Seuraavana sunnuntaina esiintyy vaalisaarnaaja, hänkin vanhempi pappismies, joka on kokenut ammatissaan ja harjaantunut voittamaan ääniä papinvaaleissa. Hän on perinpohjin valmistautunut sulattamaan kovimpiakin sydämmiä, joskaan ei vaalimiesten, niin ainakin heidän vaimojensa. Hän alkaa heti tuolla laulavalla äänellä, jota moni pitää jumalisuuden oikeana leimana. Tämän itkevän esityksen kanssa on sopusoinnussa selonteko kaikesta siitä liikuttavasta, jonka siihen tottunut ja taitava saarnamies voipi puristaa jokaisesta saarnatekstistä. Ei kestä kauvan, ennenkun eukkojen kokoon käärityt nenäliinat etsivät juoksevia kyynelvirtoja. Lopulta kuuluvat tukahdetut nyyhkytykset, jotka ovat jokaisen saarnamiehen oikea ylpeys, vastaavan hänen omaan itkuiseen ääneensä. Tämä pappi on välttämättä valittava. Semmoinen jumalinen mies! Ja kuinka hän saarnaa! Hän voisi kiviä liikuttaa…

Jos näihin kolmeen lisätään neljäs, joka kuivasti kuin sanakirja ja kylmästi kuin talvinen uusikuu esittää katkismuksen pääkappaleet uuvuttavalla yksitoikkoisuudella, tai viides, joka päin vastoin kuin hänen kolmas virkaveljensä julistaa puustavin tuomiota kaikkien eri tavalla ajattelevien yli, — niin missä on pappi? Missä on rakkauden evankeliumi, joka on eroittamattomasti yhdistetty vanhurskaan Herran Jumalan pyhyyden vaatimukseen? Missä on lohduttaja kaikissa suruissa, auttaja kaikissa vaikeuksissa, Kristuksen seuraaja kaikille niille, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut? Sanoja, sanoja, sanoja! Missä on hän, joka sanoi: ne sanat, joita puhun teille, ovat henkeä ja elämää?

Tiedätkö sinä, saarnamies, joka seisot siinä yläpuolella seurakuntalaisiasi heidän luottamuksensa kutsumana ja kutsumana Mestarisi olemaan hänen kylvömiehenään tuolla suurella, hedelmällisellä vaimolla, tiedätkö sinä, kenelle sinä puhut? Ymmärrätkö sinä, ett'et seiso siinä täyttämässä virkavelvollisuuttasi ja sitten hyvän omantunnon rauha rinnassasi istuaksesi odottavaan päivällispöytääsi? Oletko unhottanut puhuvasi sadoille, ja taaskin sadoille janooville sieluille, jotka tunkeilevat ympärilläsi juodaksensa sanoistasi iankaikkisen elämän virvoittavaa vettä? Tänne tullessaan ne eivät tule kouluun eivätkä kinkerille tavaillakseen opituita läksyjään ja saamaan todistusta kristinopin taidostaan. Tänne tulevat he vapaasti ja ilman pakkoa Kristuksen seurakunnan jäseninä, monet ehkä tottumuksesta ja tavasta, mutta monet myöskin sielun sisimmästä tarpeesta kuullakseen Jumalan äänen puhuvan sinun huuliltasi. Mitä annat sinä heille? Mikä tuomio odottaa sinua, jos sinä annat heille kiviä leivän asemasta, sanoja hengen asemasta? Paljon syvemmälle täytyy sinun nöyrtyä kuin nöyrryt tuossa painaessasi alas pääsi ja ajattelemattomasti ladellaksesi Isämeitääsi; — nöyrry, tomu, iankaikkisen hengen eteen, jonka edustaja olet! Kuule hänen ääntänsä, joka sanoo sinulle: Samuel! Ja vastaa niinkuin Samuel: Herra, sinun palvelijasi kuulee! Katso, hän käy maailman läpi meidän aikanamme ja kaikkina aikoina niinkuin meren aalto ja pyörremyrsky, mutta sinä matelet maassa ulkoa opittuine sunnuntailäksyinesi! Mene, seuraa häntä, puhu, mutta elä puhu omia sanojasi, voimaton, vaan puhu hänen sanojaan, jos tahdot, että sielut sinua kuulevat ja huomaavat siitä muun hedelmän kypsyvän kuin henkisen unen tai muun palkan koituvan kuin palkkapaimenen palkan: nuo määrätyt tynnörisi jyviä vuodessa!

