Opiksi ja huviksi: Lukemisia Suomen perheille

by Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen

Matkalaisemme Heklassa ja Griper'issä kulkivat kuitenkin erinomaisetta vastuksetta Baffin'in lahden läpi ja tulivat Elok. 1 p. Lankaster-salmelle. Kaksi päivää myöhemmin nousi kiihkeä itäinen tuuli, joka kuljetti heidät nopeasti salmea myöden tuntemattomia seutuja kohden. Avoin vesi oli edessä, ei jäätä eikä maata esteenä. Koko väestö oli äänettömässä odotuksessa, upsierit ja miehet joukottain mastojen nenissä, joissa istuivat uuteliaasti tarkastamassa, mitä milloinkin näkö-alaan ilmaantui. Näin kulkivat useita kymmeniä peninkulmia länteen päin, jättäen salmen varsille joukon lahtia ja aukkoja, joita eivät malttaneet tarkemmin tutkia, vaan ainoastaan nimillä varustivat. Heidän kulku-väylänsä, joka keskimäärin oli levyydeltä noin kahdeksan peninkulmaa (50 Englannin penink.),[2] alkoi vielä enemmän aueta, ja pohjasesta sekä lännestä hyökkyvä maininki ynnä meren mahtava humina herätti toivon, että juuri pohjoinen valta-meri nyt oli edessä. Mutta edempänä kohtasi yhtämittainen jakso jäitä, joka pian muuttui vahvaksi tukuksi väylän poikki. Pitkin jään parrasta kuohui tuima tyrsky ja laivain täytyi väistyä, ett'eivät joutuisi karsinaan jäiden väliin. Koko taivaskin länttä kohden hohti kirkkaasti yhtämittaista jään-loistetta, josta voitiin arvata, että jää-tukku kävi peninkulman määriä edemmäs kuin näkö-ala ulottuikaan. Etelää kohden kuitenkin oli sula, ja taivas osoitti mustaa veden-kuvastusta. Parry siis toivoi löytävänsä sieltä puolen jotakin pääsö-paikkaa ja purjehti nyt etelään siihen avaraan salmeen, jonka nimitti Prinssi-Regentin-salmeksi. Mutta jonkun peninkulman perästä oli siinäkin jää-salpa vastassa, eikä ollut muuta neuvoa kuin palata entiselle asemalle, odottamaan milloinka jäät aukenisi länteen päin. Sinne tultua havaittiin jää-tukku yhtä tiviiksi kuin ennenkin ja jään-loiste taivaalla oli yhäti kirkas. Jonkun päivän perästä osasivat kuitenkin avata itselleen kaidan tien lähellä salmen pohjoista rantaa. Nyt tuli aika tuuli, lumiräntäisen sateen kanssa, ja Elok. 21 p. oli jää tykkönään kadonnut koko merestä, niin että tuskin oli mahdollinen tuntea samaksi vedeksi, joka vielä niin äskettäin oli ollut jäillä peitetty niin kauas kuin silmä kantoi. Parry nostatti kaikki purjeet länteen mennäkseen ja nimitti kulkeissaan saaret, niemet ja lahdet kahden puolen. Purjehdus ei ollut varsin vapaa vaikeuksista. Magneettisen navan läheisyys teki kompassin kovin epä-suuntaiseksi, ja paksut sumut estivät ottamasta taivaalta viittausta. Ainoastaan maan ja jään mukaan koettivat ohjata matkansa yhtäläiseen suuntaan. Monituisten vastusten kautta tultiin vihdoin isolle saarelle, jonka nimittivät Melville-saareksi, ja kulkien eteenpäin hiljaksensa, tulivat Syysk. 4 p. eräälle paikalle, josta Parry lausuu: "Meidän oli ilo saavuttaa puolipäivä-piiri 110° länsipuolella Greenwichiä,[3] ollessamme pohjoisella levulla 74° 44' 20", jolla tavoin Hänen Majesteettinsa laivat minun komentoni alla tulivat ansaitsemaan sen palkinnon, viisi tuhatta puntaa, joka Parlamentti-päätöksen nojassa ja Kuninkaan käskyllä neuvoskunnassa oli luvattu niille Hänen Majesteettinsa alamaisille, jotka onnistuisivat etenemään niin kauas länteen päin, Pohjoisen napapiirin sisällä.

