LEMMINKÄINEN.
Miksei? Eikö kaunis?
ruma kuin Medusa itse?
Parrakas?
ANEMOTIS.
Paraiksi kaunis
itse armaaksi Apollon.
Mutta…
LEMMINKÄINEN.
Sentään parrakas, sanoinhan.
ANEMOTIS.
Häntä et ikinä voita.
LEMMINKÄINEN.
Siis on naista hän enempi?
ANEMOTIS. Ei, vaan miestä ylpeämpi. Käyneet on sadat kosijat, ruhtinaat, urohot, vallat, mahtavat, maan valiot, nuoret, rikkaat, mainehikkaat, Saaren kaunoa kosissa, — kaikki turhaan. Pyydä onnen tuoksua etelätuulen, paistetta kesäisen päivän, vangitse valokin tähden taikka lainehen lipinä — vaan Chryseistä et voita.
LEMMINKÄINEN. No, jos sit' on hän sukua, niin, kautta Kalevan, tahdon varsan villin sen kesyttää! Potkikoon hyvinkin, mulle vihdoin viimeks hän hymyypi.
ANEMOTIS. Uhmaile, hymyile itse kuinka tahdot! kuullut et sa liene laulua etelän kosijoista Saaren neien.
LEMMINKÄINEN.
Laula lintuni korea!
Ehkä taivun taiastasi.
ANEMOTIS (laulaa).
Ballaadi.