Tarkemmalla tavalla käypi todistaa, että Hunnit ja Bulgarit olivat yhtä sukua. Nämä jälkimäiset tulevat ensi kerran näkyviin v. 485 eli ainoastaan 16 vuotta myöhemmin, kuin varsinaiset Hunnit Attilan poikien johdolla viimeisen kerran samoovat Roman alueesen. Bulgaritkin tulevat Tanain seuduilta ja pyrkivät Tonavan rannoille. Itägöthiläinen Theuderik, joka äsken oli saanut konsuliarvon Konstantinopolissa, riensi heitä vastaan, tappoi heidän kuninkaansa, joka nimitetään Libertem, ja pakoitti heidät palaamaan Dniesterin yli.[394] Mutta Ennodio, joka puheessaan Theuderikin kunniaksi juttelee mainitut tapaukset, pitää nämä Bulgarit samana kansana kuin entiset Hunnit. "Tämä on se kansa", hän sanoo, "jonka vallassa ennen oli ollut kaikki mitä se itse tahtoi, jonka vastustajaa ei tietty ketään, ja joka kauan aikaa paljaalla huviretkellä saattoi sodat loppuun; heillenpä ennen koko maailma luultiin avoimeksi".[395] Samalla lailla lausuu Itägöthiläinen kuningas Athalarik: "Bulgarit, koko maailman hirmu", ja nimittää heidät siinä samassa Hunneiksi.[396] Tämä kaikki heistä lausuttiin siihen aikaan kun varsinaiset Attilan Hunnit vielä olivat tuoreessa muistossa eikä heidän nimensä vielä ennättänyt haihtua Skytha-nimen kaltaiseen epävakaisuuteen. Paitsi sitä tapausten koko historiallinen meno, Hunnien häviäminen ja Bulgarien ilmaantuminen, todistaa yltäkyllin, että molemmat ovat periänsä yhtä, ja että ne Hunnit, jotka Attilan kuoleman jälkeen ajettiin itään päin, palasivat muutetulla nimellä ja lisätyillä voimilla, kentiesi jonkun uuden heimokunnan johdon alla. Että tämä asian oikea laita oli, näemme siitäkin, kun Hunnien ja Bulgarien osakuntina mainitaan samoja nimiä. Jornandes, luetellessaan Itä-Euroopan kansoja 6:nnella vuosisadalla, eroittaa tosin Bulgarit ja Hunnit, mutta mainitsee jälkimäisten seassa Kutziagirit, Savirit ja Hunugurit. Viime-mainituista hän lisäilee, että he ensin olivat asuneet Maiotin tykönä, sitten Moesiassa, ja Dakiassa, ja vihdoin taas Skythiaan palanneet.[397] Selvästi siis ilmoitetaan, että nämä ovat Attilan Hunneja. Samoja nimiä sittemmin tavataan Bulgarien ja Avarienkin seassa: Kutrigurit, Kotzagerit, ovat nähtävästi Jornandeen Kutziagirit; ja Utigurit, Onogurit, Unnugurit, ovat Jornandeen Hunugurit.[398] Näissä, samatekkuin nimissä Saragurit, Urogit, Ugurit[399] on silmin-nähtävästi yhteisenä vartalona sana Ugur, se sama sana, josta nimitykset: Ungrit (Ούγγροι, Unkarilaiset) ja Wogulit, ovat syntyneet. Sen nimen (Ογώρ) kantoi myöskin se kansakunta, josta Avarit lähtivät.[400] Että nämä kaikki kansat olivat juurtansa Suomen- ja ei Turkin-sukuisia, on varsin todennäköistä; sillä vielä 10:nnellä vuosisadalla ovat Patsinakit ainoa mahtavampi Turkkilais-kansa, mikä on tunkeunut Wolgan yli Eurooppaan, ja niiden tulo tapahtui vasta lopulla 9:tta vuosisataa. Mutta erittäin käypi todistaa, että Bulgarit ovat Suomen-sukua, ja todella emme ensi tarkoitukseen muuta tarvitsekkaan.

Eräs Byzantiolainen kirjaniekka 9:nneltä vuosisadalta, Theofanes, antaa meille lavean-moisen selityksen niiden Bulgarien syntyperästä, jotka jo monta vuosisataa olivat olleet Roman vallan kiusana Tonavan tykönä. "Maiotin ja Kufis-virran (Kubanin) välillä", hän sanoo "on entinen Iso Bulgaria sekä Kotragit (Kutrigurit), heidän heimolaisensa".[401] Tämän maan hallitsija Krobat oli muka jättänyt viisi poikaa, jotka pian lähtivät erilleen, hajoittaen sillä tavoin koko kansan; yksi meni Tanain yli, kolme muuta Tonavan rannoille tai vielä edemmäksi, ainoastaan vähin osa Bulgarien kansaa vanhimman veljeksen, Batbaian'in, alla pysyi entisessä maassa. Silloin tapahtui, että Khazarien suuri kansa tuli Berziliasta, voitti nämä jälillä jääneet Bulgarit ja teki heidät veronalaisiksi. "Tämän veron", sanoo Theofanes, "kantavat heiltä vielä nytkin." — Mainitnt tapaukset kuuluvat 7:nnen vuosisadan keskupaikoille.

