Hän käy luo Mattikuskin, ystävänsä:
— Minua, Matti kulta, hiukan auta;
Käy yöllä salaa metsään, kissa hautaa!
Lehmuksen alla on se verissänsä.
— No, kysyy Matti, kenen tuo on tointa?
— Niin; paha himo kissass' oli tässä
Kävellä lintusia väijymässä;
Ei kenkään kärsi kavaluutta mointa.
Ja Matti nyökkäs, seikan laadun arvas.
Pois laski pyssyn Kalle: metsästyksen
Hän suhteen joutunut on pettymykseen.
Öin näkyy hälle kissan katse karvas.
Hyvästi, herra metsämies! Taas paistaa
Puistossa kirkas aurinko yön päästä.
Rakasta, ollos onnekas ja säästä!
Sun suokoon Luoja rakkauttaan maistaa!
PELLAVA.
Tapahtui jotakin kaukana täältä ja ammoin sitte. Mies pysähtyi portille ja sanoi: "Tuosta tulee hyvä pellava. Katsos, miten pitkää se on eikä vielä ole kukkinut! Siitäpä näkyy, mitä saadaan, kun ollaan huolellinen ja hyvin lannoitetaan peltoa."
"Jumalan lahja se on", vastasi vaimo.
"Voipipa olla", myönsi mies. "Mutta enemmin vielä sentähden, että minä ojitin ja kynnin niin kunnollisesti. Pellava kasvaa paidoiksi. Minullahan on vain kolme ja tahtoisin mielelläni kuusi."
"Mutta kun se on Jumalan lahja", sanoi vaimo, "pitää meidän antaa jotakin sijaan Jumalalle. Etköhän sinä tyytyisi viiteen paitaan, ukko hyvä? Annamme kuudennen köyhille."
"Oh, heille kelpaa kyllä vanhainkin repaleet. Sitä paitsi meillä on kaksi poikaa, ja nuorempi makaa kätkyessä. Hänellä ei ole liiaksi yllänsä, hän tarvitsee lämpimämmät kääreet."