Rouva. Puitako? Miksi ette lämmitä sitte kivihiilillä?
Matami. Taikka yhtä hyvin kivillä!
Rouva. No, voisitte sitte kerjätä puitanne. Eikö meillä ole rouvasväen yhdistys? Otatteko neljätoista penniä?
Matami. Kuusitoista, kuten sanoin.
Rouva. Sitte pitäkää rinkilänne. Ne varmaan ovatkin happamet. Ikään kuin ei meillä, paremmilla ihmisillä, olisi muita menoja! Sokuri on kallistunut, kahvi on kallistunut, ja mitä luulette otettavan ihan yksinkertaisista hatunnauhoista Bolinin puodissa? (Mennessään:) Miten rahvaallakin on suuret vaatimukset! Se se on seuraus elinkeino-vapaudesta ja katuvalaistuksesta. Mutta koska nyt kerran olen niin lähellä, niin menenpähän Beckerin puotiin tinkimään, että saan uuden silkkileninkini sadasta markasta. (Menee.)
Matami (yksinään). Kyllä minä tunnen nuo armolliset rouvat. Korvoittain he panevat menemään ja teelusikoittain säästävät. Mutta tässäpä tulee pikku poika.
Poika. Mitä maksaa piparkakku?
Matami. Kaksi penniä kappale, kunnon pikku poika. Montakos tahdot?
Poika (tarjoten vaskirahaa). Olkaa hyvä, antakaa minulle kolme piparkakkua, yksi minulle, yksi Nannelle ja yksi Mimmille.
Matami. Mutta tässä on vain neljä penniä.