CHRYSEIS. Kovin oletkin kohtelias! Päivät kaiket kaarillasi, miekoillas minua kiusot, illanpa ihanan tullen kun huvia hiukan etsin, heti murtelet haventa sekä muutut muodoltasi kuin Herakles kaattuansa Erymanton villikarjan. En iloitse asehistasi.
LEMMINKÄINEN.
Siksi kai unohtanetkin
niin usein minun torani.
Medon kiittänee sinua.
CHRYSEIS (itkien).
Ja sinä enemmän lemmit
Pohjan villiä petoja
kuin poloista vaimoasi…
HELKA (tulee ikäänkuin sattumalta liinanippu kädessään ja sanoo seuraavan taustassa, kuin itsekseen). Koska räiskyy korpikuusi, koivu kuorensa varokoon!
CHRYSEIS.
Emo, ei minulla syytä.
LEMMINKÄINEN.
Eikä mulla. Etkö kuule?
Kylli mielivi kylihin.
CHRYSEIS. Lemminkäinen mua toruvi pienestä ilon pidosta, itselläänkin on ikävä, käy käristen päivät pitkät muistellen Lapin petoja.
HELKA (kuten edellä). Tuli suihki orhin tiestä kivikkoisella polulla, lehtomaalla leppeällä jäi kipunat kirpomasta.
LEMMINKÄINEN. Minä, miehistä vakaisin, levollisin, lempeinkin! Minkä voin ma Kyllikille, joka mun sankariks sanovi.
CHRYSEIS.
Sankari olekin! Taista!
Lähde! Vaaroihin vaella!
Toki toivon, ettet tahdo
olla sankar' sukkamieli.