— Niin kyllä, ja siellä hän oppi sekä lukemaan että kirjoittamaan, ompelemaan ja kutomaan, mutta katsoppas, huntuun he eivät saaneet häntä suostumaan, vaikka nuo hyvät sisaret eivät vaivaansa säästäneet. Ljungars on Myllyrannan lähin naapuri ja tekee alinomaa haittaa luostarin lohipadoille. Luostari ja mestari Gervasius kyllä kovin mielellänsä ottaisivat palasen rantaa myllykosken yläpuolelta. Mutta tiedä, Beata neiti on nyt kuudentoista vanha ja on jo vapautunut Renatan torumisista. Mutta kyllä hän osaa ratsastaa ja heiluttaa peistä, jos niiksi tulee, ja jousta hän käyttää niin taitavasti, että — siitä minä voin kerskailla, joka olen ollut hänen opettajansa — että, ennenkuin kotka tähyää teeren metsässä, on sen jo ennättänyt lävistää Beata neiden nuoli. Siinä syy, miksikä ei abbedissa voinut enää pitää häntä aisoissa, vaan lähetti hänet viime kesänä Arvid piispan turviin. Mitä etua siitä koitunee luostarille, sen saamme kai nähdä.
— Ljungarsin verta! Ljungarsin nuolia! — huudahti vanhus tyytyväisenä ja siveli partaansa. — Mutta sanoppa, jos Beata on oppinut sellaisia tapoja luostarissa, niin on kai junkkeri Birgeristä, joka on nimenomaan saanut harjaantua miekkaa ja peistä käyttämään tullut nopsa asepalvelia, ja hän kai on pian valmis saamaan kultaiset kannuksetkin, jos hän hiukankin tulee isäänsä, Bo herraan.
— Birger tulee äitiinsä, lempeään Cecilia rouvaan, josta äitini vielä puhuu kyynelsilmin, — vastasi Taavi vältellen.
2. Katumuksentekiä.
— Mutta se ei ole mahdollista, — jatkoi vanha linnanvouti nähtävästi
levottomana; — ei ole mahdollista, että minun herrani poika,
Ljungarsin suvun jäsen voisi aikoa jotain niin mieletöntä, kuin… —
Sana tarttui hänen kurkkuunsa.
— Kuin ruveta papiksi, sitäkö tarkoitat? — sanoi Taavi leikillisesti. — Kyllä, se on sekä mahdollista että totta, ja ennenkuin toista kertaa puhut ylenkatseella hengellisestä säädystä, niin pyydän minä sinua muistamaan, Goliat ystäväni, että olet piispan linnassa ja puhuttelet korkea-arvoisen isän uskollista palveliaa, joka voisi pitää velvollisuutenaan vaatia sinulta sellaisen häpäisevän puheen tähden ankaraa katumusharjoitusta — esimerkiksi juomaan hänen kanssaan haarikallisen pursuolutta.
— Ei, Taavi, ei, rakas poikani, se on mahdotonta, sitä ei kukaan voi saada minun päähäni, vaikka kuulinkin jo tuon paksupäisen vahdin pälpättävän jotain sentapaista. Junkkeri Birgerkö pukeutuisi kaapuun ja laulaisi messuja paljaspäisenä sen sijaan että hän eläisi ja kuolisi ritarina miekka kädessä, niinkuin hänen esi-isänsäkin? Sanoppa, onko piispa pannut poika paran pään pyörälle?
— Minä luulen, — sanoi Taavi, että piispa sangen mielellään sitoo Birgerin kirkkoon, sillä Ljungarsin suku on aina ollut riidassa hengellisten isien kanssa ja tuottanut heille enemmän haittaa kuin kymmenen muuta herrassukua yhteensä. Piispa itse on korkeata sukua ja sukulaisuussuhteissa maan etevimpien sukujen kanssa. Ehkäpä hän ajoissa tahtoo etsiä itselleen yhtä korkeasukuista seuraajaa, ja kukapa tietää, vaikka Ljungarsin Birger herrasta kerran voisi tulla yhtä hyvä Kuusiston linnanherra, kuin Arvid Kurjestakin. Mutta tällä en tahdo sanoa, että Birgeriä on tarvinnut kovin viekotella. Muistathan, kuinka hän jo poikana istui nenä tuossa koreassa kirjassa, jossa oli niin kauniita pyhimysten kuvia, eikä kyennyt edes kunnolleen hevosta hoitamaan. Olipa Beata, niin pieni kuin hän olikin, kerran vähällä ratsastaa hänet kumoon, sillä aikaa kuin hän ratsasti unessa ja tavaili ajatuksissaan mustia kirjainkoukeroitaan? Juo, Goliat, ja muista katumusharjoitustasi!
— Mutta saihan poika oppia sekä ratsastamaan että miekkailemaan, — sanoi vanhus surkealla katseella.
— No niin, juuri sen verran, ettei häntä voitu puhaltaa kumoon. Mutta viisitoistavuotiaana hän omasta pyynnöstänsä lähetettiin Rauman luostarikouluun, ja siellä on viiden vuoden kuluessa päntätty häneen litaniaa ja ajettu hänestä käsivoima ulos. Pyhä Priita tietäköön, että minä pidän junkkeri Birgeristä ja uhraisin hänen tähtensä kurjan henkeni, jos hänellä olisi siitä hyötyä, mutta ratsumieheksi ja miekkailiaksi, — ei vanha Goliat, siksi sinä et kuuna päivänä saa häntä, vaikka asettaisit hänet päälaellensa seisomaan, ja siksipä luulen, että lopulta kuitenkin on parasta niinkuin asia nyt on. Piispalla, katsos, on makeanleivän päivät, vaikka, Jumala paratkoon, hänelläkin on paljo päänvaivaa, sen minä voin todistaa, joka olen näinä aikoina nähnyt Arvid piispan riitelevän tanskalaisten kanssa.