"Katsos", sanoi vaimo, "miten pellavankukat kumartuvat toinen toisensa puoleen, ikäänkuin heillä olisi jotain sanomista toisilleen!"
"Niin", virkkoi poika, hän kun tunsi kaikki luonnon äänet ja ymmärsi heidän puheensa, "he sanovat, että heistä tulee puku Jumalalle."
"Kyllä vähempikin riittää, rakas poikaseni", nauroi mies. "Niistä tulee paitoja sinulle."
Pellava yhä vain kukki ja kasvoi. Se oli jo niin pitkä, että ulottui miehelle partaan asti. Se keijui niin kauneina, syvinä, sinivihreinä aaltoina tuulessa, että melkein näytti, kuin vene olisi siinä voinut purjehtia. Ja yhä vain kävi ihmeellinen kuiske kukasta kukkaan: "meistä tulee vaatetta Jumalalle!"
"Ei, minä en jaksa enää kuulla tuollaista ylpeyttä", kurnutti sammakko myyrälle. "Mitä ne sellaista sopimatonta loruavat? Noilla laiskoilla kukilla ei tuossa ole muuta tekemistä kuin juoda päivänpaistetta ja kasvaa, mutta tyytyvätkö ne siihen? Vielä, mitä! ne pyrkivät suureen kunniaan ja ovat olevinaan arvokkaammat minua, jolla on senkin seitsemän huolta ojassa uiskentelevista pojistani."
"Entä minulla sitte?" vikisi myyrä. "Minulla on yöt päästänsä sanomaton vaiva kaivellessa käytäviäni pellavan juurien alatse ja haaliessa ravintoani, vaan kuka minua kiittää siitä? Onpa hyväkin onni, jos milloin satun löytämään onkimadon pojilleni. Ja kun sitte pilkistän ulos kolostani, mitä saankaan kuulla? Tuo hyödytön pellava, jolla ei koskaan ole mitään vaivaa eikä huolta, on olevinaan kyllin hyvä Jumalalle! Kyllä nyt häpeä nousee yli rajainsa. Minä lakkautan tuttavuuden."
Myyrän ja sammakon näin panetellessa pellavaa tuli tuulenhenki pilvestä ja kulki tapansa mukaan aaltoillen kukoistavan pellon yli. Kukat nyt olivat jo aivan puhjenneet; ne osasivat nyt laulaa ja peukalolintu erotti sanat heidän laulustaan:
"Sinerviä, sieviä kukkia me,
Meist' on ilo suurille, pienille.
Isä taivahan lankamme kehrää vaan;
Mitä meill' on, se on Hänen armostaan.
"Meit' alaston kiittävä, verhon kun saa;
Suojaammepa lastakin palelevaa.
Näöstämme kiitämme, min Isä soi.
Me vain tomu, vaan Isä — kaikki hän voi."
"Niin, tuossa kuullaan", kurnutti sammakko myyrälle. "He sanovat saaneensa kaikki lahjaksi Jumalalta. Mitähän me saisimme, jos kävisimme sääret ristissä istumaan päivänpaisteesen ja odottaisimme paistettujen onkimatojen itsestään tulemista suuhumme?"