Se on tietty asia, että kaikki Suomen pispat Katholis-aian lopulla ovat Maistereita olleet, ja melkein kaikista myöskin tiedetään, missä olivat tämän arvon saavuttaneet. Mutta tarkempi aianmääräys tulee vasta niistä lähteistä, jotka äsken olen maininnut. Olen jo kylläksi puhunut Olavi Maununpoiasta, jonka pispan-virka ulottuu vv. 1450-1460 välillä. Hänen jalkeisistään nyt pari sanaa.
Konrad Bitz tiedetään Leipzigissä tulleen Maisteriksi, ja Leipzigin jäsenkirjasta hän löydetäänkin: "Cunradus Bitz de Abbo", sisään-kirjoitettuna v. 1438 talvi-puolella, s.t.s. lopulla vuotta 1438 tai alussa vuotta 1439. Milloinka hän Maisteriksi oli tullut ei erittäin mainita; mutta arvattavasti se tapahtui alkuvuodella 1442, koska siihen tarvittiin tavallisesti kolme vuotta.
Maunu Nikolaonpoika Särkilahdelta tiedetään Pariisissa saaneen Maisteri-arvon. Saksan-kansakunnan tilissä vuodelta 1455-6 (Syyskuusta Syyskuuhun) luetaan Bakkalariojen seassa: "Dns Magnus Nicolai dioc. Aboens.", ja hänen kukkaronsa arvataan 8:ksi solidoksi. Että hän vuotta myöhemmin eli alkuvuodella 1457 tuli Maisteriksi, on melkein varma, vaikka tilikirja siinä kohden on vaillinainen.
Lauri Mikkelinpoika Suurpää tiedetään Pariisilaiseksi Maisteriksi ja löytyy mainitussa tilikirjassa v. 1472-3 Bakkalariona, joilloin hänen kukkaronsa on 7 solidoa.
Johannes Olavinpoika, joka myöskin kehutaan Pariisilaiseksi Maisteriksi ja vv. 1506-1510 välillä hallitsi Suomen kirkkoa, löydetään Bakkalariona v. 1481-5 ja Licentiatina, sekä Incipientinä v. 1485-6, s.t.s. alku-vuodella 1486. Hänen kukkaronsa on 5 solidoa.
Arvid Kurki ei tosin Juusten'in kronikassa kanna Maisterin nimeä, mutta on kuitenkin sillä nimellä muualla mainittu, vaikka tietoa ei ole ollut, missä Yliopistossa hän on oppia käynyt (Ks. Porthan, Chron. Ep., siv. 652. —). Tästä asiasta antaa Saksan-kansakunnan tili-kirja Pariisissa seuraavat tiedot. V. 1485-6 tuli Bakkalarioksi: "Heruidus Korke Turun hiippakuntaa, jonka kukkaro arvattiin 13 solidoksi". Seuraavana hän mainitaan Incipientinä eli Maisterina ja kutsutaan silloin "Dns Arvidus Korke". Hänen kukkaronsa erinomainen vahvuus astuu kohta silmiimme. Se tapahtui aika harvoin, että niin varakasta miestä tarjousi kansakunnan veroitettavaksi.
