ARMELIAS ON RIKAS.

Järven rannalla on iso kylä, ja toisella puolella järveä pieni torppa. Järvi oli tätä nykyä jäässä ja lumi pyrysi valkeana pilvenä sen yli, sillä nyt oli talvi ja joulun aika.

”Vaari”, sanoi rikkaamman talon emäntä ukollensa, ”emmekö aseta muutamia lyhteitä puimatonta otraa varpusille jouluksi?”

”Ei kannata”, vastasi isäntä.

”Mutta niinhän olemme tehneet joka vuosi, ja siitä on siunausta.”

”Ei ole varaa”, ärjäsi ukko.

”Mutta tuolla torpassa näen lyhteen katolla, ja torppari kylvää peltoonsa kuusi kappaa, kun sinä kylvät kuusitoista tynnyriä.”

”Lorua!” sanoi ukko. ”Minulla on väkeä kylläksi elättää, enkä rupee heittämään Jumalan viljaa kaikenmoisten elukkojen eteen.”

”Niin on”, huokaili vaimo. ”Jumalan viljahan se on, mutta varpuset kuuluvat myöskin Jumalan luomakuntaan.”