Opettajan asema kouluun ja luokkaan synnyttää vaatimuksia erehtymättömyydestä, jota eivät kaikki opettajat voi täyttää. Lapsilla ja nuorilla on tarkka silmä huomaamaan heikkouksia, vikoja, omituisuuksia puheessa, tavoissa, puvuissa ja arvostelevat he säälittä tuota muka erehtymätöntä. Paraskin ja rakastetuinkin opettaja ei pienimmänkään erehdyksen sattuessa pääse tämän ampiaisparven käsistä ja saapi alistua kärsimään sen salaista pilkkaa. Jos hän kiivastuu, pahentaa hän vaan asiansa; jos hänestä tulee koulun narri, on hän hukassa. Paras keino noita ampiaisia vastaan on kylmäverisyys; mutta jos hän sen lisäksi on tunnettu oikeamielisyydestään, joka enemmän kuin mikään muu vaikuttaa nuorisoon, voi se samalla rakastaa häntä ja nauraa hänelle. Kuria, joka niin usein koettelee opettajan kärsivällisyyttä, ylläpidetään parhaiten siten, että sattuvia hairahduksia käsitellään ankaralla oikeudella ja samalla kertaa lempeydellä. Liiallinen ankaruus nostaa kapinaan, velttous synnyttää vallattomuutta. Paitse valhetta ja petosta ovat lasten rikokset usein ainoastaan elämän ilon hillittömiä hairahduksia. Opettaja, joka osaa samalla kertaa herättää kunnioitusta ja luottamusta, pysyy kauvimmin oppilaittensa suosiossa.

Minun kouluaikanani hallitsi vitsa koulussa, ja minä olen yhäkin sitä mieltä, että kohtuullinen ja oikea ruumiillinen kuritus neljäätoista vuotta nuoremmille ei haittaa oppilasta eikä opettajaa. Nykyaika on kasvattanut usein liiallista itsetuntoa. Yksilö astuu usein liiaksi edelle yleisen järjestyksen. Laki, että ruumiillinen kuritus on poistettu, mutta että se, joka on ansainnut kurituksen, on asetettu ulkopuolelle lakia, tuottaa häpeää. On myönnettävä, että opettajan asema nyt on parempi kuin patukan aikana. Epävarmaa on, onko hän tullut oppilasta lähemmä, mutta hillittömän kiivastumisen vaara on nyt pienempi ja hän on oppinut pitämään parempaa vaaria itsestään; oppilas vuorostaan kasvattaa häntä. Vaikka hän yhäkin saa olla säästäväinen, ei hän enää, käytyään kelpaamattomaksi sekä koululle että kirkolle, näe nälkää odottaessaan kirkkoherran paikkaa.

3.9.1895.

PAINETUN SANAN EDESVASTAUS

Ajatus istui ääneti yksinäisessä luostarikammiossaan, kyllästyi hautomaan omaa itseään, lähti maailmalle ja löysi sanoja. Sana tuli ajatuksen ruumiiksi, muuttui toiminnaksi ja loi maailman.

Sana oli katoava ääni, etsi jalansijaa ja löysi kirjoituksen. Kirjoitus säilytti sanan, mutta oli kytketty lehteensä, haki siipiä ja löysi painokoneen. Tiedonannon kannalta katsoen on sana ajatuksen toukka, kirjoitus sen kotelo, painokone sen täysivalmis perhonen. Nämä kolme kehitysmuotoa jakavat maailman historian itsensä mukaan.

Jokaisessa näistä muodoista kasvaa ajatuksen voiman kanssa myöskin sen vastuunalaisuus. Jumala yksin tuomitsee sanattoman ajatuksen. Puhuttu sana tuomitaan todistajain sanan mukaan, kirjoitettu todistaa itse itsestään, painettu sana seisoo kaikkien tuomioistuimen edessä. Sillä puhuttu tai kirjoitettu sana on keskustelua muutamain harvain kanssa, painettu on keskustelua koko maailman kanssa.

Painettua sanaa ei voi mikään rajoittaa ajan ja paikan rajain sisällä. Se syntyy tänään ja elää vuosisatoja. Se osaa kaikkialle, tulvailee läpi kaikkien porttien ja rakojen. Päästyään kerran liikkeelle, ei se ole minkään ihmisvoiman kiinni saatavissa. Lyö kuoliaaksi se kurikalla: lyöt ilmaan! Polta se: polta ajatus! Sensuuri on hullutusta; ei ole mitään muuta sulkua painetulle sanalle kuin kaiken lukutaidon hävittäminen. Mutta sekin sulku murtuu, sillä jos joku kansa saataisiinkin palautetuksi raakalaisen tietämättömyyden kannalle, olisi aina joku tietäjä, joka osaisi merkkejä selittää.

Mutta nyt ei kirjoitettu sana, joka lyö maahan ja nostaa maasta, kuolettaa ja antaa elämää, ole ainoastaan toimintaa, mutta tuhatkertaista toimintaa, joka lähtee tuhansin jaloin ja tuhansin käsin aikaansaamaan pahaa tai hyvää. Kuinka on tämä toiminta todistettava ja tuomittava? Vapaa yhteiskunta voi yhtä vähän tulla toimeen ilman painolakia kuin kivihuoneista rakennettu kaupunki voi tulla toimeen ilman paloruiskua. Kuinka vangita sana, joka on joustava kuin ilma? Valaoikeuksienko avulla? Sitä on koetettu: keino on välistä parempi, välistä huonompi kuin ei mikään keino.

Kysymys on pulmallinen. Vapaa, lain kautta järjestetty sananvapaus on yhteiskunnan elinilma. Ei ole mitään muuta kestävää muuria sanan väärinkäytöstä vastaan kuin yleisen mielipiteen paino, joka rajottaa sen käyttämisen. Paino painoa vastaan.