5. Muutamat harvat elinvoimaiset yksilöt valitaan ja kasvatetaan kansan tietoisuuteen, johon sisältyy mahdollisuus kaikenpuoliseen kehitykseen. Kansa on kollektiivinen yksilö, jonka luonteenpiirteet esiintyvät kansassa kootun voiman teroittamina ja keskinäisen vastapainon sitomina. Yksilön itsekkäisyys esiintyy kansassa häikäilemättömänä patriotismin nimellä. Sota on raaka itsekäs vaisto, joka kunnialoistostaan riisuttuna paljastaa villipedon. Kansainoikeus on yritys kesyttää tiikerinpoikia, ennenkun ne ovat kasvaneet suuriksi. "Ikuinen rauha" on kaikkien tunnustama solidaarisuus.
6. Fyysillisesti ja henkisesti ovat kansat elimistöjä, jotka ovat itämisen, kukoistamisen ja kuihtumisen lain alaisia, mutta joilla on järjellisten olentojen itsemääräämiskyky, siis vastuunalaisuus hyvästä ja pahasta.
7. Jokainen vastuunalaisuus jaetaan mitan mukaan, jokainen syyllisyys rangaistaan. Yksi kansa lähetetään toimeenpanemaan tuomiota toisen yli. Jokainen aikakausi tuomitsee edeltäjänsä ja saa tuomionsa jälkeentuleviltaan. Historia on tuomio eri asteissa ja vetoo jälkimaailmaan. Korkein tuomioistuin on aikain takana.
8. Nykyisyydellä on aina juurensa edellisessä ja kukkansa tulevassa. Kaikki nopeasti kukoistava kuihtuu pian. Kaikki pysyväisesti suuri alkaa pienestä, palvelee nöyryydessä, kehittyy koettelemuksissa. Kukoistukseen ja lankeemukseen voivat ulkonaiset syyt vaikuttaa, mutta ulospäin suunnattu voima riippuu kansantietoisuuden ja sisäänpäin suunnattu voima riippuu jumalantietoisuuden intensiteetistä.
9. Kansantietoisuus (kansallisuus) syntyy kolmesta yhdyssiteestä: a) kansantieteellisestä: syntyperästä ja kielestä; b) maantieteellisestä: maasta ja luonnonsuhteista; c) traditsionellisestä: uskonnosta, oikeustajunnasta, kulttuurista, yhteiskunnasta, poliittisista kohtaloista, onnettomuuden ja onnen yhteydestä, ystävyydestä ja vihollisuudesta. Ei mikään näistä kolmesta siteestä yksin aiheuta kansallisuutta, mutta historiallinen traditsiooni valtaa edeltäjänsä ja on kansojen kehto.
10. Kulttuuri (sivilisatsioni) on kansan kukka ja siementyminen. Sen laadusta ja sisällyksestä riippuu, lisääkö vai tyhjentääkö sivilisatsioni kansan elinvoimaa. Kun korkein sivilisatsioni tulee sen jälkeen kuin kansa on saavuttanut korkeimman tietoisuuden itsestään ja korkeimman tietoisuuden jumalasta, seuraa mädäntyminen. Kansa voi elostella pitkät vuosisadat, niinkuin madon syömä puu elää kaarnan mehuista. Sen kaatuminen riippuu tuulenpuuskasta.
11. Kullakin kansalla on tehtävänsä maailman suunnitelmassa ja sisältyy se siihen omituisuudellaan. Pienet kansat valitaan kernaammin välikappaleiksi määräperäisten tarkoitusten toteuttamiseksi kuin suuret ja mahtavat. Miksi? Siksi, että valta ylpistyttää, ja heikkous kasvattaa. Inhimilliset käsitykset suuruudesta ja pienuudesta eivät sisälly maailman suunnitelmaan. Ne esiintyvät siinä usein päinvastoin. Mitta on toinen. Kvantitatiivinen väistyy kvalitatiivisen tieltä.
12. Ihmiselämä liikkuu taivaankappalten ja aurinkokuntain kanssa kierteisesti eteenpäin. Sen päämaali on vapautus kasvatuksen kautta totuudessa ja rakkaudessa esikuvan kaltaisuuteen (kohta 1). Kaikki muut päämaalit — ulkonainen vapaus ja onni, tieto, ihmisyys — haihtuvat itsekkäisiin unelmiin. Jos tämä maallinen elämä olisi kaikki, kieltäisi kuolema maailmanjärjestyksen. Jos siveellinen maailmanjärjestys seisoisi yhdessä kohden, jos uskonnot olisivat vaan tuloksia kansain kulttuurin määrästä, ja intelligenssin edistysaskeleet ainoat todelliset [Buckle, Englands Civilisation, sivut 100, 151 ja 102], niin liikkuisi yksi kehä ihmisiä eteenpäin, kun muut seisoisivat paikallaan, joka on järjetöntä. Ihmisyys ilman jumaluutta päättyy eläimellisyyteen. Ainoa järjellinen lopputarkoitus, minkä historia tuntee, on se vapautus, joka yhtyy uskon ihmiselämälle asettamaan päämäärään: " uuteen ihmiseen ".
* * * * *
Kenties kysyy joku, jonain kireänä hetkenä, kuinka nämä peruspiirteet ovat sovitettavat suomenkansan historiaan.