Itäpuolella Weikseliä (Ούιστούλα) alkaa Sarmatia, se sama maa, joka muinoin kutsuttiin Skythiaksi. Itämeren kaakkoinen kulma on Venedien hallussa ja kantaapi nimen: Venedin-lahti. Venedien etelä-puolella luetellaan seuraavia pienempiä kansakuntia kahdessa palstassa: ensin pitkin Weikselin itäistä vartta, etelään mennen, Gythonit, Finnit, Sulonit (eli Bulanit), Frungundionit ja Avarinit, jotka viimeiset muka asuvat Weikselin lähteillä; toisena palstana taas edellisten itäpuolella, Venedeistä alkaen, Galindat, Sudinit, Stavanit, j.n.e. Kolmas palsta menee Venedeistä pohjaseen pitkin Itämeren rannikkoa, käsittäen Veltat, Ossit, Karbonit, jotka pohjoisimpana asuvat ja joiden itäpuolella ovat Kareootat ja Salit; näistä taas etelään mennessä Agathyrsit, Aorsit, j.n.e.[297]

Isoksi osaksi nämä kansan-nimet ovat semmoisia, joita ei ennen eikä myöhemmin mainita, ja turha työ olisi mielestäni yrittääkkään niitä kaikkia selitellä. Että Venedit ovat Vendien Slavilainen kansa ja Gythonit Göthiläisiä, on hyvinkin varma; samate käypi Schafarikin kanssa lukea Stavanit (Stlavanit) Slavilaisiksi ja Galindat sekä Sudinit Littuan eli Preussin sukuisiksi.[298] Sitä vastoin ainoastaan epävakaisin arvelu voipi Osseista, Karboneista, Kareotoista ja Saleista tehdä Suomen-sukua, koska muka heidän asuntonsa oli Suomen-suvun ikuisella alueella.[299] Mutta Finnit taas, vaikka paljoa etelämpänä Suomensuvun tunnetuita asunsioja, vieläpä etelämpänä kuin Tacitokaan Fenninsä asettaa, ei millään sovi muuksi ymmärtää kuin Suomensukuisiksi Finniläisiksi,[300] josko sitten Ptolemaio lienee väärin heitä sioittanut, vai heitä todellakin lie löytynyt täällä keskisen Weikselin varrella joku pienempi jäänös, ahtaalle ajettuna Germanilaisten, Littualaisten ja Slavilaisten väliin. Edellinen arvelu ei ole todennäköisyyttä vailla. Ptolemaio tuntee Skandinaviasta eli Skandian saaresta ainoastaan eteläisen osan ja siinä hän mainitsee enimmästi tuntemattomia kansannimiä: lännessä Khaideinit, idässä Favonat ja Firaisit, etelässä Gutat ja Daukionit, sekä keskellä Levonit.[301] Pohjois-puolella, missä Finnien asema olisi, hän ei aseta mitään nimeä, ja ajatella siis käypi, että hän olisi erehdyksestä sioittanut Finninsä etelä-puolelle Itämerta, kun olisi pitänyt ne Jäämeren seuduille panna; sillä yleensä ei tietty tehdä eroitusta Itämeren ja pohjoisen Waltameren välillä. Mutta vaikkapa semmoinen erehdys ei suinkaan näytä mahdottomalta, käypi kuitenkin tuoda esiin useita teko-asioita, jotka, jos eivät kukin erinänsä paljoa paina, kuitenkin yhteen laskettuina todistanevat Suomensukuisten asumista Weikselin seuduilla.

Niinkuin jo olemme edellisessä nähneet, oli Straboni, jos mikään, varovainen antamissa tiedoissaan pohjoisesta Euroopasta. Roxolanien pohjoispuolella idässä ja Elben takana lännessä hän ei tahdo tuntea mitään, ja julistaa pelkäksi valeeksi, mitä muut ovat niistä seuduista ilmoittaneet. Mutta puhuessaan Marobodon perustamasta Markomannivallasta Auguston aikana nykyisessä Böhminmaassa, hän sivumennen nimittää muutamia muitakin, nähtävästi pohjoisempia, kansa-kuntia, jotka joutuivat tämän valtiaan kuuliaisuuteen. Näiden seassa tapaamme nimen Zumit (Ζούμοι) ja Butonit, jota viimeistä tavallisesti tahdotaan muuttaa Gutoniksi.[302] Tämmöinen muutos onkin sitä todennäköisempi, koska muutoinkin Marobodosta tiedetään, että hän mahtavuutensa aikana oli ryhtynyt "Gothonien" asioihin ja että eräs Gothonilainen nuorukainen sittemmin häntä vastaan kostoa suoritti.[303] Mutta jos nämä Gutonit eli Gothonit ovat Ptolemaion Gythonit, ei voikkaan oudolta kuulua, että näiden vieressä mainitaan Ptolemaion tykönä Finnit, mutta Strabonin tykönä Zumit, koska kumpainenkin nimi arvattavasti merkitsee samaa kansaa tai kansan-sukua, sillä ainoalla eroitnksella että Zumit (Sum, Suom, Sam) on tämän suvun ominainen nimitys, mutta Finn muukalaisten antama. Että tämä arvelu oikea on, ei käy kuitenkaan täydellensä todistaa niillä köyhillä tieto-varoilla, mitkä muinaiset kirjaniekat ovat meille antaneet Pohjan maista ja kansoista.

