AINIKKI. Hänen poissaollessansa, äitini, sinua hellin, hoidan myös kodin ja konnun, — muuta en onnea halaja. Tänne jään ijäksi, tahdon nähdä kuuran kimmellystä, kuulla kuuttaren helyä talvi-öiden tanterilla.
TIERA (itsekseen). Kun tulemme takaisin joskus, tuon minä omaksi ostan tuhannella turkiksella.
LEMMINKÄINEN. Nyt olet, maailma, omani! Tämän kalpani kärellä kaikki riemut leimuavat, kulta, kauneus elämän, maine, mahti, — kaikki mulle satavat kuin kukkaissade! kun tämän kalpani kohoitan, läikkyvi itä ja länsi, kuninkaat kumartelevat, vallat vaiti maata myöten. Loitolle kuin merten laine kautta maailman samoan, maat voitan, kukistan kansat, nostan Suomen kunniahan, jotta kuulee kaukopolvet sylistä satojen vuotten Lemminkäisen leikinlyönnin laulun maassa mahtavassa.
(Syöksee pois. Esirippu lankee.)
NELJÄS NÄYTÖS.
Meren ranta Pohjan pimeillä perillä. Taustassa meri. Molemmin puolin korkeat jäävuoret ja oikealla katsojasta kallion kieleke. Aurinko kimaltelee tunturien huipulla.
Ensimmäinen kohtaus.
AALLOTTARET. Vellamon vetiset neidot sukeltavat esiin laineista.
Aallotarten laulu.
Näin ikinuorina, riemurinnoin,
me merta soudamme sorjin innoin,
me käymme tänne ja käymme sinne
ja kuka tietävi milloin minne.
Kuin helmivyö,
kuin tähtihuiske,
kuin illan kuiske
ja kutsu yön,
me soutelemme, me joutelemme
ja ihmislapsille laulelemme
me meren ihmeitä iloksemme.
Pois vienot vierimme jällehen
me lakkalaineilla loistaen.