sitä enää meidän aikana täydellisesti arvostelemaan? — En tahdo sillä sanoa, että nykyinen aika olisi liian aineellinen, voidaksensa uskonnollisille liikkeille ylipäänsä arvoa antaa; mutta itse uskonnollinen katsanto-tapa meidän aikana on niin toisenlainen kuin Keski-aian, että meidän on vaikea tasapuolisesti tuomita hengellisyyden ilmestys-muotoja näin kaukaisella aikakaudella. Tiedämme kaikki, että Keski-aian jumalisuudella oli muutamia omituisuuksia, jotka me puhdistetun uskon valossa käsitämme erhetyksiksi, mutta jotka kumminkin kokonaan perustuivat kansojen sen-aikuiseen sivistyskantaan. Se kasvattaja-virka, minkä Kristin-usko nyt monta vuosisataa oli harjoittanut Keski-aian raakojen kansakuntien kesken, oli vähitellen muodostellut sen opinkaavojakin tämän pedagogillisen tarpeen mukaan; pait sitä oli entisestä pakanuudesta jäänyt kansojen mieleen joukko käsitteitä, jotka nyt ilmaantuivat jalostuneina kristityssä puvussa. Niinpä esm. nuo lukuisat jumalais-olennot, joilla kansojen kuvitus heidän pakanuutensa aikana oli täyttänyt kaikki luonnon alat, olivat heittäneet sijansa eräälle vielä lukuisammalle "taivaan valtakunnan herrasväelle", jonka suojelusta ja esirukousta anottiin, ja jonka kuvia ja pyhiä jäännöksiä taika-uskoisella kunnioituksella palveltiin. Myöntämistä on, että Clunylaisen parannuspuuhan ohessa myöskin pyhäin-palvelus ja pyhäin jäännösten kunnioitus karttui suunnattomin määrin, muuttuen ikäänkuin uskonnon kansan-tajuiseksi osaksi. Ylipäänsä aikakauden pyhyyden-käsitys oli muodostunut vasta-kohdaksi tapojen raakuudelle; ulkonainen hurskaus, lihan kuolettaminen, ruumiin kiduttaminen ja hartauden-harjoitus eli niin-kutsuttu askeesi oli tullut kristillisen siveys-opin korkeimmaksi kaavaksi, ja "hyvät työt" saivat etusijan autuuden-opissa. Näistä hyvistä töistä oli vaellus Kristuksen haudalle ja aseellinen taistelu uskon puolesta etevimpiä, ja ristiretki-aate ihan luonnollisesti näistä juurista yleni. Voimmepa tämän johdosta sanoa, että Ristiretket olivat uskonnollisten harha-luulojen hedelmänä, eivätkä siis siveelliseltä luonteeltansa ole korkealle arvattavat.

Mutta tämmöinen tuomio ei kuitenkaan olisi täysin kohtuullinen. Keski-aian uskonnollinen kaava oli epäilemättä ollut pakoitettu paljon muodostumaan sen-aikuisten kansojen raaempaan käsitykseen; mutta uskon ydin ei ollut kokonaan turmeltunut ja noiden satunnaisten muotojen alla eli paljon syvämielisyyttä, paljon totista kristillisyyttäkin. Itse ristiretki-saarna ei asettanut tätäkään "pyhää työtä" autuuden varsinaiseksi välikappaleeksi, vaan edellytti oikeastaan syntein katumista ja mielen parannusta, jonka perästä kirkko saattoi hyvän työn täyttäjälle luvata synnit anteeksi.