Niin, minä tiedän, että Jumalan henki puhuu kuuluvasti meidänkin aikanamme, puhuu heikoin tomusta tehdyin kielin, mutta kuitenkin kielin, joissa Mestarin voima puhuu. Näiden rasitetuilla olkapäillä lepää vielä muodoissaan puutteellinen kirkko Kristuksen sanan kalliolla. Tule sinäkin yhdeksi heistä!

1.11.1890. 2.9.1895.

OPETTAJA

Kirkon ja papin, kansan ensimmäisen opettajan, jälkeen tulee monihaarainen sarja muita opettajavoimia, joiden tehtävänä uudemmassa yhteiskunnassa on valaista jokaista majaa maassa ja jokaista älyn aluetta. Tässä on ensin huomautettava, että tieto ei vielä muodosta luonnetta, elämän pohjaa, vaikka se sisältyykin siihen ja ett'ei opettajan toimi vielä ole kasvatusta, vaikka se vaikuttaakin siihen. Se suuri, keskiajasta peritty erehdys, että tieto olisi samaa kuin siveellinen jalostus, on ominainen ajan koko katsantotavalle ja heittää, samalla kun se virittää valistuksen soihdun, eksyttävän häikäisevän valon suuriin aukkoihin ihmisen kasvatuksesta.

Opettajan tulee vaikuttaa oppilaaseen yhtä paljon oman esimerkkinsä kuin antamainsa tietojen kautta. Vaikkakin tämä myönnetään, heikontaa hänen kasvatustaan usein tuo erehdys, että tieto riittää kaikkeen. Opettajan tulee herättää yhtä paljon kuin opettaa; tuleehan koko hänen tehtävänsä olla älyn herättämistä. Opettajan tulee ohjata taipumuksia oikealle uralle, ei kohdella niitä kuin kuollutta ainetta, ei kohdella puuttuvia taipumuksia samalla tavalla kuin eteviä. Koulun suurimpia vikoja on aina se, että annetaan samat läksyt ja asetetaan samat vaatimukset sekä hyvä- että huonolahjaisille oppilaille. Ainoastaan tylsämielinen on vailla mitään taipumuksia. Olemassa olevan taipumuksen keksiminen ja ohjaaminen vaatii samaa suurta taitoa, jota valtiomies tarvitsee valitessaan kykeneviä apumiehiä ja sotapäällikkö valitessaan oikeaa miestä oikealle paikalle. Kuinka monet taipumukset menevätkään hukkaan, kun niitä pakotetaan muille aloille kuin mitkä luonto on niille osoittanut, ja kuinka moni elämän onni murtuukaan herätessään liika myöhään tietoisuuteen oikeasta tarkoituksestaan!

Opettajan työ on usein raskasta, mutta hänen edesvastuunsa musertaisi hänet, jos hän voisi arvata kaikki opetustapansa seuraukset siinä elämässä, jota hän valmistaa. Jos hän tekee parhaan kykynsä mukaan velvollisuutensa, täytyy hänen samoinkuin lääkärinkin lohduttaa itseään sillä, että on onnistunut jonkun kerran, vaikkakin olisi paljoa useammin ollut onnistumatta. Se, että osa edesvastauksesta kohtaa kotia ja elämän vaikutuksia, voi jossain määrin lohduttaa hänen omaatuntoaan, mutta ei voi kuitenkaan vapauttaa häntä osallisuudesta ihmisen hunningolle joutumiseen.

Useimmat nuoret opettajat astuvat toimeensa luottaen kokoamaansa tietovarastoon ja luulevat vaan tarvitsevansa avata ilmareiän antaakseen oppinsa tulvailla oppilaihinsa. Kuinka pian tulevatkaan he huomaamaan, että kaiken kylvön menestys on siinä maassa, johon siemen lankee! Onneksi on lapsuuden ja nuoruuden kylvövainio herkkä kasvamaan. Opettajan innostus tarttuu; jos hänen esityksensä on elävää, herättää se elämää, jos se on kylmää ja kuivaa, haukottelee nuoriso. Elköön hän luulko, että oppiaine elähyttää; se voi enemmän tai vähemmän kiihoittaa huomiota, mutta värityksensä ja eloisuutensa saa se vasta hänen esityksestään. Hän puhuu sille ikäluokalle, jolloin mielikuvitus on vireimmillään ja värittää kaikkea. Olen nähnyt opettajia, joiden on onnistunut innostuttaa oppilaitaan niin kuivaan aineeseen kuin kielioppiin, samalla kun toiset ovat torkkuneet kuunnellessaan niin elähyttävää ainetta kuin on historia.