Pari päivää vielä kuljettiin eteen päin, kunnes taas jäitä kohtasi, joiden häviämistä turhaan odotettiin kaksi viikkokautta. Mutta noin Syysk. 20 p. eneni kylmä niin, että sulakin vesi alkoi ottaa jää-peitteen ja ainoastaan tuulen ja aaltojen voima esti meren-pinnan hyytymästä yhteen jaksoon. Ainoan tunnin tyven olisi siis voinut jäädyttää laivat kiini keskelle merta ja saattaa ne vaarallisimpaan tilaan. Oli siis täytymys palata Melville-saareen ja siellä valita talvi-majaksi joku niistä kahdesta satamasta, joita sivu-mennessä oli keksitty saaren kaakkoisella puolella. Tämä paluu-matka oli jo hyvin vaivaloinen jäätymisen tähden; mutta 24 p. tultiin läntisen sataman edustalle, joka löyttiin kaikin puolin turvalliseksi majoituspaikaksi.

Se tapa, miten meri jäähän menee, on vähän omituinen ja ansaitsee erittäin mainita. Kun jäädyttäväinen tuuli käy meren yli, eivät laineet anna jään asettua, vaan vesi hyytyy ensin hohkaiseksi suhjuksi eli hyhmäksi, joka vähittäin hillitsee aaltojen kuohun ja sillä tavoin päästää jäätymisen alkuun. Nyt syntyy jalan-mittaisia ympyriäisiä hileitä, jotka muodoltansa ovat melkein kuin jonkun jättiläis-kalan suomukset. Nämät hileet, jotka merimiesten puheessa kutsutaan pannukakoiksi, liittyvät pakkasen karttuessa toisiinsa ja tekevät suunnattomia jää-tantereita, joiden vahvuus talven kuluessa karttuu karttumistansa.

Laivain tullessa, oli satama jo jäähän mennyt ja tarpeelliseksi tuli avata noin kolmen uuden-virstan pitkä tie jäiden läpi. Tämä tapahtui seuraavalla tavalla. Kaksi suuntaista viivaa merkitettiin niin suurella välillä, kuin isomman laivan leveys vaati. Kumpaakin viivaa myöden leikattiin halkeama, jonka aliseen päähän oli ripustettu paino, mutta ylinen puoli käytettiin köydellä, minkä kolmijalkainen haaru kannatti. Samalla tapaa leikattiin viivojen välinen jää poikki ja kappaleisin, ja irroitetut lohkareet uitettiin ulos avennosta. Tätä viimeistä tehtävää varten keksivät merimiehet omituisen tempun, pystyttäen veneen purjeita lohkareiden päälle ja näin antaen tuulenkin olla työssä avullisna. Kuitenkin oli tämä osa työstä kyllä vaivaloinen, koska uutta jäätä yhäti syntyi avatussa urassa, varsinkin sen suulla, missä se ennen päivän laskua oli karttunut niin vahvaksi, että tarvittiin jommoinenkin työ sitä rikkoessa. Illan tultua laivat kuljetettiin uran koko pituutta ylös, ja seuraavana päivänä jatkettiin työ entiseen tapaan. Mutta nyt, kun eilinen avento jo oli ennättänyt yön kuluessa jäätyä umpeen, ei ollut enää tilaisuutta uittamaan lohkareet ulos; ne siis, sitä myöden kuin saatiin irti, upotettiin kiintonaisen jää-peiton alle. Tällä lailla puuhattiin puolen neljättä päivää, kunnes laivat olivat määrätyillä asemillaan ja väki kolmella hartaalla hurra-huudolla tervehtivät sitä paikkaa, jossa oli viettäminen vähintäin yhdeksän pitkää kuukautta. Laivat seisoivat viiden sylen syvyisessä vedessä, ankkuri-köyden mitta rannasta. Lahdelle annettiin nimi "Talvi-satama" (Winter Harbour), ja saariston, minkä läpi oli kuljettu, nimittivät matkalaisemme Pohjois-Georgian-saariksi, hallitsijansa Yrjö kuninkaan muistoksi ja kunniaksi.

