Ensimäinen teko-asia on, että Hunnit jo kahta vuosisataa ennen kuin Tonavan rannoille tulevat, näkyvät muiden kansain joukossa jossakin Wolgan seuduilla. Ensimäinen, joka heidät mainitsee, on Ptolemaio, mutta se sia, minkä hän heille antaa, on vaikea tarkoin määrätä ja arvattavasti liian läntinen; hänen sanansa kuuluvat vain: "Bastarnien ja Roxolanien välillä Khunit".[349] Että nämä Ptolemaion Khunit eivät muuta ole kuin myöhempien Hunnit, Unnit, Khunnit, pidän epäilemättömänä; mutta heidän asemansa Eurooppalaisessa Sarmatiassa lienee tuskin muuta kuin maatieteilijän omaa sioitusta. Niinpä heidät tapaammekin sata vuotta myöhemmin jossakin Wolgan suulla tai Kaspian-meren luoteis-puolella, ja todistukset ovat tässä kohden kahden-kertaiset. Dionysio Periegetes, jonka maatieteellinen runomus näkyy olevan kirjoitettuna lopulla 3:tta vuosisataa, luettelee pitkin Kaspian-meren länsi-rannikkoa pohjasta alkaen: ensin Skythat, jotka muka asuvat lähellä Kronio-merta (pohjoista valtamerta), missä Kaspian-meri siihen purkauu; sitten Unnit (Ούννοι), niiden jälkeen Kaspit, Albanit, Kadusit, Mardit j.n.e.[350] — Tosin Zeuss väittelee; että tässä on luettava jotain muuta kuin: Ούννοι, ja väärännys saattaisi kyllä olla mahdollinen.[351] Mutta avuksemme tulee Armenian vanha historioitsija Moses Khorenelainen, joka kertoilee, kuinka kuningas Teiridates Suuri lopulla 3:tta vuosisataa löi pohjan kansat pohjois-puolella Kaukasoa Kaspian meren rannikolla ja ajoi heitä takaa Hunnien maahan asti. Silloin niinkuin vastakin nimitetään Hunnit Armenian kielellä: Hunk.[352] Jos nyt lisäksi otetaan Ammianon todistus 375 vuoden Hunneista, että muka ovat vanhaan aikaan olleet vähän tunnetut ja asuivat Maiotin toisella puolen jäämeren rannikolla,[353] ei liene epäilemistäkään, että he jo jonkun vuosisadan olivat oleskelleet Euroopan rajalla, ennenkuin Roman valta sai kokea heidän voimaansa.[354]

Mutta mistä tulleet olivat, siitä eivät Euroopan kansat voineet saada mitään selkoa, ja uudemmat tutkijat ovat melkein yhtä ohjattomasti baparoinneet. Romalaiset, jotka eivät mielellään tahtoneet heittää vanhoja tuttuja nimiä, käyttivät joskus nimen "Kuninkaalliset Skythat", jonka Herodoto oli pyhittänyt, mutta näyttävät kyllä aavistaneen, ett'ei tämäkään ollut asian-mukaista.[355] Göthiläiset taas olivat kyhänneet kokonaisen kummitussadun Hunnilaisten syntyperästä. Oli muka eräs Göthiläinen kuningas, siihen aikaan kun Göthit jo asuivat Mustan meren rannalla, löytänyt kansastansa muutamat noitavaimot, jotka hän karkoitti pois erämaahan. Näiden kanssa tekivät tuttavuutta ne riettaat henget, jotka erämaassa kuleksivat, ja niin muka syntyi tuo tuima Hunnien kansa, joka "ensin oli soiden ja rämeiden seassa eräs pieni-läntä, ruma ja heikko, ihmis-lainen suku, ei muulla äänellä (ihmisiksi?) tunnettu kuin jollakulla ihmis-kielen haabmolla".[356] Näin Göthiläiset koettivat selittää sen kansan syntyä ja muka taiallista voimaa, joka niinkuin kiusaajahenget ajoi heitä takaa Tanaista Loire'en saakka.

