Mariatta neito nuori
Meni piennä paimenehen,
Sukat säärissä punaiset,
Kultanauhat kulmillansa.
Metsä synkkä!
Älä tule!
Mariatta, siellä sulle
Lemmot nauravat lehossa.
Mariatta pieni piika
Näki marjasen mäellä;
Marjanen mäellä huusi,
Puola karjui kankahalla.
Metsän marja!
Sulje huulet!
Mariatta, siellä sulle
Lemmot nauravat lehossa.
"Tule, neito, noppimahan,
Punaposki poimimahan,
Ennen kuin etana syöpi,
Mato maahan kaateleepi."
Metsän ääni!
Älä kuule!
Mariatta, siellä sulle
Lemmot nauravat lehossa.
Mariatta tuhma tyttö
Luuli puolan poimivansa;
Tuo oli Tapion helmi,
Mielikin hely hopea.
Metsän lahja!
Älä luule!
Mariatta, siellä sulle
Lemmot nauravat lehossa.
Mariatta, Mariatta!
Minne karjasi kadotit?
Lehmät on tarhassa Tapion,
Mielikin lukon takana.
Metsän orja
Itse ole!
Mariatta, siellä sulle
Lemmot nauravat lehossa.
Hyvää tarkoittaen lauleli vanha kalastaja lauluansa kaiusta huolimatta, joka kaikilta suunnilta kajahteli sekä kallioista että puista, ja ikäänkuin vastaili hänelle moninkertaisin sanoin ja sävelin. Mutta Birgeriä ei hänen laulunsa rohkaissut, päinvastoin rupesi häntä yhä enemmän kammottamaan. Hän oli nyt aivan selvästi näkevinään saman valkopukuisen tytön punaisissa sukissa ja hopeanauha hiuksissa juoksevan heidän rinnallaan metsässä ja kumartuvan poimimaan marjoja mättäiltä. Mutta hän häpesi enää ilmoittamasta pelkoansa. Kenties ne olivatkin vain koivujen valkoiset rungot, joita tuuli taivutteli synkkien kuusten takana.
Silloin pysähtyi Taavi ja nosti Beatan alas hevosen selästä, sillä loppumatka oli kuljettava vuoren ylitse ja rämeikön poikki, missä ei voinut ratsastaa. Hevoset sidottiin kiinni puihin, pantiin paikka merkille ja jatkettiin jalkaisin matkaa kovin kolkon seudun läpi. Taavi ja Jaakko saivat nyt usein käsivarsillaan kantaa noita ylhäisiä lapsia rotkojen ja liejujen yli. Tämä oli heille jotain aivan uutta, sillä heillä ei ollut käsitystäkään ollut semmoisesta kulusta. Yksin Birgerkin olisi ollut kovasti huvitettu matkasta, jos hän olisi voinut olla katselematta ympärilleen ja näkemättä milloin mitäkin, mikä näytti hiipivän heidän rinnallaan tai edellään kivien ja puitten takana.
Vihdoinkin he tulivat kauniille aukealle paikalle, jossa oli tasainen ruohokenttä vuoren juurella. He olivat nyt päässeet matkansa perille.
7. Junkkarin lähteestä, ja kuinka Beata oli nippasilla valkoisen tytön kanssa.
Ennenkuin sisämaan vedet Kokemäenjokea myöten ehtivät mereen, täytyy niiden katkaista Kyrönselkä, joka muodostaa niiden luonnollisen rajavallin lännen puolella, ja ne etsivät sen vuoksi syvimmän laaksouoman tämän selän ja kaakosta tulevan Salpausselän välillä, joka on vedenjakajana etelässä. Tähän ihanaan, vuoriseen, mutta silloin vielä hyvin autioon seutuun Taavi vei pienen seuransa. Hänellä oli syynsä miksi hän valitsi lyhimmän ja vaivalloisimman tien, vaikka oli tarjona toinen, jonkun verran pidempi, mutta samalla mukavampi, jota tavallisesti ne harvat metsästäjät kulkivat, jotka toisinaan kävivät tässä metsänriistasta rikkaassa vuoriseudussa. Taavi oli nimittäin huomannut, ettei pääse yhtä nopeasti kulkemaan, kun on nuori neiti hoidettavana, kuin yksinänsä kuljeksiessa ketterillä pojanjaloilla. Aurinko rupesi jo kallistumaan lännen puoleen, ja kostea viileys, joka kukkastuoksun kanssa huokui vuorenrinnettä ylöspäin, ilmaisi selvästi, että iltasumut jo nousivat alhaalta laaksoista.