Nyt ei Tomua enää ole olemassa. Hän sairastui niin että hänet piti lähettää kaupunkiin eläinlääkärin luo. Siellä hän jaksoi ainoastaan kolme päivää kärsiä rakkaan kotinsa ja hyväin ystäväin hoidon ikävää. Kotiin hän kuitenkin haudattiin, tuonne itäiselle kunnaalle pihlajan ja kuusen välille, jossa aurinko paistaa kirkkaimmin aamusilla. Kaikki talonväki oli silloin hautajaisissa. Pidettiin siinä puhekin, ja se ei ollut pitkä: "Kiitoksia, pikku Tomu, kaikesta ilosta, kuin meille olet tuottanut!" Ja kaikkia läsnäolijoita kiitettiin heidän hyvyydestään Tomua kohtaan.
Tomun nuori emäntä ei voi koskaan unhottaa uskollista ystäväänsä ja palvelijaansa; hän omin käsin hakkas Tomun nimen hautakiveen. Siellä lapset vieläkin leikkivät joskus ruohokossa. Heistä on niin kaunista juuri siellä ja lukemaan opittuansa tavaavat he nimen kivestä ja sanovat toinen toiselleen: "Muistatko Tomua? Niin, Tomu oli hyvä koira!"
PUDONNUT KENKÄ.
Tapaus Cargerin nurkassa. [Torimatamien tavallisimpia pysähdyspaikkoja
Helsingin kauppatorilla.]
Matami Ström istuu nurkassa, edessään kori rinkelejä, kakkuja y.m.
Ensimmäinen laulu.
Kuulkaa, te poikaset kullat!
Täss' olis korput ja pullat,
Kaikista parahat rinkilät!
Tulkaatte, saattepa maistaa!
Äsken mä ennätin paistaa
Ranskan leivätki pehmeät!
Porvoon tippoja kannan,
[Leivontataidon uusia keksintöjä siilien aikaan.]
Myös pipparkakkuja annan!
Entäs vintiöt hempeät!
Noh, tytöt, ukot ja akat!
Näättekö, täydet on vakat,
Tulkaa halvalla ostamaan!
Puolesta hinnasta myönnän,
Kahdesta neljä jo työnnän,
Hiukan tingin mä toisinaan
Älkää mun antako tässä
Seisoa häpeämässä!
Rakkaat ystävät, tulkaa vaan!
Ei, ketään ei tule. Tässä minä istun ja huudan ääneni sorruksiin, eikä kukaan huoli ostaa. Tänään minä toivoin tekeväni hyvät kaupat, koska tänään sattuu juuri olemaan joulun aatto. Kaikkea vielä! Kaikki ihmiset juoksevat Clopattiin ja Forsströmiin ja Ekbergiin taikka mikä niiden kaikkein ylhäisten nimi onkaan! Yksin Sipoon ukotkin juoksevat Catanista ostamaan kultahetuleisia karamelleja; eivätkä häpeäkään! Ja me köyhät rinkelimatamit saamme istua tässä, korit täynnä ja kukkarot tyhjinä. (Lyö yhteen käsiänsä.) Huh, miten on pakkanen!
No, kun en tullu kysyneeksi Sipoon ukoilta, ovatko he kuulleet mitään sisareni lapsista! Se raukka kuoli viime syksynä, enkä minä vieläkään tiedä, kuka on korjannut lapsi raukat. Minä olen, Jumalan kiitos! saanut hiukan kokoon palaneilla vehnäsillä ja happamilla korpuilla ja hoitelisin niin mielelläni sisareni tyttöä. Hänestä saisi tulla minulle tytön typykkä ja kaiken rihkamani perijä. — Mutta kas, tuossahan toki tulee yksi rouva. Nyt minä panen ensin ranttahinnan ja sitte tingin. Se juuri on rouville mieleen.