Myöhemmät tiedot asettaa Ison Bulgarian pohjoisemmaksi, keskisen Wolgan varsille, eikä epäilemistä ole, että juuri siellä Bulgarien alku-poräinen pesä-paikka oli. Siinä heidät mainitsee Arapialaiset lO:nnellä vuosisadalla, ja munkki Rubruk, joka v. 1253 kävi Ranskan lähettiläänä Tatarien isolle Khanille, sanoo suorasti: "Tulimme Etil'ille (Wolgalle); se on varsin suuri joki, ja varsin syvä, neljä kertaa leveämpi kuin Seine. Se tulee Isosta Bulgariasta, joka on pohjan puolella. Tästä Isosta Bulgariasta ne Bulgarit ovat lähteneet, jotka ovat Tonavan toisella puolella, Konstantinopoliin päin." [402]

Wolgan Bulgarien kielestä antavat 10:nnen vuosisadan Arapialaiset parahimman selon, ja heidän todistuksensa on sitä painavampi, koska kertojat itse olivat käyneet Wolgan seuduilla. Siihen aikaan oli alisella Wolgalla Katsarien valta, jonka pääkaupunki Itil kantoi saman nimen kuin Wolgan virtakin. Pohjempana asuivat Burtassit, joissa uudemmat tutkijat ovat tunnustelleet nykyiset Turkin-sukuiset Tshuvashit,[403] ja vielä pohjempana oli Bulgarien maa, joiden pääkaupunki Bulgar oli mainio kauppapaikka. Vastavirtaa mennessä Itilistä Bulgariin, kului kaksi kuukautta, mutta palatessa ainoastaan 20 päivää, ja maamatka vaati kuukauden.[404] Mitä nyt ensin Katsarien kansallisuuteen tulee, niin sanoo Ibn-Fozlan, joka vv. 921 ja 922 kävi näillä mailla: "Katsarien kieli eriää Turkin ja Persian kielistä, eikä ole minkään muun kansan kielellä mitään yhteistä sen kanssa. Katsarit eivät ole Turkkilaisten näköisiä; heillä on musta tukka. — — Katsaria on kahta lajia; toinen, joka kutsutaan Kara-katsarit, se on mustat Katsarit, on kelta-ihoinen, vivahtava mustaan; toinen on valkoinen ja mainio kauneudeltaan".[405] Tätä samaa kertoo Istakhri (Abu Ishak Faresi, vuodelta 951), vaikka hän muistuttaa, että kauppiaat Itilissä olivat uskonnoltaan Muhamedilaisia ja kieleltään Turkkilaisia.[406] Että Katsarit olivat, ainakin pääosaltansa, Suomen-sukuisia ja ei Turkin sukua, näkyy sekä yllä-mainitusta lauseesta että muista seikoista, joista kohta tulen puhumaan. Sana: kara musta, joka on Turkkilainen, ei todista muuta, kuin että se Turkkilaiset oli, jotka niin nimittivät läntiset naapurinsa Katsarit tai jonkun osan heistä.[407] Myöskin Katsarien käyttämät arvo-nimitykset Khakan ja Khatun (hallitsija ja hänen puolisonsa), jos kohta syntyänsä Turkkilaisia sanoja, eivät todista itse kansan Turkin-sukuisuutta; sillä Katsarit olivat nähtävästi lainanneet nämä nimet Turkkilaisilta, joiden valta joskus näkyy heidänkin yli ulottuneen.[408] Siltä aialta lienee myöskin Wolgan nimi: Itil, joka Turkiksi merkitsee jokea. Sitä vastoin Jaik on sama sana kuin joki ja siis Suomen-sukuinen. Mutta se nimi, joka selvimmästi osoittaa Katsarien Suomen-sukuista kieltä, on Sarkel, eräs linnoitus, jonka v. 835 paik. Kreikkalaiset rakenturit olivat heille rakentaneet Tanain rannalle, ja joka myöhemmin heitä suojeli Patsinakeja vastaan. Tämän nimen Σάρκελ mainitsevat Byzantiolaiset, ja kääntävät sen: άσπρον όσπίτιον ja λευκόν οίκημα, s.o. valkoinen maja eli asumus.[409] Venäjän Nestor samalla tapaa nimittää sen: Biela-wiesha.[410] Ett'ei Turkin kielistä tälle sanalle tämmöistä merkitystä saada, myöntää Zeuss, joka kuitenkin uskoo Katsarit Turkkilaisiksi.[411] Sitä vastoin käypi Suomen-sukuisista kielistä löytää vastaavat sanat. Vogulin kielessä on Sar valkoinen, Kel, Kuel asunto. Unkarin kielessä: Sarga keltainen, Hely paikka.[412]