Mutta keskeltä 3:tta vuosisataa meitä taas kohtaapi Finnien nimi eräässä Antiokhialaisten rahassa, jossa keisari Volusiano (v. 253) ylistetään Finnien, Galindain (?) ja Vendien y.m. voittajaksi. Tämän kunnia-nimen: Φιν[νικος] oli hän ansainnut sotiessaan Tonavan tykönä Sarmatoja vastaan isänsä keisari Gallon aikana, ja mahdollista kyllä on, että sikeläisessä kansan-liikkeessä parvikuntia Itämeren rannikoilta saakka, Venediä, Galindoja ja Finniä, oli tunkeunut Roman vallan rajaa kohden.[304] Niinkuin tiedämme olivat silloin jo Göthiläiset (Ptolemaion Gythones) siirtyneet Mustan meren seuduille, ja Finnit, jos seuraamme Ptolemaion sioitusta, olivat siis naapureiksensa saaneet pohjassa Venedit, koillisessa Galindat. Kun nyt tässä taas tapaamme nämä kolme kansaa yhdessä, se mielestäni voimallisesti vahvistaa Ptolemaion kansain-luetteloa Weikselin itä-varrelta.

Nähdessämme kuinka ainoastaan sattumus on säilyttänyt muiston Gallon ja Volusianon sodasta Finnejä vastaan, josta varsinaiset historioitsijat eivät mitään mainitse, emme saata välttää sitä ajatusta, että samaa kansaa muulloinkin on näkynyt Roman-vallan rajalla alisen Tonavan tykönä, vaikka Romalaiset eivät tienneet heitä tarkoin eroittaa Sarmatoista, tämän seudun varsinaisista herroista. Tämä arvelu saapi jonkunmoisen vahvistuksen eräistä tapauksista, jotka 4:nnen vuosisadan kuluessa sattuivat Sarmataen alueessa. Konstantino Suuren loppu-aialla nostivat muka Sarmatain orjat kapinaa herrojansa vastaan ja ajoivat heidät ulos maasta. Suuri osa otettiin vastaan Roman alueesen, muut pakenivat Viktovalien luoksi, jotka näyttävät asuneen luoteisessa Unkarissa.[305] Nämä kapinalliset orjat olivat luultavasti jotakin muuta kansaa kuin heidän entiset herransa, vaikka Romalaiset paremman tiedon puutteessa nimittivät molemmat Sarmatoiksi, lisäten sanan "Limigantes", eroittaaksensa tämän vasta ilmestyneen kansakunnan varsinaisista Sarmatoista, joillen sitä vastoin nimi "Arcaragantes" näyttää annetun. Molemmat nimet ovat nähtävästi otetut näiden kansain omista kielistä, mutta ovat vaikeat selittää.[306] Että puheen-alaiset Limigantit olisivat Getoja tai Germanilaisia olleet, ei ole todennäköistä, koska Romalaiset hyvinkin olisivat tienneet näitä eroittaa. Yleensä ei heidän tavoistansa muuta mainita, kuin että olivat tuimuudessa herrainsa vertaisia, mutta luku-määrässä etevämmät, ja että häiritsivät Roman rajaa yhtä ilkeästi kuin entisetkin Sarmatat; — "ainoastaan tässä petollisuudessa", sanoo Ammiano, "olivat yksimieliset herrainsa ja vihollistensa kanssa".[307] Heidän asunsiansa ulottuivat Theiss-virran (Partiskon) ja Tonavan kulmauksesta itään päin Taifalien ja Göthiläisten alueesen asti. W. 358 otti Keisari Konstantio heitä kurittaaksensa heidän vanhoista ja uusista rikoksistaan; sillä Roman-valta oli toimittavanaan semmoista holhoja-virkaa lähisten barbarien yli. Aikomus ei ollut mikään vähempi kuin siirtää koko kansakunta taemmaksi Roman rajasta. Ylimielisellä rohkeudella, ikäänkuin uhallansa tulivat Limigantit virran yli Keisarin puheelle,[308] joka seisoi ylevällä paikalla heitä manaamassa. Kavaluutta näkyy mielessä olleen kummankin puolen: keisari oli salaa antanut sotavoimansa heitä piirittää joka haaralta, ja Limigantit viskasivat kilvet edelleen, saadaksensa, niitä noutavinaan, huomaamatta lähestyä keisarin asemaa. Kun ei puhuttelemuksesta tolkkua tullut, teki vihdoin Romalainen sotaväki päälle-karkauksen, Limigantit taas ryntäsivät itse keisaria vastaan; asian loppu kuitenkin oli Romalaisten täydellinen voitto. Mutta historioitsija mainitsee sitä jäykkää ja kopeata kova-korvaisuutta, jonka Limigantit osoittivat tappion ja kuoleman tuskissa, vähemmin surren omaa surmaansa kuin vihollistensa voitto-riemua.[309]

