Tähkö. Ja ettekö näe, isä, että pojan jalat ovat mullassa puutarhan penkeistä?
(Matti ja Riikka nykivät turhaan heitä vaatteista.)
Kalle. Kukapa muu sen olisi tehnyt?
Palko. Eihän ketään muita ole käynyt puutarhassa.
Tulpaani. Niin, se on totta, se. Ja kuitenkin seisotte siinä valehtelemassa minulle vasten silmiä, te kelvottomat, petolliset kerjäläispennut! Heti matkaanne niin kauas, kuin tietä kestää. Kiittäkää onneanne, että minä en lähetä nimismiestä niskaanne. Putkaan teidät pitäisi toimittaa. Turmella tuolla tavalla minun ainoa iloni, kaunis kruunaustulpaanini! Mutta odottakaahan, jos vain uskallatte hiipiä vielä kaupunkiin, niin minä kerron kuninkaalle, mitä olette tehnyt.
Nopsajalka. Tule pois, Varma. Älä ole pahoillasi, pikku siskoseni. Me kyllä olemme köyhät, mutta me olemme kuitenkin rikkaat niin kauan, kuin meillä on äitimme perintö. (He menevät.)
Tulpaani. Minä onneton puutarhuri, minähän nyt olen ihan kuin kuorittu tulpaani! Mitähän kuningas sanoo, kun hänet kruunataan ilman kruunaustulpaania? (Menee.)
Matti. Hyvästi jääkää. Minusta ei ollenkaan tuntunut hyvälle, että valehtelimme köyhäin lasten päähän.
Riikka. Ei minustakaan. Tuntuu ihan kuin neula kaivelisi sydämmessä.
Palko. Tekikö sitte mielesi saada selkääsi nokkosilla?