Mutta Jouluk. 16 p. 1435 oli taas kansakunta koolla Pyhän Juliano-Köyhän tykönä, valitaksensa toista Prokuratoria siaan; sillä maisteri Olavi Maunnnpoika oli samana päivänä kuin hänen virkansa viimein jatkettiin, siis Marrask. 19 p., valittu koko Yliopiston Rehtoriksi, eikä siis sill'aikaa voinut olla yksityisen kansakunnan Prokuratorina. Siaan valittiin Maisteri Robert Esschench Zwollista Utrechtin hiippakuntaa.
Siis nyt maamiehemme jo toisen kerran oli päässyt Yliopiston korkeimpaan kunnia-virkaan, ja toisen kerran luemme Rehtori-luettelossa: "Olavi Maununpoika Englannin kansakunnasta" [Ks. Bulaus, V siv. 921: "Olauus Magnus Angl. Nat… 16 Nou. 1435". — Tässä on kaksi virhettä: 1:ksi, seisoo Magnus, pitää oleman Magni. Niinpä seisookin Bulaeus'en aineistossa (V:nnen osan lopussa): "Olauus Magni Rector Universitatis an. 1435"; — 2:ksi, pitää "16 Nou." luultavasti oleman "19 Nou."; sillä kansakunnan pöytäkirjat ovat epäilemättä tässä kohden luotettavammat.] Mistä syystä häntä oli valittu jo kuukautta ennen tavallista aikaa, ei ole selitetty, lieköhän sitten hänen edeltäjänsä Pikadialainen Johannes de Courcellis kesken virka-aikaansa kuollut, vai lähtenyt pois Yliopistosta. Olkoon miten oli, niin Olavi Maununpoian Rehtorinvirka tällä tavoin tuli kestämään vähän viidettä kuukautta.
Tästä toimesta hän ei vielä ollut vapaa, kun kansakunta Maalisk. 18 p. 1436 teki hänen väliaikaiseksi rahaston-hoitajaksi Worden'in siaan, joka kansakunnalta lupaa pyysi matkalle lähteä. Kuukautta myöhemmin hän vielä näistäkin askareista temmattiin toiseen toimitukseen, joka tosiaan olikin paljoa painavampi ja paljoa enemmän taitoa kysyi. Tämä toimitus oli Yliopiston lähettäjäiset kuninkaan tykö, jotka nyt seurasivat aian valtiollisista seikoista. Ottakaamme vielä kerta nämä seikat silmän alle, niinkuin ne olivat alkuvuodella 1436.
Jo vuoden päivät oli Pariisi elänyt levottomassa toivon ja epätoivon vaiheessa. Sota yhä kesti ja Ranskan pääkaupunki oli vielä muukalaisten vallassa, mutta rauhan kaipaus alkoi jo luutua joka haaralla, jopa itse valtiastenkin neuvoissa. Burgundin herttua oli nyt vihdoinkin alkanut kallistua Ranskan puolelle, ja kun hän v. 1435 vietti pääsiäisen Pariisissa, rukoili häntä sekä Yliopisto että kaupunki, että hän, joka tässä kohden niin paljon voisi, ottaisi edistääksensä rauhan tointa. Tätä varten kokoontuikin Heinäkuussa sovittajia Arras'iin, mutta Englanti ei tahtonut suosiolla luopua siitä ihanasta valtakunnasta, jonka oli miekalla valloittanut. Kuitenkin tapaukset jo riensivät lopulle. Redford'in herttua, Englantilaisvallan todellinen pää, kuoli Syyskuussa, ja Burgundin herttua kohta sen jälkeen teki täydellisen sovinnon Ranskan kanssa. Vielä tärkeämpi asia oli kuitenkin se, että itse Kaarlo VII jo oli joutanut parempien neuvon-antajain valtaan. Nyt alkoi Ranskalaisuus herätä joka haaralla ja useat pikku kaupungit Pariisin lähistöillä tulivat Kaarlon-puolisten haltuun. Kohtapa näiden ja Pariisilaisten välillä syntyi salainen liitto.