Tappion jälkeen Limigantien puiset, oljilla katetut hökkelit poltettiin ja jääneet asukkaat pakoitettiin muuttamaan Tonavan rannalta sydänmaille. Heidän itäiset naapurinsa, Göthiläiset Taifalit, jotka jo olivat ruvenneet yhteen liittoon Limigantien perikadoksi, sekä Romalaiset ja varsinaiset Sarmatat jakoivat keskenään heidän alueensa, ja keisari otti kunnia-nimen: Sarmaticus, — Sarmatain voittaja. Mutta jo seuraavana kevät-talvena olivat Limigantit vähitellen siirtyneet takasin entisille sioilleen ja aikoivat jäätyneen Tonavan yli samota Pannoniaan. Keisari riensi avuksi; mutta nyt barbarit tarjosivat sovintoa, tarjosivat vaikka muuttaaksensa Roman alamaisiksi johonkin kaukaiseen maakuntaan, pyysivät vain päästäksensä itse keisarin puheille. Tämä kaikki mairitteli Konstantion itse-rakkautta ja sovelias paikka valmistettiin, missä hän keisarillisella komeudella vastaan-ottaisi uudet alamaisensa. Mutta tuskin olivat tulleet virran yli ja lähestyneet Konstantiota, joka jo aikoi heitä armollisimmasti puhutella, kun yhtäkkiä nostivat lippunsa ja sota-huudolla: marha, marha, ryntäsivät keisarin päälle, joka ainoastaan töin-tuskin paolla pelasti henkensä. Tosin nyt Romalainen sotaväki teki suuren surman kokoontuneiden barbarien seassa, mutta että heitä enää olisi koetettu siirtää asun-sioiltansa, ei ollenkaan mainita.[310] Kuitenkin tämän perästä koko kansakunta on näkyvistä hävinnyt eikä enää tavata Tonavan tykönä kuin "Vapaita Sarmatoja", jota nimeä varsinaiset Sarmatat vielä jonkun aikaa näkyy kantaneen eroitukseksi entisistä Limiganteista, orja-Sarmatoista. [311]

Mutta mitä kansaa nämä Limigantit olivat olleet? — Schafarik päättää ne Slavilaisiksi, hän kun katsoo nuo varsinaiset Sarmatat joksikuksi muuksi kansaksi, joka muka oli tullut noita rauhallisia, maata viljeleviä Slavilaisia polkemaan.[312] Tätä vastaan käypi muistuttaa, että Romalaiset jo siihen aikaan hyvinkin tunsivat useita Slavilaisia kansoja: Karpit, Kostobokit, j.n.e., eivätkä siis olisi näitä Limiganteja Sarmatoihin sekoittaneet. Minun arvatakseni Sarmatat olivat Slavilaisia, kuten jo olen koettanut osoittaa, ja Limiganteista on mielestäni todennäköisin arvelu, että olivat Suomensukuisia, joita Sarmatat olivat pohjoisemmista seuduista vieneet orjiksensa Tonavan tienoille. Heidän koto-peränsä kaukaisuutta todistaapi Konstantion yritys ajaa heidät kaukaisiin seutuihin,[313] niihin arvattavasti, joista kerran olivat tulleet. Niinkuin itse tapauksista näemme, pitivät kaikki lähiset kansat, Göthiläiset idässä yhtä hyvin kuin Viktovalit ja Sarmatat lännessä, heitä muukalaisina ja vihollisina. Heidän sotahuutonsa: marha, ei tosin mitään varmaa todista, mutta sietää selitystä Suomensukuisistakin kielistä, merkiten nähtävästi samaa kuin Suomen ja Lapin sana: murha, jolla kuitenkin on heimolaisia useimmissa Arjalaisissakin kielissä.[314]