Jos nyt tästä selvästi näkyy, että Katsarit olivat Suomen-sukua, niin voimme Arapialaisten johdolla tehdä saman päätöksen niistä Bulgareista, jotka asuivat keskisellä Wolgalla. Sekä Istakhri että Ibn-Haukal todistavat, että Bulgarien kieli oli Katsarien kielen kaltainen, ja että Burtasseilla (Turkin-sukuisilla Tshuvasheilla?) oli eri kieli.[413]

Tämä nyt oli viimeinen liittehinen todistus-johdossani. Olen koettanut todistaa, että Katsarit olivat Suomen-sukua, että Wolgan Bulgarit olivat heidän heimolaisiaan, että Tonavan Bulgarit olivat näistä kaimoistaan lähteneet, ja että Attilan Hunnit olivat periänsä yhtä kansaa kuin ne Bulgarit, jotka ilmestyvät heidän jälkeensä; — tästäpä vihdoin otan päättääkseni, että Hunnien kansa oli Suomen-sukua. Jos nyt siihen liitetään, mitä jo ennen olen Klaproth'in mukaan maininnut samassa tarkoituksessa, on asia minun ymmärtääkseni jotenkin tukevalle pohjalle asetettu.

Tosin ei ole unohtamista, että useat arvolliset tutkijat ovat tulleet toiseen päätökseen, ja heidän arvelultansa, missä muuhun perustauvat kuin paljaasen luuloon, olen koettanut edellisessä vastustella. Minusta kuitenkin näyttää, niinkuin heidän vaikuttavin syynsä olisi ollut joku juurtunut vakuutus Suomen-suvun syntyperäisestä saamattomuudesta, jonka kanssa muka Hunnien, Katsarien, Bulgarien j.m. historia ei sopisi yhteen.[414] Tämmöinen todistus-tapa, joka ei itsessään ole aivan kiitettävä, kadottaa tässä kohden kaiken voimansa, muistaessamme, että pohjoisetkin Suomalais-kansat, Karjalaiset, Wirolaiset ja Kuurilaiset, vaikka epäilemättä paljoa vähäväkisemmät kuin eteläiset heimolaisensa, kuitenkin ovat aikanansa tehneet nimensä pelätyksi, osoittaen siis sukunsa kykyä ja kuntoa sillä keinoin, kuin kansat muutamalla ikäkaudella sen tavallisesti osoittavat. Tosin on usein tavallista historiassa, että se vaikuttava voima, joka ensin herättää jonkun kansan hennot liikkeelle, tulee ulkoa päin, ja todennäköistä kyllä on, että Hunnit ja muut heidän seuraajansa olivat joskus olleet semmoisen vaikutuksen alla Turkin-suvun puolelta, vieläpä että Turkkilaisia aineita heihin oli sekaantunutkin. Mutta tämmöinen seikka ei te'e nämä kansat Turkin-sukuisiksi, enemmän kuin Rurikin perustama valta Gardariikissä jonkun vuosisadan perästä oli Skandinavilainen.

Olen jo maininnut, kuinka Kiinan lähteiden mukaan nuo Turkin-sukuiset Hiung-nu't lopulla 1:stä vuosisataa j.Kr. ajettiin länteen päin, ja kuinka he Uralin ja Irtishin välisillä metsämailla perustivat uuden vallan. Tämä seutu on, niin paljon kuin historia ja kansa-tiede tietävät, aina ollut Suomen-suvun vallassa, ja epäilemätöntä on, että Huingnu-kansa tässä tuli hallitsemaan enimmästi Suomen-sukuisia heimokuntia. Pari, kolme vuosisataa sitten kului, ja nämä heimokunnat sillä välin valmistuivat itse jotakin yrittämään maailmassa. Se on varsin todennäköistä, että lainaksi ottivat nimensä: Hunnit, entisiltä herroiltaan; semmoinen lainan-teko on historiassa niin tavallinen, ett'en tarvitse muuta esimerkkiä mainita, kuin Uar ja Khunni nimisten heimo-kuntien, jotka kaksi-sataa vuotta Hunnia myöhemmin tekivät tulonsa samaa uraa myöten, mutta ei omalla vaan vieraalla Avarien nimellä, joka silloin oli kuulusa Aasiassa.[415] Mutta jos Hunnit luultavasti olivat nimensä Turkkilaisilta ottaneet, he pian tiesivät pukea tämän vanhan nimen uudella kauhulla ja painaa sen syvälle Euroopan kansojen muistoon. Harva nimi on vähällä aikaa tehnyt niin paljon melua maailmassa, ja harva nimi on niin avaralla alalla kauemman aikaa elänyt kansojen muistossa ja tarinoissa.[416]

VII.

Katsahdus Hunnien historialliseen vaikutukseen.