Aamulla varhain, perjantaina pääsiäis-viikolia, Huhtik. 13 p., ilmaantui Ranskan sota-päällikkö Richemont pienen joukon kanssa etelä-puolella Pariisia. Porvarit hänelle avasivat Saint-Jacquesportin ja huudolla: "rauha, rauha! eläköön kuningas ja Burgundin herttua!" töytäsi ratsuväki kaupunkiin. Tässä oli jo porvaristo ennättänet lyödä Englantilaiset pakoon, jotta ainoastaan Bastille-linnoitus enää oli näiden vallassa. Sekin heitettiin 17 p.
Ilo oli ylinnä kaupungissa ja yliopistossa. Jälkimäinen päätti Huhlik. 20 p. tehdä juhlallisen saattovaelluksen, vaksi-kynttilät käsissä, Pyhän Katharinan luoksi Teinien-laaksossa (ad S. Catharinam de Valle Scholarium). Paljoa tärkeämpi oli sen päätös panna lähettiläitä jokaisesta tiedekunnasta ja kansakunnasta käymään kuninkaan puheilla. (Ks. Bulaeus, V siv. 435: "Solemnis Ambassiata de qualibet Natione et Facultate". Myös Englantilais-kansakunnan Pöytäkirjat, lehti 54, esisivulla. Että Yliopistolla tätä aikaa olisi ollut 4000 maisteria ja koululaista, kuten "le Bourgeois de Paris" vakuuttaa, ei ole oikein todennäköistä; ks. Thurot'in luvunlaskut ylempänä.) Totta puhuen, oli Pariisin Yliopistolla, tällä kuninkaan "nöyrimmällä tyttärellä", koko joukko anteeksi anottavia menneeltä rauhattomuuden aialta, ja lähettiläiden virka oli kyllä mureellinen, varsinkin sen kansakunnan puolesta, joka vielä kantoi Englantilais-nimen. Kansakunta valitsi Olavi Maununpoian, ja tämä seikka täydellisesti vahvistaa ylempänä lausutun luulon, että hänellä ei lie mitään osallisuutta ollut Johanna Darc'in tuomiossa; sillä arvattavaa on, että sen-karvaisia miehiä ei nykyiseen toimeen lähetetty. Hänen matka-rahaksensa annettiin 6 frankia ja 12 solidoa. Kuinka hän tämän uskotun toimensa täytti, ei erittäin mainita; mutta että lähettiläät suotuisesti otettiin vastaan ja heidän asiansa hyvin kävi, havaitsemme jo siitä, kun kuningas Toukokuussa vahvisti Yliopiston kaikki vanhat edut ja oikendet.
Kesän kuluessa v. 1436 emme taas keksi mitään jälkeä Olavi Maununpoiasta, mutta arvata sopii, että hän silloin uudesta kävi kotimaassaan. Tämä tosin on paljas arvelu, mutta saapi jonkun todennäköisyyden seuraavasta teko-asiasta. Syyskuun 24 p. hän taas ilmestyy Englannin kansakunnan pöytäkirjoissa. Kansakunta silloin on ko'olla Navarran kollegiossa ja valitsee — tiesi kuinka monennen kerran — Maisteri Olavi Maununpoian Prokuratorikseen. Mutta se ei enää ole paljastansa "Magister Olauus Magnj"; lisäksi liitetään jo uusi virkanimi, joka likemmin sitoo häntä kotimaahan ja on ensimäinen aste siihen Suomen kirkon hallitukseen, johon häntä jo arvattavasti edeltä-käsin on aiottu; — häntä nimitetään: "Archidiaconus ecclesie aboensis in regno Suechie", s.o. Turun seurakunnan Arki-teini Ruotsin vallassa (Tällä tavoin täytetään osaksi yksi aukko Porthanin luettelossa Turun Arkiteineistä. Chron. Ep. siv. 513, luettelee: Magnus Laurentii vv. 1429-1434, ja Sigurdus Johannis vv. 1439-1448; välille siis tulee Olavi Maununpoika, jonka Arkiteineydestä ei ole tietoa ollut. V. 1438 on hän jo Tuomioprovasti; ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 531.) Todennäköistä on, että tämmöistä virkaa ja nimeä ei lahjoitettu kuin saapuvilla olijalle, ja tästä syystä arvaan hänen nyt Suomessa käyneen, vaikka muita todistuksia siihen kokonansa puuttuu.