Mutta myöhemminkin on tästä kansasta sepitetty juttuja ja arveluita, jotka melkein vertoja vetävät edellisille. Erään myöhemmän Byzantiolaisen tykönä jutellaan, kuinka Egyptin kuningas Sesostris lahjoilla veti liittoonsa koko Unnien kansan, ja valloitettuansa koko Aasian, lahjoitti Assyrian maan Unneille, joiden nimen: "Unnit eli Skythat" hän muutti Partheiksi.[357] Mitä perää itse jutussa muutoin lienee, jätän tosin tutkimatta; mutta silmin-nähtävää ainakin on, että nimi: Unnit, tässä on Byzantiolaisten — omaa sovittamaa. Yhtä vähän luottamusta ansaitsee se ilmoitus, että muka palatsin-seinässä Karnak'issa Egyptin maalla nimi "Unnu" luetellaan niiden pohjan kansain seassa, jotka Menephta I oli voittanut.[358] Tosin en ole tilaisuudessa tarkemmin selvittämään tämän asian oikeata laitaa. Mutta epäilemättä siinä on joku yhtäläinen erehdys, kuin minkä Lassen teki, lukiessaan Dareion kalliokirjassa alamaisten kansain luettelossa nimen: Hunâ, jonka hän oppineesti selitti Hunneiksi pohjois-puolella Kaukasoa.[359] Tämä oli v. 1836, jolloin nuolenpää-tutkimus vielä oli alullansa, ja tarkempi luku on jo saanut siitä: Jauna (Jonialaisia, Kreikkalaisia);[360] mutta Lassen'in oppineella nimellä tulee hänen väärä käsityksensä luultavasti vielä jonkun aikaa liikkumaan täytenä teko-asiana.

Enemmän tarkastusta ansaitsee Deguignes'in arvelu, että muka Hunnit olivat samaa kansaa kuin ne Kiinan historiassa mainiot Hiung-nu, jotka ikuisista aioista olivat levittäneet valtansa Kiinan pohjois-pnolella, ja joita vastaan keisari Shi-huang-ti oli rakennuttanut pitkän muurin v. 214 e.Kr.[361] Tämän asian piti Deguignes niin selvänä, ett'ei hän luullut siihen tarvittavan muuta todistusta kuin minkä nimien yhtäläinen sointo näyttää antavan. Hyvillä syillä on Klaproth evännyt tämmöistä hätäistä päätöstä, ja useat myöhemmätkin ovat hyväksyneet Klaprothin ajatusta, joka kuuluu: Hunnit muka ovat Suomen-sukua, mutta Hiung-nu't käypi selvillä syillä osoittaa Turkkilaisiksi.[362] Kuitenkin on Deguignes'in ansio se, että hän kaikkien ensinnä on kääntänyt tutkijain silmät Kiinalaisiin lähteisin ja osoittanut oikean suunnan, mistä Hunnien kotoperä on etsittävä. Lähtekäämme hetkeksi tarkastamaan Keski-Aasian vanhempaa historiaa näiden Kiinalaisten ilmoitusten mukaan.[363]

Ne Turkkilaiset lahkokunnat, jotka jo vuosi-tuhansia olivat paimentaneet karjojansa Kiinan pohjois-rajalla sekä Aamurin ja Selengan latvoilla, mistä useinkin olivat tehneet ryöstö-retkiään taivaallisen vallan maakuntiin, nimitettiin vanhimpaan aikaan Hun-io myöhemmin Hien-junn, ja viimein Han-keisarien aikana (vuodesta 207 e.Kr.) Hiung-nu, jotka kaikki nimet lienevät väännöksiä jostakusta kansan ominaisesta nimestä. Vähitellen he olivat yhdistyneet suureksi valtakunnaksi ja tulivat v. 200 paik. e.Kr. erinomaisen pelättäviksi, ei ainoastaan Kiinalaisille vaan myös muille lähisille kansakunnille. Heidän hallitsijansa kutsuttiin "tshhen-jy" ja sai tuon-tuostakin Kiinan keisarin tyttäriä aviokseen.

