6.11.1890. 27.9.1895.
RAHA
Raha, sinä niin monien epäjumala, niin monien epätoivo, niin monien toivo ja pettymys! Rakastanko sinua? En. Vihaanko ja pelkäänkö sinua? En. Halveksinko sinua? En. Olet minulle samantekevä tullessasi, tarpeenkin hetkenä tullessasi, ja yhtä vähän välitän sinusta mennessäsikin samaa tietä, jota tulit. Ainoastaan silloin, kun sinun avullasi voin auttaa tarvitsevia, olet minulle arvokas, onneakin arvokkaampi.
Sanotaan, että olet onnen antaja. "Es ist jedes Menschen Pflicht dem Glücke die Hand darzubieten" [Jokaisen ihmisen velvollisuus on tarjota onnelle kätensä], sanovat saksalaiset raha-arpajaispaperin tyrkyttäjät. Onni ja raha ovat heille ja monelle muulle sama asia. Tämä on yksi kaikkein kimmeltävimpiä valheita, joita ajan ilmassa välkkyy. Onni ja raha ovat toisiinsa verrattavat ainoastaan kestämättömyyteensä nähden, toinen päämaalina, toinen keinona, hurmaavana päämaalina, kehnona keinona! Olen tuntenut kunnioitettavia, rehellisiä miehiä, jotka odottamattoman perinnön tai arpajaisvoiton kautta ovat menettäneet ruumiinsa ja sielunsa. Olen tuntenut niitä, jotka ovat rikastuneet ahkeruutensa ja säästäväisyytensä kautta ja jotka ovat sanoneet itselleen: "sielu, sinä olet koonnut paljon hyvää moneksi vuodeksi; syö, juo, vietä hyviä päiviä!" Ja noita hyviä päiviä viettäessään ovat he kuulleet äänen sielunsa salaisesta syvyydestä sanovan: "sinä hullu, tänä yönä otetaan sinulta sielusi pois!"
Nopea rikastuminen synnyttää ylpeyttä, hidas itseluottamusta, köyhyys kateutta ja epätoivoa. Elämän viisaus on rukouksessa: "köyhyyttä ja rikkautta elä minulle anna, Herra; anna minulle ansaitsemani osa!"
Ja jos minä olisin yksi Ameriikan miljoonamiehistä, mistä saisin minä ostaa omantunnon rauhan, rakkauden iloissa ja suruissa, toivon iankaikkisesta elämästä ja mistä terveyden, jota ilman kaikki maalliset tavarat ovat minulle arvottomat? Voin herkutella kaikissa nautinnoissa, voin ajaa takaa kaikkia hetken huveja täyttääkseni tyhjyyttä sielussani ja karkoittaakseni ikävyyttä, joka seuraa minua minne mennenkin ja kuitenkin riippuu kyllästys elämään kuin lyijypaino nautinnon liiallisuudessa. Laahustan sieluani perässäni, ja tämä sielu on nyt niin luotu, ett'ei se löydä lepoa eikä rauhaa missään muualla kuin Jumalassa.
Se etu on rikkailla, että he voivat lieventää toisten puutetta, tukea nuorison horjuvia askeleita, lohduttaa monta murheellista, rohkaista epätoivoisia ja hyväätekevissä laitoksissa jättää jälkeensä siunatun muiston. Usein olen ollut kiusauksessa sen vuoksi toivomaan itselleni rikkauksia. Mutta sitten ovat nämäkin tarkoitukset tuntuneet minusta kovin katoavaisilta ja kovin rajoitetuilta. Aika on hävittävä tekoni ja muistoni. Niiden tarpeiden rinnalla, joita minun on onnistunut poistaa, on ilmaantuva uusia ja aina uusia ja lopulta tulevat kaikki miljoonat katoamaan kuin pisarat mereen. Silloin ovat ne siemenet pysyvämmät, joita köyhä saarnamies tai opettaja kylvää ihmissieluihin; mutta näitä siemeniä ei ole rahassa. Kuka voi tyydyttää janoovia ihmissieluja kullalla?