Heidän oli syy iloita, että näin aikanansa olivat asettuneet turvalliseen Talvi-satamaansa; sillä Lokak. 4 p. nousi ankara etelätuuli, joka voimallisesti ajoi jää-tukun mereltä rantaa kohden, missä nuorempi jää rajusti musertui. Jos Hekla ja Griper vielä olisivat seisoneet ulkopuolella satamaa, olisi niille tosiaan ollut viimeinen hätä tarjona; mutta sataman suojassa eivät tunteneet puuskasta mitään. Niitä aljettiin nyt täydellä toimella varustaa pitkälliseen talvi-oloon. Ensimäinen toimi oli rakentaa katos laivan-kannen yli odotettavan kylmän varaksi. Mastojen nenät nostettiin alas, — ainoastaan Heklan keski-masto jätettiin sillensä; aliset purje-raa'at kiinnitettiin pitkin-päin katoksen kannattimiksi, ja koko tämä kotelus päällystettiin sittemmin kankaalla. Sen-jälkeinen mure oli saada huoneet ja makuu-siat kuivina ja lämpiminä pysymään. Havaittin, näet, että ilman kylmyys, joka jo oli karttunut melkoiseen määrään (20 asteen paikoille), jähdytti vedeksi kaikki höyryt, mitkä nousivat keittoastioista tai väen hengityksestäkin, niin että laivan ansaat ja seinät yhtenään pysyivät märkinä. Tätä asiaa auttamaan asetettiin se iso valin-raudalla ympäröitty kivi-uuni, jossa leivät kypsytettiin, alisen laivan-kannen kesku-paikoille ja savu-torvi pantiin käymään pitkin alisen kannen koko pituutta. Lisäksi valmistettiin eri lämmitys-kone väen asuntoa varten. Tämä oli rautainen kolo eli kumoon kääntynyt ilma-astia, varustettu kolmella torvella, jotka olivat kukin kahden tuuman paksut ja ylempänä yhtyivät toiseen umpinaiseen metalli astiaan, mistä taas kuparinen uunin-torvi kulki pitkin alista kantta. Kun nyt vähäinenkin valkea viritettiin ilma-astian alla, päästettiin savu eri torven kautta ulos, mutta lämminnyt ilma kulki ilma-astiasta torvien kautta ja levisi sillä tavoin laiva-väen asuntoon asti. Muutoinkin valvottiin väen puhtautta ja terveyttä tarkimmalla tavalla, ja elatuksen suhteen tehtiin muutamia tarpeellisia määräyksiä. Jokapäiväisestä leipä-määrästä vähennettiin kolmas osa: naula Donkin'in säilytettyä lihaa ja kortteli hyyteeksi kiehunutta soppaa, kullekkin miehelle viikkoonsa, palkitsi naulan suolaista naudan-lihaa, joka tavallisesti meriväelle annetaan; lisäksi jaettiin joku määrä olutta ja viiniä. Olut valmistettiin maltaista ja humaloista, mutta keittäessä nousi kylmällä ilmalla niin sakea kaasu, että täytyi luopua koko oluen-panemisesta. Tuo merenkulkijain omituinen kiusa, keripukki, koetettiin estää varjelus-lääkkeillä, joita määrä-ajoilla annettiin sisään. Niinpä jaettiin tuon-tuostakin hapanta kaalia ja sallatia niin paljon ätikän kanssa kuin voitiin nauttia, mutta joka päivä piti sen ohessa väen tulla kokoon ja yhden upsierin läsnä-ollessa niellä sitroni-nestettä sokurin kanssa. Että upsierin siinä täytyi saapuvilla olla, saattaa monelle kuulua oudolta; mutta Parry muistuttaa, kuinka paljon merimiehet ovat lapsien kaltaisia kaikessa, mikä koskee heidän tarpeisinsa ja terveyteensä. Muutoin oli yksi seikka erittäin merkittävä elatus-aineiden suhteen: upsiereille ei sallittu vähintäkään etua yhteisen väen rinnalla, ei ruokien lajissa eikä niiden määrässä, ja tästä seurasi sekä väessä tytyväisyyttä että varoissa säästöä. Samatekkuin elatus-varojen suhteen pidettiin poltto-aineistakin tarkka vaari, eikä lämmitetty enemmän kuin terveydelle oli välttämättömän tarpeellista. Sillä tavoin saatiin laivojen sysivarat kestämään talven mittaan; sillä ne turpeet ja sammaleet, mitkä rannasta olisi saatu, olivat märkyytensä tähden kelvottomat käyttää.

Suurella tarkkuudella myöskin pidettiin huolta väen vaatteuksesta. Hyödyllistä olisi ollut tuuletella miesten sänky-vaatteet kannen päällä kumminkin kerta viikkoonsa; mutta tämä havaittiin mahdottomaksi, sillä jos ikinä joku vaate tuotiin kannen päälle, se pian tuli yhtä kylmäksi kuin ilmakin. Kun nyt vaate vietiin takaisin lämpimämpään paikkaan, asettuivat höyryt kohta sen päälle muuttuen vedeksi, josta se kastui liko-märäksi. Kuivuuden ja puhtauden välille oli siis valta niin tasoitettava, että terveydelle miten mahdollista vähin haitta syntyisi.