Samaseen aikaan asui Kiinan luoteis-rajalla, siinä missä iso muuri loppuu (maassa, joka sitten on nimitetty Tangut), eräs Tibetilainen kansa nimeltä Jye-tshi eli myöhemmällä nimellä Jetha, Jita.[364] Heidän mahtavuutensa synnytti kateutta Hiung-nu-kansassa, ja v. 201 sai tshhen-jy Maothun heistä suuren voiton, jonka perästä hän v. 177 laski heidät valtansa alle. Hänen seuraajansa tshhen-jy Laoshang ei tytynyt siihenkään, vaan karkasi vielä kerran heidän päällensä ja pakoitti heidät siirtymään sialta noin v. 165 e.Kr. Osa heitä lähti etelään Hoangho'n lähteille ja kutsuttiin sitten Pikku Jye-tshi; mutta isompi osa pakeni luoteesen ja tnli Dsungariaan, ajaen altansa Ili-virran seuduilta Szu eli Sse [Sai] nimisen kansan, joka vetäytyi Jaxarteen aroille. Eikä aikaakaan, niin toinen pakolais-kansa riensi Hiungnu'en alta länteen päin ja ajoi Jye-tshi't edemmäksi. Nämä tulijat olivat Jye-tshi-kausan vanhat naapurit Hieu-siun eli U-sun, joista Kiinalaiset kirjaniekat sanovat, että "heillä oli siniset (eli vihannat) silmät, punainen parta ja olivat apinain näköisiä, niinkuin apinoista olivat lähteneetkin." Usun'ien tulo syöksi kansan-parvia pilvittäin Jaxarteen päälle ja Jaxarteelta Oxolle vv. 127 ja 126. Kreikkalais-Baktrian valtakunta, joka jo oli masentumassa Parthien rynnistyksillä, hukkui nyt kokonaan, ja Jyetshi eli Jetha perustivat Oxo'n varrelle valtakunnan, jonka Kreikkalaiset nimittivät Indo-skythalaiseksi.[365] Tämä valta oli ensin jaettu viiteen hallituskuntaan, mutta yhdistettiin noin v. 16 e.Kr. yhden hallitsijan alle ja otti nimen Kuei-shuang, josta Armenialaiset historioitsijat tekivät nimen "Kushans." Monta vuosisataa, 6:nteen vuosisataan asti, kesti tämä Jetha'en valta Oxon tykönä ja Persialaiset nähtävästi "Jetha"-sanasta sepittivät nimen Haithal, Haiatheleh, ja Haithelaian, josta taas on tullut Byzantiolaisten käyttämä nimitys Efthalitat (Έφθαλίται). Mutta se tässä on merkillinen seikka, että samat Byzantiolaiset kutsuvat heitä myöskin "Valkoisiksi Hunneiksi".[366] Olivatko siis nämä Oxon takaiset Jethat jotakin läheisempää tai kaukaisempaa sukua niiden Hunnien kanssa, jotka Tonavan seuduilta olivat tunnetut Byzantion kirjaniekoille? Prokopio sen kieltää selvästi, sanoen että heillä ei ole mitään kanssa-käymistä Hunnien kanssa eikä mitään yhteyttä ulkomuodossa, tavoissa tai elämän-laadussa; eivät muka ole rumia muodoltaan, eikä myös paimentolaisia, niinkuin muut Hunnilaiset kansat, vaan ovat vanhastaan asuneet viljavassa maassa.[367] Vielä selvemmän todistuksen antavat Kiinalaiset, jotka hyvin tarkasti tunsivat nämä seudut, ja paremmin tiesivät tarkastaa ja verrata vierasten kansain kieliä, kuin Kreikkalaiset ja Romalaiset. Jetha'en kielestä sanovat nimen-omaan, että se eriää Juan-juan'ien (Mongolilaisten) ja Kao-tshe'n (Turkkilaisten) kielistä, ja että se on sama kuin Khiang'in (Tibetilaisten) kieli.[368] Tästä kaikesta voimme varmasti päättää, että nimi "Valkoiset Hunnit" ei muuta voi olla, kuin satunnaisista syistä syntynyt. Asia käypi kentiesi arvaamalla selittää. Tiedämme, että nämä niinkutsutut Efthalitat karkasivat useita kertoja Persialaisten seurassa Syriaan.[369] Sama maakunta tuli myöskin, kuten vasta saamme nähdä, kärsimään hirveän hävityksen varsinaisilta Hunneilta, joiden kauhistavainen nimi varmaankin syvästi juurtui asukasten muistoon. Lieneekö nyt Efthalitain sota-tavoissa tai muussa menetyksessä ollut jotakin yhtäläisyyttä Hunnien kanssa, se ainakin on minusta todennäköistä, että nimi Valkoiset Hunnit on tällä tiellä saanut alkunsa.

Mutta palaamme Yli-aasiaan. Hiung-nu'en valta oli jo tullut rappiolle ja halkesi noin v. 46 j.Kr. kahteen osaan, joista Etelä-Hiungnu antautui Kiinan kuuliaisuuteen. Pohjois-Hiungnu'ta vastaan tiesi Kiinan valtio-taito yllyttää kaikki lähiset kansakunnat, kunnes vihdoin v. 90 paikoilla Kiinalainen sota-joukko yhdessä Etelä-Hiungnu'en kanssa saattoi heille viimeisen perikadon. Suuri osa Pohjois-Hiungnu'ta hämmentyi Mongolilaisen Sian-pi-kansan sekaan, mutta muut pakenivat länteen päin Irtish'in ja Uralin välisiin metsämaihin. Tämän perästä ei tosin Kiinan historia heistä paljon puhu, mutta kuitenkin sen verran, että näemme heidän perustaneen niillä seuduin uuden vallan, joka levisi voimakkaasti etelään päin.[370]

Mutta 4:nnen vuosisadan keskupaikoilla syntyi Amurin latva-seuduilla uusi Mongolilainen valta nimeltä Thopo eli Juan-juan. Joukko Turkkilaisia kansoja syöstiin länteen päin ja törmäsivät niiden kansain päälle, jotka istuivat Euroopan rajalla. Epäilemättä se tämä puuska oli, joka syöksi Hunnit Wolgan yli Eurooppaan.

