PIKKU VERNA.

Hän oli kukka hieno
Maailman tarhassa,
Silmissä loiste vieno
Ja ruusut poskilla.
Kun keijui kukkamailla
Hän kera siskojen,
Niin siipiä vain vailla
Hän oli, pienoinen. Kuin päivän säde hellä
Käy, kukkaa suudellen,
Niin taisi myhäellä
Hän yksin, kaunoinen.
Niin rauhaa kaikkialle
Hän tullessansa toi,
Surulle haikealle
Hän lievitystä loi. Vaan nyt on Verna poissa,
Yletty taivaasen,
Siell’ Luojan kukastoissa
On lilja valkoinen.
Ei siellä myrskyt pauhaa,
Ei siellä huolta näy,
Ei siellä puutu rauhaa,
Ei silmä itkuun käy. Mutt’ taivahalla illoin
Kun loistaa tähti tuo,
Niin siskosiinsa silloin
Hän sinisilmät luo.
Nyt onni taivahainen
On hällä ihanin,
Nyt saanut on hän vainen
Jo hohtosiivetkin.


IITÄ KESÄSTÄ, JOKA EI KOSKAAN TULLUT.

Tiedättekö, pienet lapset, mikä kesä oli, joka ei koskaan tullut? Minä kerron sen teille. Se on tosi satu, eikä se ole niin pitkäkään, kyllä sen jaksaa kuulla.

Oli kerran Rafael niminen pieni poika. Hän oli terve, väkevä ja kukoistava niinkuin pienoinen pihlaja, joka kerran kasvaa suureksi ja jolla on valkoiset tuoksuvat kukat keväällä.

Mutta Jumala näki, että pieni poika suureksi tultuaan saisi osakseen suuria murheita maailmassa ja joutuisi moneen viettelykseen, jotka voisivat turmella hänen sydämmensä ja johdattaa sen syntiin ja turhuuteen. Sentähden lähetti Jumala suuren, loistavan enkelinsä Rafaelin, jonka jälkeen pieni poika oli saanut nimensä, ja sanoi hänelle: ”tuo poika minulle!”

Silloin sattui niin, että voimakas ja terve poika sairastui ja rupesi kuihtumaan; ja tämä oli talvella. Mutta hänen vanhempansa ja pienet siskonsa sanoivat: ”odota vähän, kyllä Rafael kesän tultua tulee terveeksi!”

Sitten tuli pitkä, valoisa kevät, jolloin linnut alkoivat viserrellä puissa ja pensaissa. Ja lapsilla oli hamppulintu häkissä; sen kanssa menivät he eräänä aamuna puistoon, ja laskivat sen vapauteen lentämään toisten pikku lintujen luokse. Hamppulintu lensi; se oli niin iloinen, ja lentäessään visersi se yhden ainoan sävelen, ja se sävel oli niin täynnä iloa ja kiitollisuutta, ett’eivät lapset luulleet koskaan kuulleensa sen kauniimpaa.