Vaan toiset tekivät työtä aamusta iltaan ja kehdosta hautaan saakka äitinsä kunnian ja onnen lisäämiseksi, ja muutamat ilolla panivat henkensäkin alttiiksi, pelastaakseen häntä pahatekijäin käsistä.
Hetken aikaa kuluttua äiti vielä kerran kutsui heitä kaikkia luoksensa ja sanoi heille: ”Lapseni, nyt olen nähnyt työnne. Uskollisia lapsiani tahdon rakkaudella syleillä, vaan uskottomat tahdon hyljätä. Jos kaikille anteeksi antaen mielelläni unhottaisin rikoksianne, niin se ei ole minulle sallittu, sillä vanhurskas Jumala itse on teitä tuomitseva. Ja hänen tuomionsa on oikea. Katsokaa! tuossa hänen enkelinsä jo istuu taivaallisella istuimella!”
Lapset katsahtivat kauhistuksella taivaasen, ja hyvätkin vapisivat nähdessään tuomion kirjat pilvissä avattuina ja loistavan enkelin lehtiä kääntelevän. Joka kerta, kuin enkeli lehden käänsi, valaisi kirkas leimaus taivaan kannen. Ja enkeli lausui tottelemattomille lapsille: ”äitinne murhe on teitä tuomitseva. Te, jotka olitte laiskoja, tulette köyhiksi; kevytmieliset katkerasti katukoot; ylpeät kärsikööt ylenkatsetta; kavalat ja petturit tulkoot muille ihmisille kammoksi ja inhoksi.” – Mutta hyville lapsille sanoi enkeli: ”rakkautenne palkinnoksi on teille suotu viisautta ja onnea eläissänne ja kunnioitusta kuoltuanne, sillä äitinne siunaus on hyödyttävä teitä kaikkena elinaikananne ja vielä kuolemankin jälkeen.”
Silloin kysyivät tottelemattomat lapset: ”kuka on äitimme? Emme tunne häntä.”
Enkeli vastasi: ”Isänmaanne on teidän jalo äitinne, joka teitä kasvatti, rakasti ja paraat antimensa teille lahjoitti. Hänen mieltänsä te pahoititte, mutta nämä toiset olivat hänelle iloksi. Lapset! muistakaa, että Isänmaanne on todistava toimistanne nyt ja tulevinakin aikoina!”
Tällainen se tarina oli. Mitä ajatuksia se meissä herättää? Päätämmekö olla jalon äitimme tottelemattomia lapsia ja palkita rakkauttansa kiittämättömyydellä? Vai tahdommeko olla hyviä, kuuliaisia lapsia, hänen sydämmensä riemuna ja onnensa lisääjinä?
Ei, ei, hyvä äiti, oma maamme, isäimme maa, emme milloinkaan tahdo mieltäsi pahoittaa! Tahdomme palkita hellyyttäsi, emmekä uuvu hitauden uneen, kun sanot meille: ”auttakaa minua!” Köyhyytesi tahdomme muuttaa rikkaudeksi, murheesi iloksi. Jos olet kylmä ja viluinen, niin lämmitämme sinua rakkaudellamme, ja pimeytesi tahdomme kirkkaalla valolla valaista. Sinä, äitimme, olet jalo, siis pyydämme Jumalalta jaloja ajatuksia. Sinä olet nöyrä, siis anomme Jumalalta nöyrää sydäntä. Ja kaikkivaltias Jumala on kuuleva rukouksemme ja antaa meille viisautta ja onnellisuutta rakkautemme tähden.
Ainoasti hetken me laaksoissasi työskentelemme ja kukoistamme; sitten lakastumme, kuin kukkaset kedolla. Ja toiset kulkevat jälkiämme ja tekevät työtä niinkuin mekin. Mutta sinä, jalo äitimme, elät aikakaudesta aikakauteen. Ja sinä säilytät lastesi rakkauden kalliina aarteena ja vartut Kaikkivaltiaan suojassa kunnioitetuksi ja suureksi.
Siis vartu, äitimme, vartu rakkaudessamme. Tule väkeväksi ja voimalliseksi, tule jaloksi ja sivistyneeksi, tule rikkaaksi Jumalan armosta!
Niin tulevina aikoina taidat meistäkin sanoa: ”ne olivat hyviä lapsiani, ne rakastivat isänmaatansa!”