[44] Emme siis saa kokonaan halveksia sitä uskonnollista innostusta, joka Ristiretkissä puhkee sotaisiin tekoihin, jos kohta nämä "hyvät työt" eivät vastaa meidän käsitykseemme kristityn velvollisuuksista. Mutta jos sillensä jätämme asian jumaluus-opillista puolta emmekä ota lukuun kuin Ristiretkien vaikutusta kansojen siveelliseen henkeen, on luullakseni niille vielä suurempi arvo annettava. Vai käyneekö kieltää, että ne sadat tuhannet risti-vaeltajat, jotka uhrasivat omat itsekkäät etunsa, jopa henkensäkin, aatteellisten harrastusten palveluksessa, ovat tällä tavoin todellakin elämäänsä jalostuttaneet! — ja käyneekö epäillä, että se hengen-ylevyys, jonka tämä alttiiksi-antamus synnytti, on vaikuttanut niinkuin virvoittavainen aamu-kaste länsimaiden kultuuriin! — Varma ainakin on, että Ristiretkien kautta heräsi uusi ajatusten liike, vilkkaampi edistyksen vauhti sekä henkisellä että aineellisella alalla. Länsi-Euroopan kansat olivat pait sitä nyt kerrassaan astuneet ulos umpinaisuudestaan ja saaneet yhteisiä harrastettavia, jotka heidät yhteen liitti yleisiä tarkoituksia varten. Tällä tavoin Ristiretket synnyttivät yleisen Eurooppalaisen politiikin, joka Kristikunnan kansoista muodosti yhteisen valtiollisen perhekunnan. Se oli samaa, mitä kirkko jo oli tehnyt uskonnollisella alalla; mutta asia nyt kehittyi kansain-väliseksi keskuudeksi politiikin kaikissa haaroissa. Kenties saatatte vähän oudoksua, että minä tässä seikassa näen jotakin siveellistä kehitystä; sillä olemme tottuneet ajattelemaan, että politiikissa jokainen kansakunta ainoastaan valvoo omia etujansa muita kansoja vastaan, toisin sanoin: että kansallis-itsekkäisyys on siinä ainoana lakina, — ja tätä tietysti ei sovi sanoa siveelliseksi olo-kohdaksi. Mutta muistamista on, että yleisen politiikin aatteena on sovittaa kansojen yksityis-edut yleisten tarkoitus-perien mukaan, ja juuri tässä merkityksessä Eurooppalainen politiiki sai Ristiretkissä alkunsa.

Kysymys Ristiretkien seurauksista on muutoin paljoa monihaaraisempi kuin kysymys niiden syistä; sillä, vaikka ainoana varsinaisena syynä on edellisen aian uskonnollinen liike, ja vaikka Ristiretkien oikea luonne on hengellisten periaatteiden toteuttaminen suuremmoisessa valtiollisessa yrityksessä, eivät seuraukset suinkaan ole yksin-omaisesti hengellistä laatua. Päinvastoin näemme, että ristiretki-innostuksen perästä tulee ensi aluksi uskonnollinen laimeus ja kristillisen siveellisyyden rappeutuminen 13:nnen vuosisadan lopulla ja 14:nnen alulla, kuten jo ennen olen huomauttanut. Olemme kuitenkin äsken nähneet, että kansojen henkiset voimat ylipäänsä olivat ristiretki-ponnistusten kautta varttuneet, ja tämä uusi elämän-voima nyt alkaa vaikuttaa kaikkiin elämän aloihin. Niinpä Ristiretkien vaikutukset leviävät tieteisin ja taiteisin, tapoihin ja kultuuriin, kirkon oloihin ja maalliseen yhteiskuntaan, Kirkossa ja valtiossa tämä uusi aatteiden liike ensin näyttää turmelevan entisten olojen perustukset. Kirkon holhoja-virka ei enää ole niin tarpeellinen kuin entisinä aikakausina, ja läänitys-laitoksen kankea kaava ei enää riitä kansojen yhteiskunnallisiin tarpeisin. Senpä tähden sekä kirkollinen että maallinen yhteiskunta alkaa höltyä rakennuksessaan, ja siihen ovat Ristiretket välillisesti syynä. Mutta sama aatteiden liike, joka siinä kohden vaikuttaa hajottavaisesti, ryhtyy myöskin työhön, luodaksensa uusia aian-mukaisempia muotoja kirkolle ja yhteis-elämälle. Sekä Uskon-puhdistus että Uuden aian valtio-tila jo itävät siinä viljelysmaassa, jonka Keski-aian suuri Ristiretki-puuha on valmistanut.