Kaikki, paitse saituri aarteensa ääressä, ovat yksimieliset siitä, että raha ei ole mitään itsessään, vaan ainoastaan välineenä jonkun muun saavuttamiseen, että se on vaihtotavaraa niinkuin kaikki muukin. Rahapulat syntyvät, niinkuin markkinapulat, kun tavaran tarjonta ja kysyntä joutuvat pois tasapainostaan. Mutta niin kauvan kun luonnontuotteet välittivät vaihtoa, rasittivat sitä, samoinkuin spartalaisten rautarahain käyttämistä, kuletukset ja välimatkat. Silloin otti saatana palasen helvetin hehkua ja heitti sen kultakimpaleena ihmisten keskeen. Ja kun kultakin huomattiin liika raskaaksi voidakseen valua kädestä käteen, otti hän palasen paperia, merkitsi siihen kullan arvon ja pani sen kiertämään setelinä tai vekselinä. Nyt oli kaikki keveätä kuin lentävä paperilappu, nyt kiersivät miljoonat helpommin kuin ennen pikkurahat, nyt oli kultakuva saanut siivet ja nyt tuli siitä joukkojen epäjumala. Yöt päivät suitsuttavat he kiitosuhrejaan tälle paperileijalle; kullankaivaja rientää muuttamaan aarteensa vekseliksi ja kulta kimmeltää nyt vaan raskaana arvoaineena rahapajain valinkauhoissa, kultaa kirkkojen ristejä ja vahvistaa tulevaisuuden lupaukset morsiamen sormessa. Saatana on saavuttanut tarkoituksensa, hänen tulensa hehku lentää jokaisen tuulenpuuskan mukana ympäri maailman, "und es ist jedes Menschen Pflicht dem Glücke seine Hand darzubieten".
Sinä pieni 5 markan seteli, tai sinä suuri 500:n seteli, eli sinä miljoonain kreditiivi, sinä et paina edes niin paljon kuin kurja kupariraha ja pieninkin tuulenpuuskahdus puhaltaa sinut pois helpommin kuin sen; sinut hävittää kipinä, joka ei taida mitään kuparille. Sinun merkityksesi on niissä numeroissa ja sanoissa, jotka ihmiskäsi on piirtänyt hienolle lehdellesi, ja ilman niitä et olisi arvokkaampi kuin mikä hylkypaperi tahansa. Väärentäjä voi jäljentää sinut nykyaikaisilla keinoillaan, lapsi voi repiä sinut, mustetahra voi pilata sinut, ja kuitenkin on sinussa ihmisten onni, tuhannet sinua halajavat, sinä olet työmiehen palkka, tutkijan keksinnön tarkoitus, saarnamiehen leipä, vaihtajan tai keinottelijan toivo tai epätoivo. Mene tiehesi, sinä et ansaitse et rakkautta, et ylenkatsetta, sinä olet kultaa tänään ja tuhkaa huomenna! Täytä hetkellinen tehtäväsi ja katoa jäljettömiin!
Muutamat luulevat, että maan sisusta on suurimmaksi osaksi kultaa, joka painonsa vuoksi on uponnut syvimmälle ja että se määrää taivaankappaleen pyörinnän akselinsa ympäri. Se on vertauskuvallista, ehk'ei olekaan muuta. Mutta jos onnistuisimme saamaan käsiimme tuon loistavan sisustan, jos löytäisimme vuoria puhtaasta kullasta tai hopeasta, tokkohan raha silti katoaisi? Ei, keksittäisiin uusi vaihdon välittäjä, platina tai joku muu aine, joka olisi yhtä harvinaista kuin kulta ja siis yhtä kallisarvoista. Raha, sen himo, epäjumala olisi jälellä yhtä itsevaltiaana. Raha on kuolematon, niinkuin ihmisen onnen etsintä, nautinto, valta. Helvetin hehku on kärventänyt meihin liika syvän palohaavan voidakseen enää parantua umpeen.