Mutta jos näissä historiallisissa teko-asioissa voimme nähdä enemmin tai vähemmin selviä jälkiä Suomen-sukuisten kansain asumisesta Weikselin seuduilla, ei sovi myöskään mainitsematta jättää niitä todistuksia, joita on tahdottu keksiä muutamissa sen-puolisissa paikan-nimissä. Jo Thunmann ja Arndt [315] tahtoivat johdattaa nimen Samland (saarento molempien Haffien välillä pohjoispuolella Königsberg'iä ja merikullan etevin löytö-paikka) sanasta Same, Suome. Tämä johtaus ei ole läheskään varma, mutta mainita sopii, että Tanskalainen historioitsija Sven Aakenpoika (Sveno Aggonis) 12:nnella vuosisadalla näyttää antavan tälle Preussin maakunnalle nimen: Finlandia.[316] Jos nyt, kuten F. J. Wiedemann selvästi osoittaa, vanhat Kuurilaiset ja yleensä Kuurinmaan muinaiset asukkaat ovat olleet Suomen-sukua,[317] ei ole suinkaan mahdotonta, että yhtäläinen väestö on ulottunut Kuurilaisen Haffin toisellenkin puolen, ja sille maakunnalle jättänyt nimensä. Lisää todistusta löytää Gottlund useissa Suomen-sukuisissa paikannimissä, jotka ovat siroitetut Samlannista etelään, itään ja lounaankin päin.[318] Hän mainitsee Schalauen'in maakunnasta (Memelin ja Pregelin välillä): Lapinen, Lintunen, Kaukenen, Metschinen, Wilmandinen, Pellenen, Lasdenen, Laponen, Mulinen, Millunen, Gumbinen, Tapiau (Tapiow), johon vielä käypi lisätä Kelmienen ja epäilemättä monta muuta; Natangen'in maakunnassa (etelä-puolella Pregel'ia): Multeinen, Mumeinen, Tillenen; Ermelannin maakunnassa (lounempana): Putrinen, Lusieinen, Leginen; vihdoinpa Hockerlannin piirikunnassa saakka (vielä lounempana) nimet: Narsinen, Kossela y.m. Ainoastaan erityinen tarkka tutkimus saattaisi selvittää näiden nimien oikeata syntyperää ja samalla osoittaa, kuinka avaralle alalle ulottuvat. Mutta ennen kuin tämä tehty on, ei niistä ole luotettavaa osviittaa kansa-tieteelliselle historialle.[319]

Ptolemaios maatieteessä ja keisari Volusianon rahassa tapaamme viimeiset kerrat Finniläis-nimen etelä-puolella Itämerta. Sitä vastoin alkaa nyt sama nimi kuulua Skandinaviasta, sitä myöden kuin tiedot tästä kaukaisesta Pohjan-perästä enenevät ja varmistuvat. Tämmöistä tiedon lisäystä näyttää olletikkin Suuri kansain-vaellus tuottaneen; sillä vasta nyt oli Skandinavia, tämä "toinen maailma", astunut vilkkaampaan yhteyteen etelä-Euroopan kanssa. Tahdon lyhyesti mainita mitä sen aian kirjaniekat tiesivät jutella Pohjanperän Finniläisistä.

Jornandes, Göthiläisten historioitsija, antaa jotenkin laveita, mutta hyvinkin sekavia tietoja Skandinavian kansoista. Tämän saaren nimi on hänellä Skanza, ja sen pohjois-osassa asuu muka kansa, joilla kesäsydännä mainitaan kestävän yhtämittaista päivää koko 40 vuorokautta, talvisydännä taas saman-vertainen yö. Nimen, minkä hän tälle kansakunnalle antaa, hän kirjoittaa: "Adogit", jonka selittämistä minun täytyy muillen heittää. Adogit-kansan perästä hän nimittää Krefennain (eli Refennain, Skrerofennain) kansakunnat, jotka muka eivät viljaa käytä, vaan elävät metsän-eläinten lihasta ja lintujen munista. Sitten seuraa hänen luettelossaan: "Suethans", "Theusthes", "Vagoth", ynnä muita nähtävästi Germanilaisia kansoja, joiden luokkaan myöskin lienee luettava "Finnaithae." Mutta eteläisessäkin Skandinaviassa, Ostrogothain, Raumarikain ja Raugnarikein rinnalla hän asettaa Finniläisiä: "Finni mitissimi" (suopeimmat Finnit), jotka muka ovat suopeammat kaikkia Skanzan asujia. Niiden vertaisiksi hän vielä panee: "Viniviloth".[320]