”Tiedänpähän, se on kuu. No, mikä on se, joka lakkaamatta irvistää?”
Jäätehinen tuumasi että se täytyy olla Matti itse.
”Eipä, se on seinänrako. Mutta arvaa nyt mikä on tämä:
”Lensi lintu siivetön,
Istui puuhun jalaton,
Linnun korjas neitonen,
Jolta puuttui suukkonen;
Paistoi ilman pannutta,
Söi sen ilman suolatta?”
Jäätehisen korvat kävivät kuumiksi, aivan alkoivat sulamaan.
”Syö hänet, syö!” kuiskasi mustapeikko. Mutta jäätehinen tahtoi pysyä sanassaan ja alkoi perinpohjaisesti miettimään. ”Kuinka voi lintu olla siivetön ja neitonen suuton, se on kerrassaan käsittämätöntä.” – Kuule nyt, Matti, sanoi hän: ”kumpi meistä on tyhmempi, minä vai sinä?”
”Sitä minä en tiedä”, vastasi Matti varovasti. ”Mutta siivetön lintu on lumi ja suuton neitonen on aurinko.”
”Vai niin”, sanoi jäätehinen, ”sinä et näy olevan juuri tyhmimpiä. Mutta mitä on viisaus voiman rinnalla! Tiedätkö sinä, minua pidetään koko maailman vahvimpana miehenä!”
”Se sinun tulee myös näyttää, ennenkuin minä sitä uskon”, tuumaili Matti. ”Koetappa nyt muuttaa tämä vuori kolmen tuhannen penikulman päähän ja muuta se aamuksi jälleen takaisin samalle paikalle!”
Jäätehinen silmäili vuorta ja huomasi sen melkein liian raskaaksi. – ”Lörpötystä!” selitti hän. ”Koko maailmassa ei löydy semmoista, joka voisi tuon kivenmöhkäleen muuttaa.”