Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä ja haittana mestarilla.
Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa; tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi, kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet? kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!” silloin lapset sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan: niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: ”sen kaltaisten on Jumalan valtakunta”, silloinkin ajattelivat he ainoastaan: niin, niin, herra Jesus!
He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset, kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan.
Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät, ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot katkismusta.
Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla: ”sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta!” – Ja niin se on. Jumalaa vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän, ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma.
Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta.
Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä, ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti. Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi, antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan, vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?
Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi. Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin.
Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä?
Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus eli ihmisten seassa.