AINIKKI (lohdutellen Chryseiille). Kaikki paljonkin paranee, kun ohi on synkkä talvi, kevät keikkuen tulevi.
(Etempää kaikuu Afroditen juhlakööri:
"Me juoksemme juhloa".)
CHRYSEIS (antaen värttinänsä vaipua).
Kaikki julkiset jumalat!
Mitä tää on?
AINIKKI. Maasi miehet! Medonin toverit, talven tanssijat kylässä tuolla, taas pitävät tanhujansa. Siell' olet sinäkin käynyt. Kyllikki, — jätä ne käynnit! Veljeni vihan sa tiedät, sukkamielen Medonille.
(Musiikki lakkaa.)
CHRYSEIS. Se minua suututtavi. Muistolleko mustasukka? Päivänä moniahana minut vangiks vaatinee hän taakse telkien, ovien, että itse irrallansa sais kyllin sotia käydä; sitä hän aattelee alati.
LEMMINKÄINEN (joka on kuullut viime sanat). Mitä huolit sa minusta, missä istun, missä astun, suutunko vai suutelenko, kun sinä kyliä käydä vain saat salassa multa?
(Ainikki hiipii pois Helkaa kutsumaan.)
Kolmas kohtaus.
LEMMINKÄINEN. CHRYSEIS. Sitten HELKA.