Taidetten tiedekunnan maisteri, joka oli niin sanoakseni provessorina siinä tiedekunnassa, kävi itse — kuten jo olen maininnut — oppia Jumaluus-tiedekunnassa, kuunnellen niitä luentoja jotka luostareissa tai isommissa kollegioissa pidettiin milloin Pyhästä Raamatusta, milloin Pietari Lombardon arvollisesta kirjasta: Liber Sententiarum. Kuuden vuoden perästä hän saattoi tulla tutkintoon Jumaluus-tiedekunnan eteen, edistettynä seitsemän Jumaluus-opin Maisterin kautta. Tähän vaadittiin lisä-ehtoina 25:n ikä, aviollinen synty ja virheetön ruumis; neljä Jumaluus-opin Maisteria tutkivat hänen tietoaan, jonka perästä hän teki Bakkalario-valansa ja sai ruveta Bakkalarioharjoituksiin. Ensi-aluksi hän yhtä hyvin pysyi jäsenenä Taidetten tiedekunnassa.
Tässä Bakkalario-arvossa oli kolme astetta. Alinen luokka nimitettiin: Cursores ja nämä pitivät luentoja Pyhästä Raamatusta. Kolmen vuoden perästä saivat ruveta luettamaan Lombardon kirjasia ja kutsuttiin tästä syystä: Sententiarii; siihen kului vuosikausi ja nyt olivat oikein valmiita Bakkalarioita eli Baccalarii formati. Sitten tarvittiin kolme vuotta licentiatiksi tullakseen, ja vuoden päivät valmistaessa ne temput, joilla päästiin Jumaluus-opin Maisteriksi eli Tohtoriksi. Oikeastansa ei Licentiatius ja Maisterius seuranneet mistään lisätystä opista, vaan enämmin ansio-vuosista, mutta olivat erinomaisen tyyriit arvot niiden pitojen ja muiden kulujen tähden, jotka juurtunut tapa oli niihin liittänyt. Ett'ei Olavi Maununpoika näihin arvoihin tullut, on epäilemätöntä, vieläpä todennäköistä sekin, ett'ei Bakkalario-arvonsa ylennyt ensimäistä luokkaa edemmäs. Jos nyt arveluni tässä kohden on oikea, niin hän siis oli Bakkalarioksi tullakseen kuluttanut 3 vuotta enemmän kuin tavallista oli. Tähän seikkaan voimme löytää jonkunmoisen selityksen.
Juustenin kronikan mukaan oli Olavi Maununpoika Pariisissa ollessaan ollut ei ainoastaan Yliopiston Rehtorina, vaan myöskin "Lector Ethicarum" ja "Pedagogista". Kumpikin näistä viroista antoi työtä paljon, ja niidenpä kuluttamiksi saamme epäilemättä lukea ne kolme vuotta, jotka näyttävät olevan kadonneina maanmiehemme Jumaluus-opillisista pyrinnöistä. Tahdon lyhyesti selittää, mitä laatua nämä toimet olivat Olavi Maununpoian aikana.
Jo aikasin oli Siveys-tiede aljettu pitää erinomaisen tärkeänä oppi-aineena Yliopistoissa, ja Aristoteleen Ethikaa ruvettiin vaatimaan niiltä, jotka Maistereiksi pyrkivät. Lopulla 14:ttä vuosisataa päätti Taidetten tiedekunta, että jokainen kansakunta vuorostaan määräisi Maistereistansa yhden, joka kaksi vuotta perätysten kaikkina pyhäpäivinä pitäisi luentoja Aristoteleen Ethikasta kaikkien kansakuntien Bakkalarioille. Tämä niinkutsuttu Lector Ethicarum oli siis ainoa Tiedekunnan opettajista, jonka kuulijat eivät yksistään olleet hänen omaa kansakuntaansa. Virka oli muutoin hyvin edullinen; sillä paitsi lunnaat niistä todistuksista, jotka Bakkalariot, mennessään Licentiati-tutkintoon, häneltä tarvitsivat, sai hän toisinaan jonkun palkinnon kansakunnaltansa. Lopulla 15:ttä vuosisataa koko virka taas hävitettiin erinäisistä syisiä. Mutta Olavi Maununpoian aikana se vielä näkyy olleen paraassa vaikutuksessaan.
