Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri, joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi, jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa, niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena. Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti 3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille, jotka olivat läpitse päässeet.

Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiin Inception s.t.s. aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa (placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän. Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister (Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta, vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.

Nämä kolme temppua: Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin, — suorittivat vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.

Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli, kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat ainoastaan saman Tiedekunnan Maisterit, mutta ei oppilaiset. Näitä omituisia seikkoja täytyy meidän vähäistä tarkemmin katsella. Tahdon seuraavassa luvussa puhua pari sanaa Pariisin Yliopiston synnystä sekä omituisista tavoista ja oloista Olavi Maununpoian aikoihin.

IV.

Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.

12:nnen vuosisadan alussa löytyi Pariisissa niinkuin muillakin pispanistuimilla ylimmäisenä opetus-laitoksena eräs kathedrali-koulu, jossa yksi Notre-Dame-kirkon kaniikeista opetti nuo vanhastaan tavalliset "vapaat taiteet" (artes liberales), nimittäin: Trivium eli kaunopuheisuuden kolme tietä: Kielioppia (Grammatica), Puhe-oppia (Rhetorica) ja Ajatus-oppia (Logica), — sekä Quadrivium eli viisauden neljä tietä: Luvunlaskentoa, Mittaus-tiedettä, Tähti-tiedettä ja Musiikkia. Tuomio-kapitulon Kansleri eli Notario, johon virkaan aina haettiin oppinutta miestä, oli myöskin velvollinen valvomaan Kathedralikoulun järjestystä, ja jos muita kouluja syntyi hiippakunnassa, tulivat nekin Kanslerin katseluksen alle. Tämmöinen oli opetuksen laita Pariisissa vielä v. 1100 paikoilla.

Mutta siihen aikaan oli syntynyt varsin uusi ja erinomainen liike ihmiskunnassa. Se tympeys, joka sata vuotta aikasemmin oli painanut ihmisten mieliä, heidän odottaessaan maailman loppua muka Kristikunnan tuhat-vuotisen ikäkauden perästä, — tämä tympeys nyt oli täydellisesti haihtunut, ja joka haaralla puhkesi uusi elämän voima. Ristiretket olivat alkaneet, kaupungit ja kunnat sekä Italiassa että Ranskassa rupesivat vapauttansa valmistamaan ja samalla aikaa tieteeliisetkin harrastukset heräsivät suurempaan intoon kuin mitä tähän asti oli maailmassa nähty. Italiassa oli muinainen Romalais-oikeus äskettäin saatu valoon vuosisatojen unohduksesta, samaan aikaan oli myöskin Paavillisista Säännöistä (Decretales) tehty tieteellinen koko eli tuo niin kutsuttu Kirkollinen oikeus, ja molempia lajia oikeutta opetettiin varsinkin Bolognassa, johon pian alkoi kokoontua ääretön paljous opettajia ja oppilaisia. Samalla lailla Lääkitys-oppi kokoonnutti oppilaisia Salernoon eteläisessä Italiassa. Tiedemiehet ja heidän oppilapsensa pian yhtyivät keskinäiseen liittoon yhteisiä asioita varten, hengelliset ja maalliset valtiaat antoivat heille tärkeitä etu-oikeuksia ja näin syntyivät nämä tieteelliset yhdys-kunnat, jotka kutsumme Yliopistoiksi. Keskiaian latinaksi niitä kutsuttiin milloin: Studinm Generale (yleinen oppilaitos), milloin Universitas (oikeastaan: Universitas magistrorum et Scholarium, opettajain ja opetettavain yhdyskunta).

