18.4.1895.
KANSA JA ISÄNMAA
Se elämä, joka virtailee ulos kodista ja koulusta, jakaantuu kahteen jokihaaraan, realiseen eli käytännölliseen ja ihanteelliseen. Valinta riippuu milloin taipumuksista, milloin pakosta, milloin ympäristöstä. Käytännön mies toimittaa enemmän yksityiskohdissa, ihanteiden mies enemmän laajuudessa. Käytännön miehen tehtävä on hetken, ihanteitten miehen tehtävä tulevaisuuden; edellisen ahdas, mutta varma, jälkimäisen rajoittamaton, mutta epävarma.
Kansa ja isänmaa ovat käsitteitä, jotka jakavat ihmiskunnan parsiin. Ne ovat olleet olemassa niin kauvan kun historia muistaa, ja ne tulevat olemaan niin kauvan kun eri maat tarjoavat eri elinehtoja. Muukalainen oli aina raakalainen, helleeni ja juutalainen olivat aina valituita. Kansat ovat yksilöiden hyvien ja huonojen ominaisuuksien, mutta etupäässä heidän itsekkäisyytensä kollektiivisia inkarnatsiooneja. Se itsekkäisyys, jota yksilö koettaa voittaa toisten vuoksi, pääsee valloilleen kansoissa, ilmaantuu heissä säälimättömämmin ja väistyy ainoastaan väkivallan tieltä. Väkivallan, viekkauden ja kaikellaisen vääryyden harjoittamista kansansa ja isänmaansa hyväksi kutsutaan isänmaan rakkaudeksi; maansa vihollisten hävittäminen, ryöstäminen, tappaminen ja tuhoaminen on kunniakasta ja urhokasta. Oman kansan ja oman maan ylistäminen ja muiden halventaminen on kansallista itsetuntoa. Onnellisia ne kansat, joita luonto ja asema pakottaa pysymään nöyrinä; he voivat vielä toivoa itselleen tulevaisuutta.
Se oli ainoastaan Kristuksen suuri sydän, joka voi sulkea koko ihmiskunnan samaan veljen syliin ja julistaa oppia rakkaudesta kaikkia kohtaan. Hänen sanansa kulkevat kaikkea yhdistäen, kaikkea sovittaen maailman yli ja loiskivat kuin kevätsade jäävuoria vastaan. Kaikkialla kohtaa niitä vastarinta. Kansat tarttuvat aseihin toisiaan vastaan, viekastavat ja pettävät toisiaan. Yksilöt joutuvat käsikähmään, jopa itse uskonnotkin sotivat. On käytännöllisiä kansoja, niinkuin englantilaiset, ja ihanteellisia, niinkuin ranskalaiset ja saksalaiset. Mutta ovatko he silti vähemmin itsekkäitä? Englantilaiset kulettavat samassa laivassa raamatuita, epäjumalankuvia ja opiumia. Saksalaiset tahtovat omikseen anastaa jokaisen suuren aatteen ja persoonallisuuden. Eroavaisuus näkyy siinä, miten nämä kansat sivistävät vieraita valloitettuja kansoja. Englantilainen järjestää, käyttää kaikki hyväkseen, hallitsee niin kauvan kun voi, mutta jättää, sittenkun on pakotettuna luopumaan saaliistaan, vapauteen kasvatetun kansan. Saksalainen alistaa kaikki kauppaetujensa alle, saksalaistuttaa, sivistää, polkee ja jättää poistuessaan köyhän kansan, joka on kadottanut uskon omaan itseensä. Ranskalainen tuhlaa verensä kunnian vuoksi, sivistää vallan vuoksi, ei halveksi voittoa, mutta uskottelee itselleen, kun on pakotettu jättämään valloituksensa, että hän on sivistyttänyt raakalaisia.
Niin ihmeellinen on maailman hallituksen mekaniikka, että tämä kaikkien itsekkäisyys toisia kohtaan on aina vaikuttava liikevoima, joka vie kansoja, yksilöitä ja ihmiskuntaa eteenpäin. Mitä olisi tämä suuri ihmissuku, koottuna yhteen ainoaan suureen laumaan ilman eroittavia rajoja ja kansallisuuksia? Mitä olisi tämä suku ilman tarpeita, ilman kilpailua, ilman harrastuksia, vaatimuksia ja vastakohtia, niin, mitä olisi se ilman himoja, kateutta ja halua johonkin kaivattuun ja toivottuun? Ei voi ajatella sellaista viatonta, mutta samalla myöskin tahdotonta ihmiskuntaa muullaisena kuin Itämaiden muinaisten, suunnattoman suurien valtakuntain kaltaisena, joissa hirmuvaltias hallitsi orjia. Minkä kautta on Eurooppa, maan osista pienin eikä suinkaan rikkain, vähitellen kohonnut kaikkia muita mahtavammaksi? Sen kautta, että sopivasti sijotetut meret, maat ja vuoret ovat muodostaneet rajoja ja synnyttäneet toisistaan erotettuja kansoja. Näiden kansain yhteys ja kilpailu ovat synnyttäneet Euroopan sivistyksen, jota vastoin Aasian arot ja Afrikan erämaat ovat milloin yhdistäneet kansoja suuriksi laumoiksi, milloin eroittaneet heidät toisistaan. Euroopassa on Venäjä samoista syistä jäänyt takapajulle, mutta leviää kevättulvan voimalla itäänpäin.
