Vuoden päivät johdatti Orleans'in neitsyt Ranskan vapauttamista. Kuningas ja kuninkaan kehnot neuvon-antajat jo alkoivat kyllästyä tähän avun-tekijään, jota sotaväki ja kansa seurasi innostuneella kunnioituksella. Silloin tapahtui, että Johanna Darc v. 1430 Toukokuussa joutui Compiegnen edustalla vihollisten valtaan ja vietiin jonkun aian perästä Rouen'iin tutkittavaksi. Se hengellinen oikeus, joka tämän tutkinnon toimitti, kantaa hyvin tunnetun nimen. Se oli Pyhä Inqvisitioni, tuo kaikista ihmisellisistä laitoksista hirmuisin, joka jumalisuuden varjolla niin epälukuisia julmuuksia on harjoittanut. Tuomareina istui tällä kertaa Ranskan etevimpiä hengellisiä miehiä, ja itse Pariisin Yliopisto suostui ja kehoitti tuomioon. Mutta "La Pucelle", Ranskan pelastaja, tuomittiin uskon-hylkynä. kapinoitsijana ja noitana hyljättäväksi kirkon helmoista, ja poltettiin elävänä Toukok. 30 p. 1431.
Vaan se henki, minkä sankari-neitsyt oli herättänyt kansassa, ei ollut sillä kuoletettu. Tosin ei vapauttamisen työ enää edistynyt semmoisella nopeudella kuin Neitsyen johdattaessa, mutta askel askeleelta täytyi Englantilaisten peräytyä. Kuitenkin pysyi Pariisi ja sen Yliopisto vielä viisi vuotta Englannin vallassa. Tämä väli näyttää olleen Yliopistolle kääntymyksen ja katumuksen aika, ja ilomme on nähdä maamiehemmekin osallisena tässä uudistuksen toimessa. Että hän sitä vastoin olisi jotakin osaa ottanut Neitsyen kuolemaan, en ole saattannt keksiä. Arvattavasti hän silloin vielä oli liian vähäpätöinen jäsen tässä korkea-oppisessa seuruudessa, ja oikeastansa ainoastaan Jumaluus-opin ja Lain-opin tiede-kunnat olivat mainitussa asiassa antaneet lausetta, vaikka koko "armas Yliopisto" (alma Universitas) oli tavallisuutta myöten tehnyt Rehtorin kautta muka yksimielisen päätöksen.
Ja samatekkuin Yliopistossa ennätti itse Pariisin kaupungissakin mielet näinä viitenä vuotena puhdistua. Tällä Ranskan sydämmellä ei suinkaan ollut vähin osallisuus Ranskan hairahduksissa, mutta nyt se myöskin oli kantanut osansa kärsimyksistä. Toista kymmentä vuotta oli Pariisi nyt ollut Englantilaisten vallassa. Tosin oli sisällisten lahkokuntain vihat sill'aikaa ennättäneet unohtua, mutta kaupunki ei saannt takasin iloista muotoansa ja voimiansa muukalaisten hallituksen alla. Huoneet monessa paikoin seisoivat tyhjinä ja kukistumaisillaan, ruoho kasvoi katuloilla, nälkä tuon-tuostakin raivosi jääneessä väestössä ja sudet söivät ihmisiä itse muurien sisä-puolelta. Surkeuden esimerkkiä oli sekin yksi, että eräs asetus v. 1429 vähensi kapakkojen lukumäärän 60:sta 34:ksi. Ilot ja hullutukset saivat jäädä unohduksiin, ja "Aasi-juhlan" tai "Hulluin-laivan" siassa nyt näyteltiin "Kuoleman-tanssia" (Danse Macabre), joka näytti kuvailevan aian onnettomuutta:
"Morto nihil melius; vita nil pejus iniqua".
Ei parempaa kuin kuolema, eik' elämää poloisempaa.
Ihmekö siis, että Pariisi hartaalla halulla alkoi kääntyä takasin omaan kansalliseen hallitukseensa, ja kaupunki niinkuin Yliopistokin syyttivät ainoastaan erästä Englantilaista lahkokuntaa entisistä teoistaan. Taidetten tiedekunnan Englantilaisessa kansakunnassa, johon Suomalaiset kuuluivat, tapaamme selvän todistuksen aian muuttumisesta.
Jo v. 1376 oli tämä kansakunta päättänyt pyytää kuninkaalta saadaksensa muuttaa nimensä, koska ainoastaan vähin osa sen jäsenistä enää olivat Englantilaisia. Tästä päätöksestä ei silloin näy syntyneen mitään (Ks. Crevier IV, siv. 74.). Mutta Toukokuusta lähtien v. 1431, siis samalla aikaa kuin Orleans'in Neitsyt surmattiin, alkaa kansakunnan pöytä- ja tilikirjoissa näkyä nimi: Saksalainen kansakunta (natio Almaniae, la nacion dalemaigne). Molemmat nimet käytettiin vielä jonkun aikaa vaihetellen; mutta kun kerran Ranskan valta vihdoin oli perinyt takasin vanhan pää-kaupunkinsa, hävisi nimi: Englantilainen kansakunta (natio Anglicana), ennen pitkää. Tulen vielä kertomaan, kuinka Englantilaiset vihdoin ajettiin Pariisista ja kuinka kaupunki ja yliopisto tekivät sovintonsa oikean kuninkaansa kanssa. Tässä toimessa tapaamme Olavi Maununpoian Yliopiston lähettiläiden joukossa. Mutta ensin tulee minun mainita, mitä tointa hän sitä ennen oli oppineessa seuruudessaan pitänyt. Sillä enin osa hänen vaikutustaan sattuu siihen surkeaan aikakauteen, jonka yleistä luonnetta tässä olen kokenut kertoa.
VI.
Olavi Maununpoika Pariisissa.
Niin yksityisistä asioista, kuin erään muukalaisen maisterin vaikutuksesta Pariisin opistossa, emme tosin saa odottaa paljon muistoa säilyneeksi; kun muutamia kertoja tapaamme hänen nimensä mainittuna kansakunnan pöytä- ja tili-kirjoissa taikka lueteltuna Yliopiston Rehtorien joukossa, täytyy enimmästi tytyä näihin kuiviin ilmoituksiin.