Mutta ne, jotka silloin elävät, saavat nähdä mullistuksen, josta meillä tuskin voi olla käsitystäkään. Ensimmäinen ylösnousemus kutsuu Jumalan uskollisimmat uuteen kirkastettuun elämään maailmassa. Elävät tapaavat jo kauvan sitte kuolleita, kaikki maallinen hallitus lakkaa, kaikki maalliset asiat henkevöityvät ja luonnonelämän ja henkielämän väliset aidat katoovat. Meillä ei ole mitään kokemusta semmoisesta, mutta me voimme käsittää, että se uusi ihminen, joka silloin asuu maailmassa ja on saavuttanut historian lopputarkoituksen, on kohotessaan myöskin nostava alemman ja alimman luomakunnan lankeemuksen kirouksesta ja aineen orjuudesta vapauteen ja uuteen ja korkeampaan olemukseen. Mitä toiveita! Mikä unelma! sanovat toiset. Olkoon vaan unelma, niinkuin tämä elämä on unelma, josta me heräämme iankaikkisuuteen: Onnelliset ne, jotka hiljaisuudessa odottavat! Herra kysyy: "Kun Ihmisen Poika tulee, onko hän vielä löytävä uskoa maailmassa?" Oi, tule, Herra Jeesus, ja kohtaa meitä uskossamme!
12.2.1895.
TUOMIO JA MAAILMAN LOPPU
Buddhaopin sielujen vaellus, jonka mukaan on olemassa yhä jatkuva sarja maallisia, aineeseen kytketyitä olemusmuotoja, on loppumatonta kidutusta Kristuksen oppiin verraten, että me kerran kuolemme ja sitten tulemme tuomiolle. Buddhan oppi särkee hengen yhteyden tuhansiin toisistaan tietämättömiin pirstaleihin. Meistä näyttää siltä kuin sielujen vaellus paljastaisi perittyjen taipumusten ja ennen aikojaan keskeytyneiden olemusmuotojen selittämättömät arvoitukset. Mutta se olento, joka kerran oli kivi, kerran heinänkorsi, kerran sammakko, kerran krokodiili tai ihminen, oli jokaisessa näissä olemuksensa muodoissa eri olento. Se koettelemus, jota tällä tarkoitetaan, ei ole enää itsetietoinen oman itsensä koettelemus, vaan kokonaan riippuvainen olemisehdoistaan ja ulkonaisesta ympäristöstään. Buddhan opilta puuttuu kristinopin kaksi ruhtinaallista aateluskirjaa: jumalankuva ja ihmishengen vapaa itsensä määrääminen.
Ei mikään ole elämässä niin varmaa, ei mikään yön ja päivän tavoin seuraa toistaan niin täsmälleen kuin tuomio seuraa rikosta. Tuomio seuraa ihmiskuntaa, tuomio kansoja, tuomio joka ihmistä hänen itsensä tähden, tuomio ajatuksia, sanoja ja tekoja, tuomio kaikkea elämää, joka vapaan tahtonsa avulla voi valita hyvän ja pahan. Ne, jotka kevytmielisesti ajattelevat Jumalan kaikkea anteeksi antavaksi Jumalaksi, joka peittää kaikki sokealla rakkaudellaan, eivät ole lukeneet maailman historiaa eivätkä tarkastaneet elämää ympärillään eivätkä omia kokemuksiaan. Tuomion täytyy seurata joka rikosta, muuten ei olisi mitään pyhää ja vanhurskasta Jumalaa, ainoastaan tuomio vanhurskaudessa ja tuomio armossa. Nykyisyys todistaa siitä joka hetki; mutta jos me etsimme todistusta menneisyydestä, tapaamme me sen kansan, joka muodostaa maailman historian keskustan, Juudaan kansan, ja joka vielä tänäkin päivänä todistaa tuomion vanhurskautta ja yhtä varmasti on kerran todistava lupauksen armosta.
Noiden tuhannen vuoden jälkeen, jotka Kristuksen valtakunta on oleva olemassa maan päällä, katoavat kaikki ajan määräykset hämärään kaukaisuuteen. Onko tuomiota ja maailman loppua odotettava heti tämän tuhatvuotisen valtakunnan loputtua tai onko niiden välillä vielä oleva aika, joka on täynnä taisteluja ja mullistuksia, siitä väitelkööt eri raamatun selitykset. Yksi asia on vaan varma, se, että kaikki yritykset selittää ennustuksia jo osaksi maailman historiassa toteutuneiksi, ovat turhia vääristyksiä. Nimittäkää jo päättyneitä aikakausia tulevain tapahtumain kuvastuksiksi tai kutsukaa niitä maailmanhistorian logiikaksi, sen me kyllä ymmärrämme, mutta elkää juljetko kieltää ilmoitetun sanan todistusta aikain päättymisestä!