Jos nyt menemme katsastamaan niitä Turun Tuomioprovasteja, mitkä eivät sittemmin ylenneet Pispan-istuimelle, niin tapaamme niistäkin ainakin kaksi, jotka Pariisissa saivat Maisteri-arvon. Niinpä Henrikki Freese, joka vv. 1460-1465 välillä oli Tuomioprovastina, tuli v. 1450-1 Bakkalarioksi ja mainitaan seuraavanakin vuonna tilikirjoissa Maisteriksi, jolloin sanat: "Sequuntur quae exposita sunt — — —: ltem pro magistro Henrico Fres", näyttävät osoittavan, että kansakunta oli jotain maksanut hänen edestään. Hänen kukkaronsa oli 8 solidoa. — Toinen Tuomioprovasti, joka myöskin tavataan Pariisissa, on Paavali Skeel (Tuomioprovastina vv. 1513-1516). Tämä, aikanansa hyvin tunnettu mies, syntynyt vapasukuisista vanhemmista, oli jo v. 1497 paik. pispa Maunu Särkilahden sihtieri ja mainitaan silloin Taidetten Maisteriksi. (Ks. Grönblad, Nya källor till Finl. medeltid, I, siv. 100: — "Paulus Scheel, secretarius episcopi Aboensis et actu Archipresbiter in ecclesia Aboensi — — ex utroque parente nobilis — — in artibus magister".) Eräästä ulkokirjoituksesta näkyy, että häntä myöskin kutsuttiin "Paulus Lingonis" (Ks. Grönblad, sam. kirj., siv. 626, eräs kirje vuodelta 1514, jonka ulkokirjoitus kuuluu: "Magnifico viro, domino Paulo Lingonis, preclarissimarum artium liberalium magistro necnon ecclesie Aboensis preposito meritissimo".), ja juuri sillä nimellä hänen tapaamme Saksan-kansakunnan pöytäkirjoissa. Bakkalariojen joukossa v. 1488-9 on Herra "Paulus Linguonis" Turun hiippakunnasta ja hänen kukkaronsa arvataan 4 solidoksi. Seuraavana vuonna häntä myöskin mainitaan sekä Licentiatina että Maisterina. Hänen edeltäjänsä Henrikki Wenne oli tosin hänkin ollut sekä Maisteri että Kanonisen oikeuden Licentiati, (Ks. Grönbl., sam. kirj. siv. 128, ulkokirjoitus.) mutta missä hän oli oppinsa ja arvonsa saanut, en ole voinut keksiä. Eräs "Heinricus Nicolai" Turun hiippakunnasta mainitaan tosin Pariisissa samoina vuosina kuin Paulus Linguonis (Skeel), mutta että hän olisi sama mies kuin Wenne, ei käy todistaa, varsinkin kun Wennen isän nimeä ei tunneta.
Tuomioprovastien jälkeen tulee vuoro puhua Arki-teineistä ja Kaniikeista, ja niiden luokasta käypi luetella esm. Johannes Maununpoika, joka v. 1431-2 tuli Pariisissa Bakkalarioksi, sen jälkeen Licentiatiksi, ja siis oli Olavi Maununpoian yht'aikaisia. Hänestä vihdoin tehtiin Turun Arki-teini v. 1448. — Leipzigin Yliopistoon taas sisään-kirjoitettiin samaan aikaan kuin Konrad Bitz eräs Pietari Maununpoika, joka sittemmin tavataan Turun kaniikina ja Kemiön kirkkoherrana. Paitsi näitä tavataan Pariisissa tai Leipzigissä monta muuta Suomen miestä, joiden myöhemmistä oloista ei tietoa ole, — ja Suomen pappien joukossa taas tavataan monta, jotka kantavat Maisteri-nimen [Wallenius, de Fennis summos in Philos. honores ante conditam acad. Ab. adeptis, Turku 1810; ja Jac. Hällstén, Fala quae fuerunt literarum in Fennia Medio aevo, Helsinki 1837, antavat sen aikaisten tietojen mukaan luettelon Suomen muinaisista Maistereista], vaikk'ei käy selville saada, missä Yliopistossa ovat sen ansainneet. Sillä Pariisi, Prag ja Leipzig eivät enää olleet ainoat oppipaikat, missä Suomen miehet hakivat sivistystään. Köln, jossa vanhastaan oli löytynyt Jumaluusopillinen akatemia, oli jo v. 1388 saanut Yliopistonsa. Vähää myöhemmin, v. 1391, syntyi Erfurtissa samanlainen laitos, ja kaikkien lähinnä Suomenmaata oli Rostokin v. 1419 perustettu Yliopisto, joka kuitenkin vielä sata vuotta myöhemmin kutsuttiin paljastaan Gymnasioksi. Jos tähän lisäämme Löwen'in Yliopiston vuodelta 1426 ja Greifswaldin vuodelta 1456, niin on luultavasti lueteltu kaikki ulkomaiset oppilaitokset missä meikäläisten oli tapa käydä. Vihdoin oli Sten Sture vanhempi v. 1477 laittanut jonkunmoisen Yliopiston Upsalaan, joka lähisyytensä tähden olisi Suomalaisille ollut kyllä mukava oppipaikka. Mutta siinä ei nä'y annetun korkeampaa oppia kun Bakkalario-arvoon, ja jos saamme luottaa erään Suomalaisen lauseesen, joka v. 1514 sieltä lähti Leipzigiin, oli Upsalassa käynti siihen aikaan paljas aian-hukka, muka "opettajien hajallisuuden tähden" (propter magistrorum discontinuitatem). [Ks. Grönblad, Nya källor, siv. 628: kirje Jasper Juhananpoialta. Hän on jo Upsalassa tullut Bakkalarioksi, mutta kuitenkin katsoo tarvitsevansa kolme vuotta Maisteriksi tullakseen: "Item proposueram continuare studium in eo loco (universitate Lipczica) pro magisterio per triennium".]
