— Päästäkää ukko sisään, minä vastaan hänestä, — käski tallimestari.
Nostosilta laskettiin alas ja Ljungarsin entinen linnanvouti ja uskottu palvelia Goliat pääsi Kuusiston linnaan.
— Katsele minua nyt tarkemmin, kunnon ystäväni, ja muisteleppa mielessäsi nälkävankeuttasi Ljungarsin linnan kellariholveissa, — sanoi hirvennahkakölterinen nuorukainen, ystävällisesti johdatettuaan vanhuksen pimeästä porttiholvista linnanpihalle.
— No, kiitos pyhimysten, onpa se Myllyrannan Taavetti! — huudahti Goliat. — Vanha muistini alkaa pettää minua. Miten ihmeessä olet sinä tänne joutunut?
— Hevosen selässä, ukko, ymmärtääkseni. Etkö sinä enää muista, että minä kahdeksan vuotta sitten tulin korkea-arvoisan piispa-isän palvelukseen ja sain valita sileäksi ajetun kalotin ja tiviin rautakypärän välillä. Ja koska minulle aina on kannusten kilinä ollut mieleisempää kuin tillitellä messuja munkkien kanssa, niin minä valitsin kypärän. Ja koska piispa, jota Jumala siunatkoon, oli niin ymmärtäväinen, ettei hän sentähden minusta vähemmän pitänyt, niin olen puhdistanut myllyntomun itsestäni ja palvellut häntä hevosenselässä paremmin kuin mitä kuorissa olisin voinut häntä palvella. Kaksi vuotta sitten minä tulin hänen armonsa tallimestariksi ja kukapa tietää, Goliat, jos yhä edelleenkin yhtä reippaasti täällä meillä otellaan, niin… Mutta sama se. Äiti on nyt Kuusistossa; Myllyrannassa hänellä oli niin pahoja unia aina siitä saakka kuin Ursula rouva sai komentovallan Ljungarsin linnassa, ja meidän aikanamme on parempi nukkua kivimuurin kuin puuseinän takana. Seuraa nyt minua; ehkäpä tapaat täällä useampiakin tuttuja kuin mitä luuletkaan. Pyhän Priitan luitten nimessä, Goliat, sinä et ole lihonnut Flemingin ruuassa; näytätpä melkein yhtä surkealta kuin ollessasi Ljungarsin rottien seurassa.
Tämän keskustelun kestäessä Taavi vei vieraansa pieneen huoneesensa linnan torniin, ja Goliat huomasi että tuo entinen hurja ja rohkeamielinen myllärinpoika oli näinä kahdeksana vuonna piispan palveluksessa varttunut reippaaksi nuoreksi soturiksi. Se seikka, että Taavi joka päivä oli ollut tilaisuudessa näkemään mitä Suomessa siihen aikaan oli korkeasyntyisintä ja sivistyneintä, ei ollut tietenkään ollut vaikuttamatta Taavin avonaiseen mieleen ja hän oli, esiintymättä millään tavoin turhilla vaatimuksilla, jotka eivät sopineet luostarin yksinkertaisen vouraajan pojalle, itsetiedottomasti omistanut sen kohteliaan käytöstavan ja ritarillisen ryhdin, joka oli häntä paljoa ylempien yhteiskuntaluokkien tunnusmerkkinä. Goliat ymmärsi sangen hyvin Taavin hienotunteisuuden, kun tämä ei tahtonut viedä häntä uteliaan linnanväen katseltavaksi siinä surkeassa tilassa, johon raihnainen vanhus pitkän jalkamatkan ja epäedullisen vuodenajan vaikutuksesta oli joutunut, vaan ensiksi hankki hänelle kuivia vaatteita, leimuavan takkavalkean ja haarikan lämmitettyä, ja inkiväärillä maustettua olutta, jota useasti käytettiin tämmöisissä tapauksissa elinvoimien virkistykseksi.
Kun sitten vanha linnanvouti tunsi mieluisan lämmöntunteen vähitellen pehmittävän hänen jäseniänsä, päätti hän varovaisesti tiedustella jotain, joka näytti olevan hänen sydämellään ja joka luultavasti oli hänen vaivalloiset matkansa tarkoituksena.
— Sinun on täällä hyvä olla, poikani, — sanoi hän. — Piispa ei olekkaan milloinkaan ollut mikään saivarennylkiä, ja minä olen kuullut että hän on ollut aivan isän sijaisena minun rakkaan herra vainajani lapsille. Sanoppas, junkkeri Birger on kai tätä nykyä Kuusistossa?
— On kyllä, ja samoin Beata neitikin. Hepä tulevat iloisiksi sinut nähdessänsä, Goliat.
— Ne rakkaat, siunatut lapset! Pyhä neitsyt, minä saan siis vielä kerran nähdä heitä, ennenkuin ummistan silmäni lepoon! Onko pikku Beata vielä yhtä iloinen ja vallaton kuin ennenkin? Hyppääkö hän vieläkin yhdellä ainoalla hyppäyksellä satulaan, ja juokseeko hän vieläkin yhtä uhmaavalla kasvojenilmeellä karkuun, kun Renata häntä toruu? Muistaakseni hän lähetettiin hurskaan rouvamme, Naantalin abbedissan kouluun!