USKONI
Usko on ihmishengen pohja. Henki ilman uskoa on vaan pohjaton meri. Sentähden alkaa jokainen elämänkäsitys uskolla.
Uskoni on yksityisasia Jumalan ja minun välillä ja liikuttaa muita ainoastaan siinä määrin, mikä vaikutus sillä voi olla. Tunnustan tämän uskoni milloin tahansa ja missä tahansa minun tulee siitä todistaa, mutta minusta on tarpeetonta näytellä sitä pääsylippuna taivaaseen. Tässä on minun nyt vaan esittäminen elämäni perustus.
Olen onnellinen siitä, että olen kasvanut lutherilaisen kirkon uskossa, jota rakastan ja kunnioitan, en sen vuoksi, että pidän tätä kirkkoa erehtymättömänä ja ainoana autuaaksi tekevänä, vaan siksi, että se rehellisesti etsii totuutta Jumalan ilmoitetusta sanasta. Uskon kansakoululapsen tavoin Lutheruksen pieneen katkesmukseen, siis kolmiyhteiseen Herraan Jumalaan, hänen lakiinsa ja evankeliumiinsa. Ja sen minä uskon sielustani ja sydämmestäni, en omasta voimastani, en järkeni ja oppini avulla, vaan Jumalan armosta, joka Kristuksen kautta on kutsunut minut ihmeelliseen valoonsa.
Yhtä en tahdo salata, nimittäin että katson kristinuskon sisimmässä luonteessaan olevan elämää eikä uskoa. Kirkkojen opinkappaleet ovat syntyneet uskon sisällön selittämiseksi ja rajoittamiseksi, mutta ovat ainoastaan puutteellisia inhimillisiä kokeita sovittaa sanoiksi sitä, jota voidaan elää ainoastaan hengessä. Mitä rikkoutumisia, mitä kiusallisen katkeria riitoja kristittyjen kesken onkaan tämä sanoiksi sovittaminen synnyttänyt! Olen sitä mieltä, että kristinuskon koko varsinainen sisältö voidaan lausua muutamin yksinkertaisin sanoin: Uskon Jumalaan Kaikkivaltiaaseen, Isääni, taivaan ja maan luojaan. Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, Ihmisen Poikaan, minun ja maailman Vapahtajaan. Uskon Jumalan Pyhään Henkeen ja iankaikkiseen elämään.
Ei sanaakaan enemmän, mutta ei myöskään pilkkuakaan vähemmän. Yhdistä kaikki särkyneet kirkot, lahkot ja mielipiteet tähän tunnustukseen, joka sisältyy pääajatuksena kaikkien kristittyjen uskossa; pidä kiinni tästä yhdyssiteestä, älä pane arvoa sen rinnalla oleviin sivuasioihin, ja kaikki tulevat yhtymään Kristuksen ristin ympärillä, samalla kun paljon rauhattomuutta ja paljon pahennusta on katoava maailmasta.
En ymmärrä sitä suvaitsevaisuutta, joka katsoo kaiken uskon yhtä hyväksi, kunhan se vaan on vilpitön. On oleva raja totuuden ja erehdyksen välillä. En tunnusta mitään kristinoppia ilman raamatun Kristusta. Minä tuomitsen erehdyksen, en sitä, joka erehtyy. En voi nähdä kanssaihmiseni sisimpään. En tunne niitä teitä, joita myöten Jumalan Henki voi johdattaa meitä kaikkia pimeyden kautta valoon; tiedän vaan, että niitä on paljon. Miksi olisi minun tieni ainoa oikea, ainoa mahdollinen?
Kristinusko on salaisuus, jonka perille voidaan tulla ainoastaan sisällisen kokemuksen tietä. Sitä puuttuen päättelemme niinkuin sokea väreistä, sen omistaen täytyy meidän taipua niinkuin lapset Jumalan ja raamatun auktoriteetin eteen. Mutta se ei estä meitä ajattelemasta, tutkimasta ja kysymästä, aina kuitenkin nöyrinä pysyen. Raamattu itse on vastaava kysymyksiin, ei niin, että me poimimme siitä ne paikat, jotka tukevat meidän ennakkomielipiteitämme ja jätämme huomaamatta tai kiellämme ne, jotka ovat niiden kanssa ristiriidassa, vaan niin, että heitämme omamme hetkeksi syrjään ja vertailemme näennäisesti ristiriitaisia niinkuin opetuslapset, jotka rehellisesti etsivät totuutta.
Olen oppimaton raamattua tulkitsemaan enkä vaadi mielipiteelleni mitään arvoa. Mutta minä kysyn, niinkuin monet muutkin kysyvät, ja tahdon nyt tehdä pari kysymystä, joihin luulen löytäneeni vastauksen.
Olen esim. löytänyt erehdyttävän käännösvirheen Lutheruksen pienessä katkesmuksessa, toisessa uskonkappaleessa. Lutherus tapasi kreikkalaisessa alkutekstissä sanan hades, kuoleman valtakunta, johon sanaan katolilaiset perustavat oppinsa kiirastulesta. Tätä oppia välttääkseen käänsi Lutherus sanan hades sanalla helvetti, "alas astui helvettiin". Mutta Math. 25: 41:n mukaan on helvetti ennen tuomiota valmistettu ainoastaan perkeleille, ja olisi Kristus siis astunut heidän luokseen. Luen siis sen kaiken toisessa uskonkappaleessa näin: "astui alas kuoleman valtakuntaan".