Tikka sai lähteä mukaan ja olla avullisena langan purkamisessa. Laiva kulki länttä kohti, milloin tyynellä milloin isojen aaltojen keinuttamana ja antoi sanomalangan juosta rullilta mereen sikäli kuin matka joutui. Se ei ollut mitään helppoa työtä, siihen tarvittiin taitava räätäli. Kuin laiva kulki hiljaa eteenpäin, meni kaikki helposti, mutta välistä sattui se ottamaan parempaa vauhtia, niin että rullat höyrysivät varista ja lanka uhkasi katketa. Tikka oli väsymätön: hän piti tarkkaa huolta toisesta suuresta räätälinpistoksestaan ja se meni kuin englantilainen silmäneula sertinkivuorin läpi. Kolmantena päivänä oli lanka laskettu ja Ruotsi niin lujasti ommeltu Suomeen kiinni, että sauma vielä tänäkin päivänä pitää.
”Se oli siunattu asia, että meillä oli räätäli mukana,” sanoi laivan katteini. ”Reipas Tikka, sinä olet ansainnut palkinnon: mitä pyydät?”
”Minä pyydän,” sanoi Tikka, ”saada olla ensimmäinen, joka lähettää lennätinsanoman Uudesta-kaupungista Öregrundiin.”
”Myönnetään,” oli vastaus. ”Niin kohtuullista vaatimusta ei voi kieltää.”
Höyrylaiva palasi jälleen Uuteen-kaupunkiin ja Tikka lähetti näin kuuluvan sähkösanoman: ”Anttilan isäntä kysyy, kuinka hänen sisarensa, matami Andersson, voi Öregrundissa?”
Hetken kuluttua tuli vastaus: ”Matami Andersson kiittää ja lähettää terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja tulee lääkärin luota, mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin matamin luoksensa kahvia juomaan.”
”Antakaa minulle todistus tästä ja että minä olen ommellut sananlennättimen,” pyysi Tikka.
Todistus annettiin; Tikka lähti jälleen Kartanonkylään. Kun hän kulki Viitalan torpan ohi, seisoi Maiju puron reunalla maitoastioita pesemässä. Hän seisoi siinä niin ahkerana ja ilomielisenä, hän näytti niin somalta ja miellyttävältä halvassa puvussaan ja katsoi niin hellästi ja ystävällisesti Tikkaan, kuin tämä tomuisena ja hikisenä tuli, kulkien pitkin tietä.
”Oi, kuinka näytät väsyneeltä,” sanoi hän. ”Etkö tahdo vähän kirnumaitoa virvoitukseksi?”
Tikalla ei ollut mitään sitä vastaan sanottavaa, ja Maiju juoksi hakemaan tuopin hyvää, virvoittavaa kirnupiimää, sillä heillä oli lehmäkin torpassa. – ”Mistä tulet?” kysyi Maiju.