Englannin hallitus oli nyt lakannut etsintö-toimesta; mutta Lady Franklin ei vielä löytänyt lepoa surevalle sydämmelleen. Hän toimitti v. 1857 pienen Fox-nimisen höyry-jahdin, jonka komentajaksi rupesi MacClintock, urhollinen mies, joka oli kelpoansa osoittanut kolmella edellisellä retkellä, Jaakko Ross'in, Austin'in ja Belcher'in kanssa. Hänen väestönsä oli 24 miestä, siinä luvussa myöskin yksi Eskimolainen tulkki Grönlannista, ja lähtö tapahtui Aberdeenista Heinäk. 1 p. 1857. Matka oli erinomaisen vaivaloinen; sillä Baffinin-lahden pohjoisessa päässä takeltui Fox kulku-jäihin ja vietiin talven pimeydessä takaisin ulos Davisin-salmesta, kulkien virran ajamana 1385 Englannin (s.o. kolmatta sataa Suomen) peninkulmaa. Vasta kauhean taisteluksen perästä vapautui Fox jäistä, kääntyi taas pohjaseen ja tuli Lankaster-salmelle Heinäkuussa 1858. Tästä MacClintock haki tiensä etelään, tuli vihdoin Prinssi-Regent-salmen kautta siihen ahtaasen salmeen, nimeltä Bellot-salmi, joka on Boothian pohjois-päässä, tunkeutui sen läpitse ja otti talvi-majansa. Syksyn kuluessa hän kuljetti ulos ruokavaroja sille tielle, minkä kautta hän ensi keväänä aikoi tehdä reki-retkiänsä. Hänen oli määrä kevään kuluessa useissa joukkokunnissa tutkia koko se ala, mikä vielä oli tutkimatta, ja sillä tavoin täyttää luoteisten löytö-matkain tarkoitusta.
Tässä on sovelias muistuttaa, että taito tehdä reki-retkiä oli kymmenenä vuotena paljon edistynyt. Re'et olivat jo suikeammat, kuormat mukavammin sovitetut, ja Eskimo-koiria käytettiin juhdiksi. V. 1848 saattoi reki-retki olla ulkona ainoastaan 40 vuorokautta ja tutkia noin 200 Engl. peninkulmaa rannikkoa; mutta Austin'in matkalla kestivät reki-retket 80 vuorokautta, kulkien 800 peninkulmaa; ja Belcher'in seuran reki-retket olivat yhtenään liikkeellä enemmän kuin sata vuorokautta, tutkien sillä välin lähes 1400 Engl. peninkulmaa. Oli myöskin saatu tarkka kokemus, kuinka suuren painon roteva mies saattoi vetää raskaassa kelissä, ja kuinka monta päivää perätysten, — kuinka vähällä ruualla hän saattoi tulla toimeen, — ja kuinka ankaraa pakkasta tarjeta. Tämä kokemus oli antanut seuraavan säännön: suurin paino miehelle oli 220 naulaa, josta joka päivä jäi pois 3 naulaa miehen kuluttamaa ruokaa ja poltto-aineita, nimittäin naula leipää, naula lihaa ja kolmas naula sisältävä viinaa, teetä, kakaota, sokuria, tupakkaa ja poltto-ainetta keittämistä varten. Semmoisella päivä-muonalla saattoi mies matkustaa yhtenään sata päivää ja 10 Engl. peninkulmaa (15 uutta virstaa) päiväänsä, kestäen helposti noin 30° kylmää Cels. Jos koiria oli, niinkuin MacClintock'illa, väheni miesten vaiva paljon ja matka kului siis pikemmin; mutta siinäkin tilassa oli semmoinen matkustus ankaraa toden-tekoa. Retkellään Maaliskuussa 1859 oli hänellä pakkasta 45° Cels. ja lumen-hanki kävi niin kovaksi, että koirien jalat rampaantuivat. Kahdeksan- tai kymmenen-tuntisen jalka-matkan perästä, jolloin silmät pahasti huikenivat lumen-paisteesta ja kädet ja kasvot yhäti viluttuivat, kului vielä lähes kaksi tuntia, ennen kuin lumi-maja oli valmistettu; sitten annettiin koirille ruokaa sekä kuljetettiin tarpeelliset kalut re'iltä majaan, muun seassa myöskin kaikki saappaat, kintaat ja koirien valjaat, ett'ei koirat söisi niitä suuhunsa miesten nukkuessa. Kun kaikki miehet olivat kokoontuneet majaan, niin "ovi tukittiin lumella, keitto-lamppu sytytettiin, jalkineita muutettiin, kirjoitettiin matka-kertomusta, vedettiin kellot, käärittiin peitteet ruumiin ympäri, sytytettiin piiput ja keskusteltiin kunkin koiran ansiosta, kunnes ehtoollinen valmistui". Kun lamppu taas oli sammutettu, katosi pian se lauhkeus, mikä majassa oli syntynyt, ja jäätyneet peitteet tuskin antoivat niin paljon lämmintä, että nukkua voitiin, sill'aikaa kuin koirat ulvoivat ulkopuolella majaa. "Tämmöinen matkustus", sanoo yksi MacClintock'in tovereista, "on niin väsyttäväinen, ja jano niin kova, että sitä tee-kupillista ja pemmikan-naulaa, mikä ehtolliseksi saadaan, ei vaihetettaisi koko mailman kalleuksiin".