Tämän perästä tapaamme vielä pari kertaa mainion maanmiehemme nimen Pariisin Yliopiston toimissa. Se Prokuratori-virka, joka Syyskuussa 1436 oli hänelle uskottu, jatkettiin vielä Lokakunssa ja Marraskuussa. Mutta kun taas Joulukuun 19 p. kansakunta kokoontui Pyhän Maturinon tykönä "joko valitsemaan uutta Prokuratoria tai jatkamaan entistä" — kuten sanat kuuluvat —, niin yksimielisesti valittiin Jumaluusopin Bakkalario Maisteri Albertus Worden. — Tämä näyttää osoittavan että Olavi Maununpoika vielä oli saapuvilla, vaikka jostakin syystä häntä ei valittu. Luultavinta on, että hän jo valmisteli lopullista lähtöä Pariisista; sillä tämän perästä häntä ei enää siellä mainita. Todella olikin jo aika hänen tehdä isänmaallensa hedelmällisiksi ne tiedon ja kokemuksen varat, mitkä hän niin pitkällä oppi-aialla oli ulkomailla kokoillut. Jos arvaamme hänen olleensa Pariisissa kahta ajastaikaa ennen Bakkalario-vaitöstään ja nyt kevään puolella 1437 jättäneen Yliopiston hyvästi, niin hänen oppi-aikansa oli kestänyt 12 vuotta. Suomi ja vanha pispa Maunu, jotka niin runsaasti olivat kustantaneet hänen oppiansa, vaativat jo täydellä oikeudella hänen takasin, ryhtymään viinatarhan työhön omassa kotimaassansa.
Olen jotenkin täydellisesti maininnut niitä monituisia virka-toimia, joita Olavi Maununpoika näinä edellisinä vuosina oli Pariisissa täyttänyt, ja lukija on siitä voinut havaita, josko Juustenin kronika syyttä hänestä sanoo, että hän oli "sulava puhuja ja suuressa maineessa Ranskalaisten, varsinkin Pariisilaisten seassa" (Juusten, Chron. Ep.: "Rhetor extitit facundissimus. Iste apud Gallos et praecipue Parrisienses celebris erat famae".) Mutta samam kronika myöskin mainitsee hänen saavuttaneen muutamia opillisia arvoja, joista en vielä ole mitään puhunut. Niistä on lisääminen pari sanaa, koska ne todistavat, että se luottamus, minkä kansakunta ja Yliopisto niin asein olivat hänelle lahjoittaneet, ei perustautunut ainoastaan hänen toimelliseen käytökseensä ja puheenlahjaansa, vaan myöskin opilliseen taitoon ja kelvollisuuteen.
Ensiksi tietää Juusten mainita, että Maununpoika oli, ei ainoastaan "Pariisilainen Maisteri", vaan myös "Pyhän Jumaluusopin Bakkalario". (Juusten, Chror. Ep.: "Magister Parisiensis, et in sacra Theologia Baccalaureus". — Tahdon tässä muistuttaa, että sanan oikea muoto ei ole Baccalaureus vaan Baccalarius. Sana ei ole latinainen, vaan keskiaikainen, ja merkitsee: nuori mies, oppipoika. Se on sama sana kuin vanhan ranskan: Bachelier, ja nykyisen englannin: Bachelor, nuori naimaton mies. Vertaa Ducange, § Baccalarius.) Minä vuonna hän oli saavuttanut tämän arvon, ei käy enää selville saada; sillä Pää-pedellin luettelo tältä aialta on hukkunut. Kuitenkin arvaisin, ettei hän vielä loppu-vuodella 1436 kantanut sitä nimeä; sillä se silloin luultavasti näkyisi kansakunnan pöytäkirjoissa, kun häntä Prokuratoriksi valittiin. Mutta jos hän vasta alkuvuodella 1437 olisi tullut Jumaluus-opin Bakkalarioksi, kuinka voimme selittää sen, että häneltä oli kulunut 9 vuotta Taide-Maisteriuden ja Jumaluusopillisen Bakkalario-arvon välillä, kun tavallisesti tämä väli ei ollut kuin 6 vuotta? Katselkaamme vähää tarkemmin nämä opilliset seikat.