Se on Anti-Kristus, synnin ihminen, joka viimeisinä aikoina on nouseva kaikkea vastaan, jota vielä pidetään pyhänä maailmassa, ja jonka jo Johannes oli tuntevinaan, se on hän, joka on johtanut raamatun tulkitsijat harhaan, Hänellä on voinut olla edeltäjiä; Muhamettia, Paavia, Napoleon I:stä (Apollyon) on pidetty Anti-Kristuksena, — tai olkoon hän personoitu synti, Jumalan pilkka, aikain epäusko, mutta hänet kuvataan kuitenkin siksi varmasti persoonallisena, että hänen täytyy olla joku vielä tuntematon henkilö. Godet sanoo nerokkaasti: Anti-Kristuksen täytyy olla juutalaisen. Tuo valittu kansa, joka ristiinnaulitsi Kristuksen, on ainoa, joka voi synnyttää hänen täydellisen vastakohtansa.
Raamattu käyttää voimakkaita sanoja niistä tapahtumista, jotka käyvät edellä ja valmistavat maailman loppua. Taivaan voimat vapisevat, tähdet putoavat, vuodet pakenevat, maa kääritään kokoon kuin vaate, kansat kuihtuvat, kuolleet nousevat ylös. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä ja odottamatta tulen kautta eikä, niinkuin nyt kuullaan kamariviisaiden ennustavan, siten että vedet kuivuvat ja auringon valo vähenee, kunnes kaikki elämä jäätyy niinkuin kuussa. Lähempänä raamattua on yhteentörmäyksen mahdollisuus maan ja jonkun pyrstötähden kanssa, jota mahdollisuutta tähtitiede ja fysiikka eivät uskalla kieltää. Onhan maailman avaruus täynnä kosmillista tomua, murskautuneiden maalimain pirstaleita, jotka kerran ovat olleet, mitä meidän maamme nyt on, ja ennustavat sen kohtaloa.
Tavallisesti käsitetään maan loppu maailman kaikkeuden loppuna. Mutta raamatun käsitys käy selville sen ennustuksesta, että nykyistä maata seuraa uusi taivas ja uusi maa, "joissa vanhurskaus asuu". Kirkastettu ihmishenki muuttuu uuteen ja korkeampaan olemukseen jollekin taivaankannen loistavista auringoista, joissa kaikki on valoa Jumalan kirkkauden loisteessa. Vaan eivät nämäkään auringot ole ikuisia, niillä on aikansa ja ne katoovat väistyäkseen vielä täydellisempien luotujen tieltä, ja niin voimme me ajatella uuden siirtymisen maailmasta maailmaan, kirkkaudesta kirkkauteen. Mutta ei mikään ajallinen ja aineellinen asia sovellu täysin ikuisuuden aatteeseen. Ja niin pysähdytään lopulta siihen tuntemattomaan, näkymättömään, aineettomaan keskustaan, jota kaikki kappaleet kiertävät ja joka ei voi olla mikään muu kuin kaiken luomakunnan alkulähde, ikuinen henki, Herra Jumala.
Mikä syvyys maailman tuomiossa, jommoisena Kristus esittää sen Math. 24 luvussa! Ei mitään varsinaista rikosta panna kadotettujen syyksi, ainoastaan laiminlyöminen; ei mitään varsinaista hyvettä lueta autuaitten ansioksi, ainoastaan rakkauden käskyjen täyttämys. Sisäiseen ytimeensä keskitettyinä todistavat nämä tuomiot vaan itsekkäästä epäuskosta tai uhrautuvasta uskosta. Sielun taipumus Jumalaan tai hänestä pois jää ratkaisevaksi. Ja toinen kuolema, täydellinen tyhjyys on toivottomain armo. Siis kuitenkin armo viimeiseen saakka. Mitä muuta voidaan vaatia rakkauden Jumalalta? Armoa elämässä, armoa kuolemassa ja armoa tuomiolla, kaikki, kaikki, vaan vanhurskautta ja armoa!