MacClintock'in etevin reki-retki alkoi Huhtikuussa ja kesti kolmatta kuukautta. Väki jakaantui kolmeen retkikuntaan, jotka lähtivät eri haaroille. Franklin'in väen vaiheista löysivät seuraavat tiedot.
Eskimoilta saivat ostaa joukon hopeisia ja muita kaluja, jotka kantoivat Franklin'in, Crozier'in ja muiden nimiä; hinta oli tavallisesti neljä neulaa hopea-lusikasta. Myyjät tiesivät jutella, että Wilhelmi-kuninkaan-maan luoteispäässä oli ollut kaksi laivaa, joiden väki oli lähtenyt tiehensä Isolle Kalajoelle päin, mutta osaksi uupui matkalle, että toinen laivoista sitten oli upponut syvään veteen, mutta toinen ollut viskattu maalle, ja että jälkimäisestä Eskimot olivat ottaneet itsellensä puu-aineita, niin että koko aluksesta ei ollut enää paljo mitään jälellä; että siinä myöskin oli ollut monta kirjaa, vaan että ilma ne jo aikaa oli hävittänyt. Montreal-saaresta löysi MacClintock muutamia vähäisiä kaluja; Wilhelmi-kuninkaan-maan luonais-rannalla taas tavattiin erään palvelija-poian maalliset jäänökset, ja vihdoin sen länsi-nokan seuduilla nähtiin vene, jota oli re'en päälle sovitettu ja jossa makasi kahden miehen luurangot, ynnä kelloja, pyssyjä, muutamia painetuita kirjoja ja muuta kalua, vaan ei mitään ruokaa paitsi joku määrä kakaota ja teetä. Mutta tärkein löytö tehtiin koillisempana, nimittäin kaksi lyhyttä kertomusta, jotka olivat kätketyt kiviseen raunioon merkityllä paikalla. Ne olivat kirjoitetut Toukok. 28 p. 1847 ja Huhtik. 25 p. 1848, molemmat yhteen paperiin, niin että jälkimäinen oli 11 kuukautta myöhemmin lisätty edellisen reunan ympäri. Ne kuuluvat näin:
"Toukok. 28 p. 1847. — H. M. laivat Erebus ja Terror pitävät talvensa jäässä pohjoista lemua 70° 05', läntistä pituutta 98° 23'.[6] Ovat olleet talvensa 1846-47[7] Beechy-saarella, pohj. levua 74° 43' 28", länt. pituutta 91° 39' 15", kuljettuansa Wellingtonin-kanaalia levulle 77° ja palattuansa pitkin Kornwallis-saaren länsi-puolta.
Sir Juhana Franklin retkikunnan komentajana.
Asiat hyvin.
Osakunta, sisältävä 2 upsieria ja 6 miestä, lähti laivoista maanantaina Toukok. 24 p. 1847.
Gm. Gore, luutnantti.
Kaarlo F. Des Boeur, apulainen".
"Huhtik. 25 p. 1848. — H. M. laivat Terror ja Erebus heitettiin Huhtik. 22 p., 5 lieu'ta[8] pohjois-luoteessa tästä, oltuansa jäissä hamasta Syysk. 12 päivästä 1846. Upsierit ja väestöt, yhteensä 105 henkeä, kapteini F. R. M. Crozier'in komennon alla, tulivat tässä maalle, pohj, lev. 69° 37' 42", länt. pituutta 98° 41'. Sir Juhana Franklin kuoli Kesäk. 11 p. 1847; ja kuolleiden koko määrä tällä retkellä on ollut tähän päivään saakka 9 upsieria ja 15 miestä.