PUOLUEET
Puolueet ovat vapauden ja hirmuvaltiuden äpärälapsia. Heidän äitinsä on äänestysuurna, joka kaikkine puutteineen kuitenkin tahtoo esiintyä yksilöllisenä vapautena, joka on kutsuttu aseihin puolustamaan yleistä vapautta. Mutta puolue ei tyydy tähän. Se muodostuu ja järjestyy voittaakseen vallan omalle käsitykselleen, joka puolueelle merkitsee valtaa vallan vuoksi. Valta on siis puolueen oikea isä ja synnyttäjä, tuo valta, joka ollen itsessään epävapaa, koska se kieltää muiden vapauden, on yleisen vapauden verivihollinen. Vallan asettaminen päämääräksi on, huolimatta kaikista puheista, kaikista hyvän asian harrastuksista ja kaikesta uskosta omanvoiton pyytämättömyyteen, todellisuudessa vaan oman vapauteni ja kaikkien vapauden toisiinsa sekoittamista, samalla kun se alentaa äänestysuurnan itsekästen pyyteiden nuotan peräksi.
Jos väitetäänkin, että valta vapaassa maassa on kansantahdon ilmaus ja että se siis vaan on vapautta, niin ei silti voida väittää, että puolueen tahto olisi kansan tahto. Puolueen sisimpänä tarkoituksena on päin vastoin kaikkien muiden tahdon syrjäyttäminen valmistaakseen tilaa vaan muutamain harvain tahdolle. Tälläkin tiellä päätyy puolue lopulta epävapauden auttamattomaan umpikujaan.
Jos taas väitetään, että puolue tahtoo koota kansantahdon, keskustella siitä ja sitä selvittää, niin on sen katsantokanta jo alusta alkaen kierossa, koska kaikkea katsotaan vaan yhdeltä puolen. Ja jos tahdotaan puolustaa puolueen olemassa olon oikeutta sillä, että vastapuolueen katsantokanta on yhtä yksipuolinen ja että oikeuden tulee syntyä juuri näiden kahden vastakohdan taistelusta, niin olisi tämä oikein, jos ainoastaan mielipiteet murtuisivat toisiansa vastaan, mutta sen voivat ne tehdä ilman puoluetta. Kun kaksi puoluetta taistelee keskenään, on mielipide sivuasia ja valta pääasia.
Epävapaus on niin syvästi juurtunut koko puoluejärjestykseen, että puolue on pakotettu tappamaan kaiken yksilöllisen vapauden omassakin piirissään. Ei mikään itsevaltius ole ankarampi kuin puoluekurin. Ainoastaan ehdoton alistuminen tuottaa voiton. Johtajat tekevät vaalilistan. Mutta, — väittää joku kapinoitsija vaalikarjassa, jota ajetaan kuin lammaslaumaa uurnalle — tämä nimi vaalilistallamme on kelvoton, sen omistaja on taitamaton, epäluotettava, huonomaineinen! — Vaiti! — Tämä toimenpide on mahdoton, epäkäytännöllinen, väärä! — Tottele! — Ja karja kulkee uurnalle vastoin vakaumustaankin saavuttaakseen edes jotakin, puolueen voiton, vallan.
Paitsi puolueen voittoa on olemassa toinenkin vaikutin, vastapuolueen tappio. Puoluejohtajat tietävät varsin hyvin, että tämä viimeinen vaikutin usein on voimakkaampi kuin edellinen ja käyttävät sitä taitavasti hyväkseen. Mielipiteiden taistelu värittää aina puoluetarkoituksia varten henkilöitä. Jonkun nimen värillä, todellisella tai luulotetulla, on tavallisesti ratkaiseva merkitys. Englannissa ja muualla esittävät ehdokkaat toki ohjelmansa ennen vaalia. Meillä äänestetään nimien mukaan, jotka valmiina syötetään valitsijoille.
Lista tehdään ja tarkastetaan ennakolta, joko puolueen toimikunnan tai muutamain luotettavain valitsijain keskuudessa. Vastapuolue harjoittaa kiihoitusta, pieninkin hajaannus voi tuottaa tappion. Pois kurittomat, se on, ne itsenäiset, jotka uskaltavat ajatella ja toimia oman vakaumuksensa mukaan! He ovat noita "villiä", jotka puolueiden väliin puristettuina harvoin saavat aikaan muuta kuin haja-ääniä. Jos ei puoluetta olisi, voisivat itsenäiset liittoutua jossain määrätyssä asiassa ja saada äänensä kuuluville. Mutta puolueelle on asia, samoinkuin isänmaakin, sivuasia ja puolueen voitto pääasia.
Epävapaus on kaiken puolue-elämän tunnusmerkki. Johtajat itsekin, jotka tanssittavat nuoralla nukkejaan, ovat vuorostaan riippuvaiset joukkojen kannatuksesta ja ovat pakoitetut tinkimään vakuutuksensa kanssa pysyäkseen johdossa. Niinkuin kaikki itsevaltiaat kuluvat he pian. On harvinaista ja vaatii yhtä harvinaisia lahjoja, että vanha johtaja niinkuin Gladstone on voinut pitää puolueen ohjia kädessään melkein ikänsä loppuun saakka. Tavallisesti syntyy muutamien vuosien kuluttua nuorempi puolueryhmä, jonka ohjelma on jyrkempi ja keinot ankarammat, poistaakseen vanhat johtajat. Aika on kasvanut vanhoista vaatteistaan ja vaatii uusia miehiä uusille aatteilleen. Oikein, mutta ei sekään edusta koko totuutta! Sillä siihen tulee nuoremman sukupolven levottomuus vallan perimiseen. Aina ja aina vaan tuo valta! Missä on isänmaa?
Onhan kyllä ymmärrettävää, että yhtäläiset mielipiteet tahtovat ryhmittyä ja taistella yhdessä. Se on joukkojen painolakia ja on välttämätön menestymiselle, Ilman sitä olisi tahtojen anarkia mielipiteiden anarkiaa ja yleinen mielipide mahdoton. Mutta yleisen asian puolesta yksissä taisteleminen ei ole vielä puoluetaistelua. Mielipiteet voivat yhtyä yhdessä asiassa ja erota toisessa. Puolueen oikea tunnusmerkki on juuri erilaisten kysymysten yhdistäminen samaan sotahuutoon, vaikk'ei sillä olisikaan asian kanssa mitään tekemistä. Kaikki sanovat olevansa samaa mieltä itse asiasta, mutta kun ratkaisun hetki tulee, vaatii puolue taas osansa, ja kykenevin edustaja saa väistyä kenen keikarin tieltä tahansa, joka vaan tunnustaa oikeata väriä.
Onko tällainen puoluekarja kelvollinen äänestämään maansa onnesta tai onnettomuudesta?