Kuinka tarkalla huolella koetettiin pysyttää miehet hyvässä terveydessä ja hyvällä mielellä, ymmärrämme paraiten seuraavasta komentaja Parry'n kertomasta: "Siinä työttömyyden ja joutilaisuuden tilassa, jossa nyt oltiin ja joka arvattavasti oli kestävä suurimman osan vuotta, olin halullinen keksimään jotakin huvitusta miehille, tämän pitkän ja ikävän aian kulutteeksi. Ehdottelin siis upsiereille panna tuolloin tällöin näytelmän toimeen Heklassa, koska semmoinen keino voisi pysyttää iloista mieltä voimissa. Molempain laivain upsierit suostuivat mieluisasti ehdotukseeni, ja kun Luutnantti Beechey oli oikeassa järjestyksessä valittu teaterin-johtajaksi, määrättiin ensimäinen näytös Marrask. 5 päiväksi ja synnytti laivain väestössä suurta ihastusta. Näissä huvituksissa otin mielelläni itsekin osani, vakuutettuna että iloinen esimerkki ja kaikki toimi, mikä voisi herättää lystiä ja hilpeyttä, kuului varsinaisesti minun virkani velvollisunksiin siinä omituisessa tilassa, jossa nyt olimme". — Tuskin tarvitsee mainita, että nämä näytökset luonnistuivat kaikkein mieliin; miehet usein nauroivat pakahtuakseen, arvattavasti paljonkin siitä syystä, kun näkivät upsierinsa niin kummallisissa tehtävissä. Näytökset uudistettiin joka toinen viikko ja odotettin aina suurella ihastuksella. "Myöskin teaterin varustus", sanoo Parry, "ja sen hajottaminen, johon tarvittiin joukko miehiä pariksi päivää ennen ja jälkeen jokaisen näytöksen, oli erinomaisen hyödyllinen asia, koska tavalliset laivatyöt eivät läheskään antaneet kylläksi tekemistä; ja minä pelkäsin työnpuutetta niinkuin pahimpia haittoja, mitä meille tapahtua voisi". Muutamaan aikaan oli pelkäämistä, että kylmän ankaruus tekisi lopun näille huvituksille; mutta semmoinen oli upsierien into ja miesten mieliteko, että vaikka teaterissa joskus oli 17° ja 18° kylmää, näytelmä kuitenkin pantiin käymään niinkuin tavallisesti. Ja kun laiva-kirjaston vähäiset näytelmä-varat olivat kulutetut, tehtiin uusia alkuperäisiä kappaleita.

Toinen ajan-viete, jonka upsierit huviksensa panivat toimeen, oli viikko-lehti, nimeltä: "North Georgian Gazette and Winter Chronicle;" (Pohjois-Georgian sanomat ja Talvi-kronikka). Kapteini Sabine rupesi toimittajaksi ja muut molempain laivain upsierit lupasivat lähetyksiä. Luonnollisesti lehti tuli ulos ainoastaan käsikirjoituksena, mutta sittemmin kun oli onnellisesti palattu kotimaahan, painettiin kaikki numerot yhteen kirjaan. Se haitta, mikä olisi voinut syntyä tämmöisestä sanomalehdestä keskinäisen suosion ja sovinnon suhteen, kartettiin täydellisesti kirjoittajain hellä-tuntoisuudella, ja selvä etu oli toimittamisen vaivasta, joka kulutti monta ikävää hetkeä ja käänsi mielet pois synkistä ajatuksista, jommoisia joskus tahtoi tunkeuda rohkeimman miehen päälle.

Mutta huvitusten tähden ei unohdettu tieteen vaatimuksia. Kapteini Sabine'n johdolla asetettiin observatorio soveliaalle paikalle, noin 700 kyynärää laivoista länttä kohden. Siihen rakennettiin huone lähelle rantaa kelloja ja muita tiede-aseita varten. Seinät tehtiin kahdenkertaisesta plankku-liitoksesta, jonka väli täytettiin sammaleilla, niin että huone voitiin kylmimmälläkin ilmalla pitää lämpimänä yhden ainoan uunin avulla.