Luulisi, että maanpallon 1,500 miljoonaa asukasta, jotka jokainen ovat itsekkäitä yksilöitä ja joista ei kukaan ole täysin toisensa kaltainen ruumiin ja sielun puolesta, tarjoisivat tarpeeksi vaihtelua, mutta yksilön kokonaisuus ei riitä, edistys vaatii sen lisäksi vielä moninaisia kansoja. Ei mikään ole hullumpaa kuin katoolisen kirkon vaatimus puustavin yhtäläisyydestä samassa uskossa. Sitä ei Kristus ole koskaan tarkoittanut puhuessaan "yhdestä lammashuoneesta ja yhdestä paimenesta"; hän on lisännyt, että "Jumala tahtoo palveltaa hengessä ja totuudessa", puustavista riippumatta, mutta hengessä. Ei mikään ole valtiollisesti lyhytnäköisempää kuin panslavisuuden ja pangermanisuuden yritykset sulattaa eri kansoja pakottamalla heitä oppimaan häiritseväin kieltä ja käsitystä isänmaasta siten vahvistaakseen valtion yhteyttä. Oletetaan, että n.k. suuret kansat kerran tulevat nielemään pienet kansat paljoutensa vetovoiman avulla. Aineen painolakeja ei kuitenkaan voida sovittaa vapaaseen ihmishenkeen. Pakko mikä hyvänsä synnyttää vastustusta eikä edistä yhteyttä, mutta hajoittaa sitä. Poista pakko ja pane sijaan vapaus, silloin on olettaminen oikea, vaikka onkin epätietoista, onko siitä kehitykselle hyötyä. Historia todistaa, että kehitystä ja edistystä autetaan parhaiten siten, että eri katsantokannat saavat murtua toisiaan vastaan ja sen kautta kilpailla keskenään.
Ovatko siis kansa ja isänmaa itsekkäisyytensä vuoksi esteenä ihmisten sovulle ja onnelle? Eivät. Esiintyen itsekkäisinä ulospäin valmistavat he keskuudessaan vaikutusalaa rakkaudelle ja tarkoitusperää kieltäymykselle. Kansa ja isänmaa ovat välttämättömiä renkaita kehityksen ketjussa, ja on niiden tarkoitus ketjun maallisessa päässä sulautua ihmiskuntaan. Kristuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa ei ole enää oleva kansoja eikä vieraita, ainoastaan omaisia, uskotuita ystäviä saman isän helmassa.
Maantiede ja tilastotiede ovat yksimieliset siitä, että jokainen maa asemansa, ilmastonsa ja hedelmällisyytensä kautta kasvattaa sen kansan, joka siinä asuu, ja päinvastoin, että jokainen kansa sivistyksensä voiman kautta luopi uudestaan sen maan, jossa se asuu. Sovita tähän tosiasiaan maailman hallitus ja me ymmärrämme, että Jumala on antanut jokaiselle maalle ennen määrätyn kansan ja jokaiselle kansalle ennen määrätyn maan, jossa se voi toteuttaa samaten ennen määrättyä tehtävätään. Tarkasta vaan tuota pientä, ahdasrajaista Palestiinaa! Eikö tämän kolmen maanosan ja kahden valtameren, itä- ja länsimaiden välillä oleva pieni maa, johon sisältyy kaikki luonnon ja historian vastakohdat, ole edeltäpäin määrätty suorittamaan tehtävää maailmassa? Ja eikö meille kaikki sano, että ennustukset siellä tulevat toteutumaan ja että Jerusalem aikain täyttyessä on määrätty maailman pääkaupungiksi?
Sosialistit sanovat olevansa kosmopoliitteja. Mitä on kosmopoliitti? Maailmanmatti ilman maata ja kansaa, "ein hiesiger", joka luulee olevansa kotonaan kaikkialla, mutta ei ole kotonaan missään. Onko hän kristitty? Rakastaako hän ihmisiä? Ei, hän rakastaa vaan itseään, ei välitä kenestäkään muusta. Hävitköön maailma, kunhan hän vaan löytää laudanpalasen sen päällä pelastuakseen.