Myöskin Pedagogista eli — kuten tavallisesti sanottiin — Pedagogus oli opettajan-tapainen, mutta peräti toista laatua kuin äsken mainittu. Hän oli joku Maisteri, joka hyyräsi itsellensä huoneet ja maksoa vastaan otti lapsia koulutettaviksi ja elätettäviksi siihen asti että valmistuivat Yliopistoon. Tämmöinen internati-laitos, vaikka alkuansa yksityinen asia, tuli kuitenkin pian Yliopiston katseluksen alle, varsinkin siitä syystä, että oppilapset usein koulu-aiankin jälkeen jäivät Pedagogin hoimeisin, toisinaan siihenkin asti kunnes suorittivat Licentiati-tutkintonsa. Tämä Pedagogi-laitos vihdoin lopulla 16:ttä vuosisataa vaikutti suuren muutoksen Taidetten tiedekunnan oppi-järjestykseen. Enin osa oppilaisista asui jo Pedagogi-laitoksissa tai Kollegioissa, ja Regenti-maisterit, jotka ennen olivat pitäneet luentonsa Pahnakadun varsilla, alkoivat nyt käydä näissä internateissa opettamassa. Vuodesta 1452 alkoivat Pedagogit jo asuttaa ja elättää tykönänsä ne Maisterit, jotka laitoksessa opettivat, ja kun viimein — vuoden 1524 paikoilla säättiin, että jokainen Maisteri, joka tahtoi täydellisesti nauttia Tiedekunnan oikeuksia, oli velvollinen asumaan jossakin hyvä-maineisessa kollegiossa tai Pedagogi-laitoksessa, niin Yliopiston entinen opetustila oli hävinnyt. Niinkuin näemme, ei ollut tämä muutos vielä Olavi Maununpoian aikana aivan kauas ehtinyt. Luennot vielä pidettiin Pahnojen kylässä, missä kansakunnat jakoivat kouluja Regenti-maistereilleen. Mutta suurin osa Opistolaisia lienee jo asunut internateissa, Pedagogien holhouksen alla.
Olemme nyt seurauneet Olavi Maunupoikaa kaikilla niillä aloilla, joilla hän Pariisissa ollessaan näkyy vaikuttaneen. Että hän Suomeen palattuansa nousi Tuomioprovastin ja Pispanvirkoihin, on tunnettu asia, mutta hänen vaikutuksensa sillä alalla ei kuulu nykyiseen aineesemme. Sitä vastoin sopii vielä tässä luetella muutamia muita maanmiehiä, jotka Katholis-aikakauden lopulla kävivät ulkomaan Yliopistoissa.
VII.
Myöhemmät Suomalaiset Ulkomaiden Yliopistoissa.
Minä en voi antaa läheskään täydellistä luetteloa niistä Suomen miehistä, jotka Katholis-aian lopulla kävivät ulkomailla oppiansa lisäämässä; sillä erityisiä tieto-lähteitä on minulla ainoastaan Pariisin ja Leipzigin Yliopistoista, eikä nekään varsin täydellisiä. Edellisessä paikassa löytyy vielä tallella pari Englantilais-kansakunnan tilikirjaa, ja vaikka nämä eivät ole oikein ehjinä eikä muutenkaan juuri täydellisiä, tapaamme kuitenkin niissä tuolloin tällöin jonkun Bakkalarion tai Licentiatin, joka nimitetään olevan "Turun hiippakunnasta" ja siis Suomalainen. Leipzigin Yliopistossa taas löytyy tosin luettelo kaikista, jotka sen perustuksesta saakka v. 1409 ovat siihen jäseniksi ruvenneet; mutta vaikka tämä lähde siinä kohden näyttää olevan hyvinkin täydellinen, ovat sitä vastoin sen antamat tiedot tavallisesti niin lyhyitä, että niistä toisinaan ei ole mitään apua ensinkään. Niinpä esim. nimet "Thomas de Abo" tai "Magnus de Svecia" saattoivat olla täydellisenä tuntomerkkinä siinä ahtaammassa keskuudessa, jossa nämä miehet silloin elivät, mutta ei anna paljo mitään osviittaa meille, joiden tulee hakea heidät Tuomas-nimisten seasta Turun kaupungissa, tai koko Ruotsin vallan Maunujen seasta.
Mutta kuinka vaillinaiset ja vähäpätöiset nämä tiedot ensi katsannolla näyttävät olevankin, ne kuitenkin sisältävät muutamia uusia teko-asioita, jotka ainakin vähän selkoa lisäävät Suomen senaikuiselle historialle. Tahdon mainita muutamat tärkeimmät.