Eikä ollut tämä vilkas elämä satunnaista virkainnon ponnistusta. Uusi henki oli herännyt, nuoruuden henki, kansallisuuden henki. Suomen kansan piti kohota Ruotsin kansan rinnalle täyteen tasa-arvoon, itsenäiseksi jäseneksi vapaassa valtio-yhteydessä. Se oli Sprengtporten'in ajatus, se oli nuoren Suomen ajatus.
Vaan Kustaa kuningas alkoi epäluulolla katsella tätä outoa innostusta. "Suomen itsenäisyys" oli jo ennen kuultu sana; se silloin oli merkinnyt Suomenmaan irroittamista Ruotsista ja liittymistä Venäjään. Saattaisiko tuo nytkään lopulta muuta merkitä? Ja jos ei innostuksen tarkoitus olisikkaan semmoinen, saattaisiko Ruotsin valta sittenkään myöntyä nuoren Suomen pyyteisin? — Kuningas epäili. — Vihdoin hän armollisesti lähetti Sprengtporten'in ulkomaille.
Kymmenen vuotta myöhemmin on jo näkö-ala synkistynyt. Kirkkaan kevät-päivän sijaan on tullut helteinen, aureinen, myrskyä ennustava kesä-päivä. Kuninkaan ja Sprengtporten'in väli on auttamattomasti rikkunut. Jälkimäinen on mennyt keisarinnan palvelukseen. Mitä Kustaa varosi, on käynyt toteen: "Suomen itsenäisyys" tarkoittaa maan irroittamista Ruotsin valtakunnasta. Vaan kuningaskin puolestaan tahtoo toteuttaa 1775 vuoden tuumat. Hän aikoo takaisin-valloittaa kadotetut osat, korjata rajan epä-mukaisuudet, antaa Suomalaisille, jos ei itsenäisyyttä, kumminkin turvallisuutta.
Näin syttyy sota v. 1788. Sodan ohessa kaikki eripuraiset mielipiteet viriävät. Valtaraja oli halkaissut Savonmaan; nytpä riitaiset mielipiteet vetävät rajaa monen miehen sydämmenkin halki.
Heinäk. 1 p. 1788 Savon sotaväki Hastfer'in komennon alla ilmaantuu Savonlinnan edustalla. Tässä siis sota alkaa. Mutta alku ei tällä kertaa suinkaan työtä kaunista. Rynnäkkö-tikapuut ovat unohtuneet; johtava henki, Sprengtporten'in nero, puuttuu. Piirityskin, johon täytyy ryhtyä rynnäkön sijasta, käy kehnosti; viimein tulee Anjalan miesten yllytykset, jotka turmelevat koko yrityksen. Elok. 20 p. Hastfer peräytyy Rantasalmelle. Sinne tulee De Geer. Syviä valtio-tuumia, sopii yhtä hyvin sanoa: ennen kuulumattomia kavaltamis-juonia, sommitellaan kokoon. Suomen säätyjen pitäisi muka kokoontuman Mikkeliin ja sieltä anoman keisarinnan apua Suomen itsenäisyyden toteuttamiseen. Syyskuussa Sprengtporten tulee Ruokolahdelle, Hastfer'in puheille; mutta muuta ei synny kuin tuumia ja ehdotuksia. Jägerhorn, itsenäisyys-aatteen pääministeri, oleskelee koko Marraskuun Brahelinnassa, kirjoittamassa ehdotustansa Pohjoismaiden uudesta valtioliitosta; vaan sitten hän pakenee Puumalan kautta rajan yli. Valloitus-puuha nyt oli tyhjään mennyt, salaliitto-tuuma oli myöskin rauennut. Tuo kiiltävä kajastus Savon eheydestä oli kerrassaan haihtunut.
Seuraavana kesänä Sprengtporten yrittää tunkeumaan Savoon Venäläis-armeijan kanssa. Nuo Mikkelissä pidettävät valtiopäivät ovat yhä hänellä mielessä. Vaan otollinen aika on mennyt; mielet ovat samenneet; Savossa ei ole enää itsenäisyys-tuuman kannattajia, ainoastaan uljaita miehiä, jotka tekevät velvollisuutensa hamaan kuolemaan asti. Kuula Savolaisen jääkärin tussarista kaataa Porrassalmen sillan törmälle sen miehen, joka on Savon sotalaitoksen isä ja uudistaja. Haavoitettu viedään tuttavaan Brahelinnaan, missä hän ennen oli asunut rakastettuna isäntänä; nyt hän siinä makaa maan vihollisena verissänsä. "Omat koirat purivat!" mainitaan hänen katkerasti lausuneen. Sprengtporten'in kaikki tuumat ovat kukistuneet ja hänen mahtava muotonsa siirtyy pois näkyviltä. Tosin Venäläiset sitten etenevät Rantasalmelle saakka. Mutta heitä kohtaa luja yksimielinen vastarinta, joka Parkunmäellä heidät musertaa.
Kustaa kuninkaan oli syytä ylpeillä. Syksyllä 1789 hän tuli Savoon, voittoansa ihailemaan. Lokak. 18 p. klo 3 j.p.p. kuningas saapui Mikkeliin ja kävi vielä samana iltana Porrassalmea katselemassa. Yötä oltiin Paukkolan rusthollissa ja seuraavana päivänä matka jatkettiin Rantasalmelle. Tämä oli neljän päivän matkustus edes takaisin; 22 p. myöhään illalla Kustaa tuli takaisin Mikkeliin ja lähti seuraavana aamuna Heinolaan päin. Tappeluja hän ei ollut tällä retkellä voittanut, se on totta; — mutta hän voitti Savolaisten sydämmet. Eikä ihmettä; sillä siinä oli Kustaa III:nnen väkevin puoli ja kenties Savolaisten heikoin. Muutamat suomeksi lausutut sanat: "Suuri kiitos pojat!" — ainoat jotka kuningas osasi — saattoivat jo nostaa alamaisen ihastuksen kukkuroilleen.
V. 1790 vielä taisteltiin kunnialla Savonkin rajoilla. Mutta kun rauha solmittiin, ei mitään muutosta rajan suhteen tapahtunut. Epäkohdat siis enimmältään pysyivät. Vaan yhtä hyvin on Kustaa III:nnen hallituskausi ikuisesti muistettava tämän maakunnan historiassa. Se ei ollut pelkkää onnen aikaa, mutta se oli sivistymisen, viljelyksen ja voimallisen herätyksen aika.
UUSI AIKA.
Porrassalmen ja Parkunmäen uroot olivat tuskin ennättäneet vielä vanhentua, kun jo uudistettiin tuo verinen leikki Savonmaalla. Ankara oli talvi v. 1808. Pakkanen paukkui kilpaa kanuunan kanssa. Miehet ko'ottiin hätäisesti ruoduittansa; mutta ei marsittu rajaa kohden, vaan taakse päin pohjan kaukaisille perille. Millä mielellä rakkaat kotiseudut heitettiin vihollisen valtaan, ei tarvitse kertoa. Sydämmet olivat jäätymäisillään, niinkuin Savon vesistöjen avarat selät jää-peitossa lepäsivät.