Juuri näillä aioin oli Pariisissa Ajatus- ja Väitös-tieteen opetus noussut suureen valtaan. Vv. 1102 ja 1136 välillä oli mainio Abelardo opettanut Dialektikaa milloin Notre-Damen koulussa milloin Genovevan vuorella, ja oppilaisia oli tulla tulvaillut kaikista maista hänen luentoihinsa. Abelardon esimerkki kiihoitti muita, ja pian oli Genoveva-vuoren pohjois-rinne, jossa siihen asti ei ollut kuin aitauksia, tullut täyteensä kouluja, missä opetettiin Trivium ja Quadrivium, mutta olletikkin Dialectikaa eli Väitös-tiedettä, joka pidettiin kaikista tieteistä etevimpänä ja nimenomaan kutsuttiin Taiteeksi (ars). Samasta oppi-innosta yleni myös Jumaluus-tieteellinen opetus Notre-Dame-kirkon vanhassa koulussa, ja Pariisi alkoi tulla Jumaluus-opin pääpesäksi. Mutta koko 12:nnen vuosisadan kuluessa ei vielä ollut mitään keskinäistä yhteyttä opettajain välillä, eikä ensi-aluksi myöskään tarvittu mitään lupaa opettajaksi ruveta. Asian oma pakko toimitti tähän muutosta. Kirkko ei voinut sallia, että kuka hyvänsä alkaisi opettaa nuorisolle uusia ja usein vaarallisia asioita; siis Tuomiokapitulon kansleri anasti oikeuden antaa tai kieltää opettamisen lupaa, eli tuota niinkutsuttua "licentia docendi". josta nämä luvan-saanect nimitettiin Licentiateiksi. Tällä lailla kuitenkin opettajat olivat kokonansa joutua kirkollisen hallituksen alle, ja kun kuningas Philip-Augusti sen lisäksi v. 1200 eroitti Maisterit ja oppilaiset Pariisissa kaupungin maallisen hallituksen alta laskien heidät Tuomiokapitulon valtaan ja tuomioon, niin tämä kirkollinen valta opetuksen asioissa näytti olevan rajaton. Mutta tämä valta pian osoitti niin tylyjä tapoja, että opettajain täytyi yhdistää voimansa sitä vastustaaksensa. He kääntyivät paavi Innocentio III:nnen tykö, ja tämä vv. 1208 ja 1209 antoi heille oikeuden yhtyä lailliseksi yhdyskunnaksi omilla etu-oikeuksilla, säännöillä ja hallitus-menoilla. Näin syntyi Pariisin Yliopisto (Studium Parisiense, Universitas Parisiensis), eikä aikaakaan ennenkuin se melkein täydellisesti oli erinnyt kirkollisen vallan alta. Kaikkien ensiksi onnistui Taidetten tiedekunta (Facultas Artium, Artistae) päästä itsenäiseen tilaan. Notre-Dame'n kansleri tosin vastakin antoi opettamisen lupaa, mutta saman oikeuden Genoveva-luostarinkin Kansleri saavutti Taidetten opettamista varten, ja itse Tiedekunta otti heidän päätöksensä vahvistettavaksi. Nämä Yliopiston sisälliset seikat muodostuivat muodostumistaan 13:nnen vuosisadan kuluessa.

Näin oli Pariisin mainio yliopisto syntynyt ja levittänyt alaansa kahden puolen sitä muinaista maantietä, joka Romalais-aioista asti oli Pikkusillasta kiertänyt kaakkoon ja etelään, seuraten nykyisiä katuja Rue Galande, Place Maubert ja Rue de la Montagne de S. Geneviève. Kaupungin muuri oli nyt jo siirretty toiselle puolelle Genovevan luostaria (nyk. Pantheon), sulkien koko entisen Latinais-seudun (Pays Latin) muinaisjäännöksinensä vanhan Lutetian äidillisiin helmoihin. Nämä paikat, missä Konstantino Suuri tai hänen isänsä oli rakentanut sen komean palatsin, jonka raunioita vielä vähän näkyy, ja missä kapinalliset legionit olivat huutanoet Julianon keisariksi, olivat nyt muuttaneet Korkean opin taistelutantereksi, ja joutuivat melkein kokonaan Yliopiston valtaan.