EEVASTIINA. Niin, niin, kovasti meitä koetellaan. Ja kun Leena edes saisi ruumiin siunattuun maahan!
LEENA. Eihän ne ruumista saaneet ylös ja tuskin sitä koskaan nähdäänkään. Minne lie merivirta sen kuljettanut... Mitä Annikki nyt sanoo?
EEVASTIINA. Nyt on kaksi viikkoa siitä, kun vene kaatui ja Annikki ei tahdo syödä eikä juoda. Itkee vaan! Huonoksi on hänkin käynyt. Taitaa olla omantunnon vaivat. — Vieläkö ne herrat ovat täällä?
LEENA. Vielä ovat, tuolla ne pysyvät päivät pitkät kamarissa. Ei sieltä juuri sanaakaan kuulu. Maalari on kirjoittanut sedälleen, että tulisi noutamaan häntä pois. Nyt hän joka hetki odottaa laivaa tulevaksi. Kunhan se tulisikin, että pääsisin rauhaan. Mutta mitenkä se Eero oikeastaan hukkui? Olihan hän hyvä uimaan.
EEVASTIINA. Joko maalari on kertonut Leenalle, miten se tapahtui.
LEENA. Olenhan minä sitä häneltä kysynyt, mutta sanoo, ettei hän tiedä siitä mitään. Annikki ja hän olivat pitäneet veneestä kiinni, kun Eero tuli soutaen. Silloin juuri olivat Annikin voimat loppuneet ja hän oli uponnut. Kun maalari kipusi Eeron veneeseen, näki hän Annikin taas veden päällä ja veti hänet veneeseen, mutta Eeroa ei näkynyt. Sitten tulivat luotsivanhin ja luotsit paikalle, mutta Eeroa ei löytynyt naaraamallakaan. Sinne hän jäi poika parka.
(Purskahtaa itkuun.)
Eikö Annikki tiedä miten Eero hukkui?
EEVASTIINA. Hän ei kerro mitään koko tapahtumasta. Ja jos häneltä jotain kysyy, herkiää hän itkemään niin kovasti, ettei uskalla tiedustella sen enempää. Ja välistä hän on kuin mielipuoli, mutta ei sano mitään.
LEENA. Onko hän tavannut maalaria sen jälkeen?