Tämän mukaan emme suinkaan voi ihmetellä, että Deguignes niin suorastaan päätti Hunnit ja Hiungnu't samaksi kansaksi, olletikkin kun lisäksi tulee jommoinenkin yhtäläisyys Hunnien ja Hiung-nu-kansan tavoissa ja elämän-laadussa, niinkuin Kiinan ja Euroopan kirjaniekat ne kuvailevat.[371] Kuitenkin täytyy tässä kohden varovaisuutta viljellä; sillä tavat ja elämän-laatu ovat olleet pian yhtäläisiä kaikilla Ylä-aasian kansoilla. Lähdemme nyt likemmin tutkimaan Hunnien suku-perää, tarkastamalla heidän tapojansa, heidän ulkomuotoaan sekä muita asian-omaisia seikkoja.

"Niin raakoja ovat", sanoo Ammiano Hunneista, "ett'eivät käytä tulta eikä keitetyitä ruokia, vaan syövät kasvien juuria ja puoli-raakaa lihaa, minkä sovittavat reisiensä ja hevos-selän väliin ja sillä lailla vähän hautomalla kypsyttävät.[372] Ei kukaan heillä kynnä eikä milloinkaan auran-kurkea pitele; sillä kaikki he kuleksivat kodittomina ja laittomina vuorten ja metsien läpi niinkuin pakolaisia, pysymättä millään asuin-sioilla ja oppien jo lapsuudesta saakka kestämään kylmää, nälkää ja janoa. Eikä heillä tavata ainoata ruovoillakaan katettua majaa, vaan kaikkia huoneita karttavat niinkuin ne hautoja olisi, ja pitävät ainoana asumuksena vankkurinsa. Niissä heidän vaimonsa heille valmistavat törkeitä vaatteita, niissä synnyttävät ja kasvattavat lapsensa. Eikä kukaan heillä voi sanoa, mistä hän on syntysin; sillä hän on toisessa paikassa siinnyt, toisessa, kaukana edellisestä, syntynyt, ja vielä edempänä kasvanut. Heidän vaatteensa ovat liinasta tai metsä-hiirien nahoista, ja yksi vaate pidetään sekä kotosella että kaikissa tiloissa; kun takki kerran aloitetaan selkään, sitä ei riisuta eikä muuteta, ennenkuin se pitkällisestä pidosta mätänee ja putoo riepaleina ruumiista. Päänsä peittävät kypäreillä ja karvaiset säärensä vohlan-nahoilla; heidän kenkänsä, jotka ovat kaikkea muotoa vailla, estävät heitä vapaasti astumasta.[373] Tästäpä syystä eivät kelpaakkaan jalkaväen tappeluun; mutta noiden kestävien vaikka jolsien hevostensa selissä istuvat niinkuin juuttuneina, ja toisinaan niihin ovat asettuneet vaimoväen tavoin (sivuttain), toimittaen tavallisia askareita. Sillä hevosen selässä jokainen tässä kansassa elää yöt ja päivät, ostaa ja myy, syö ja juo, vieläpä nojaten juhtansa niskaa vasten vaipuu sikeään uneen ja näkee vaihtelevia unia. Lisäksi historioitsija mainitsee heidän mielensä huikentelevaisuutta, kuinka heiltä niinkuin järjettömiltä luontokappaleilta puuttuu kaikki käsitys, mikä kunniallista mikä häpeällistä on, ja kuinka ovat kaikkea uskontoa vailla ja ainoastaan äärettömästä kullan himosta hehkuvat. Heidän sota-tapansa oli pelättävä. Kauhealla kiljunalla hyökäsivät vihollisten päälle äkisti ja järjestymättömissä joukoissa, viskaten tarkalla kädellä luu-kärkiset keihäänsä. Yhtä nopeasti hajosivat avaralle alalle, surmaa levittäen. Kun käsi-kähäkkään ruvettiin, käyttivät toisella kädellä miekan, mutta toisella kietoivat vihollisensa paulaan, ett'ei päässyt käymään eikä ratsastamaan." — Näin Ammiano kertoo tämän vasta tulleen kansan tapoja. Klaudiano samaan aikaan lisäilee. "Ryöstö on heille elatus-keinona, maanviljelys inhona; toisiensa kasvoja leikata on heillä paljas leikki, eikä mikään häpeä vannoa tappaneensa omat vanhempansa".[374]