Toiselle puolelle Itämerta oli siis vielä jokaisen lähteminen, joka tahtoi yletä tiedossa ja taidossa, ja tämmöiset menot tulivat monelle köyhälle Suomen poialle kyllä tyyriiksi. Asian tarve kuitenkin keinot keksi. Ne jotka tämmöisten oppimahojen perästä olivat nousseet Suomen kirkon korkeihin virkoihin, koettivat kiitettävällä hellyydellä auttaa ja edistää köyhiä nuorukaisia, jotka samaa opin-tietä astuivat, ja kirkollisista saatavista näyttää joku määrä olleen säättynä näiden oppilaisten avuksi. [Ks. Porthan, Chron. Ep. siv. 399: Lohjasta, Vihdistä ja Kyrksletistä ko'ottiin niinkutsuttu opistolaisvoi (Student smöret).] Sulattavaa on lukea muutamia kirjeitä, joilla nuo kotimaastansa eroitetut nuorukaiset kiittävät Turun hengellisiä isiä heidän lähettämistä anteistaan. "Niinkuin öljy lievittää ja vahvistaa ruumiin jäseniä, kun ne taudista ovat toipumallansa, niin teidän suosiollinen lahjanne on nuorta henkeäni iloittanut, virvoittanut ja vahvistanut sekä kukoistamaan saanut". Kerrankin muka, kun Jumala suopi heidän palata tästä maan-pakolaisuudestansa isänmaahan, uudistettuina tiedoissa ja hyvissä avuissa, lupaavat itse teoissaan osoittaa syvää ja harrasta kiitollisuuttansa. Sillä välin he tavallisesti pitävät velvollisuutenaan antaa hyväntekijöillensä milloin mitäkin uutisia maailman menoista ulkomailla. Yksi kertoo, mitä hän on kuullut muista ulkomailla oleksivista kansalaisista, toinen taas antaa tiedon kauheasta maanjäristyksestä Turkinmaalla tai muusta merkillisestä tapauksesta, jos kohta uutinen sattuu olemaan jo kolmen vuoden vanha, — ja joka ei mitään uutta tiedä, lupaa kirjoittaa, niinpian kuin tulee saamaan jotakin luotettavaa asiaa onkehensa (Ks. Grönblad, Nya källor, sivv. 557, 561, 624, 626-632). Kirjeet luultavasti tulivat Kansalaisten kauppahaaksilla meren yli Suomeen, missä ne luettiin ei suinkaan vähemmällä lemmellä kuin matkustavaisten maanmiesten lähetykset nyky-aikana.
Mutta jo on aika lopettaa; kuitenkin tahdon vielä lisätä ainoan viimeisen muistutuksen. Me nykyajan Suomalaiset, jotka asumme 19:nnen vuosisadan päivä-rinteellä, taivumme niin ylen helposti pitämään halpana ne riennot ja pyrkimiset, jotka elähyttivät esi-isiämme neljä sataa vuotta takaperin. Semmoinen taipumus meissä tulee paljon ajattelemattomuudesta. Muistaman pitää, että jokainen aikakausi Suomenkin historiassa on täyttänyt omituisen siansa, ja Suomen keski-aialla on ollut varsinaisena tehtävänä siirtää meidänkin kansamme sivistyneen maailman keskuuteen. Tämä tapahtui isoksi osaksi sen-aikaisen opin, s.o. kirkollisen opin kautta, emmekä siis ihmetellä voi, että tämä keski-aikamme on niin erinomaisen kirkollinen. Kuinka ne miehet, jotka tällä tiellä johdattivat Suomen kansaa, saivat aian-mukaisen kasvatuksensa ulkomailla, siihen olen tässä koettanut antaa muutamia vähiä selityksiä.