Tehkäämme siihen kylvö kevätsateella,
Ja kesäheltehess' sit' aina kastelkaamme.
Oi Herra, syksyin, talvin, kaikkin' aikoina,
Sun vahvaan varjeluksees ota kotimaamme?
SATU LILLIN NENÄSTÄ.
Olipa tyttö herttainen ja hellä,
Hän monenmoista osas työskennellä:
Hän karttas, kehräs, kutoi, virkkas, neuloi,
Hän kirnus voita, leipäjauhot seuloi.
Hän astiat ja vaatteet hyvin pesi,
Hän tiesi, mistä arvosta on vesi.
Hän keitti, paistoi, kynttilät hän kasti,
Ja kaljat, olvet pani osavasti.
Hän luki, lauloi, piirusti ja soitti,
Kirjoitti, laski, tanssitaidon voitti.
Hän ulkoapäin osas katkismuksen
Ja historjan, kuin noita lorutuksen.
Hän osas olla siivo, kuuliainen
Ja nöyrä, tyyni, vähän vaativainen.
Hän Jumalaa myös joskus rukoeli.
Hän kaiken kansan suosikkina eli.
Vaan voi, mit' auttoi se nyt tyttö parkaa,
Vaikk' kehräs, kutoi palttinaa ja sarkaa,
Vaikk' keitti, paistoi, pysyi leppyisenä,
Kun hällä oli liian pieni nenä!
Niin, nenä oli hällä pienokainen.
Silmissä suihki ilo ihanainen,
Punoitti posket, heloitti myös huulet,
Mut nenä pieni. Mitäs siitä luulet!
Hän siit' ei mitään piitannutkaan ensin.
Hän niinkuin lintu hilpeänä lensi,
Hän tyttöparvess' iloisa ja virkku,
Niin vapaa, raitis kuni lehdon sirkku.
Kun noppaa nokkaa joululeikkin' oli,
Tapahtui seikka: Lillin vuoro tuli
Ja muuan huus: "no mihin sitä noppaa,
Kenellä ei oo nopattava nokkaa?"